Pirkanmaa on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen

Pirkanmaa on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen

9.11.2021

Sairaanhoitopiirin tiedote

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä valmistelee mahdollisten rajoitusten käyttöön ottamista viikon kuluttua. Tiistain kokouksessaan pandemiaohjausryhmä kuitenkin jo suositteli, että rokottamattomat henkilöt eivät toistaiseksi osallistuisi korkean riskin tapahtumiin.

Korkean riskin tapahtumia ovat sisätiloissa järjestettävät

  • isot yleisötapahtumat ilman yksilöityä istumapaikkaa
  • anniskeluravintolat
  • kontaktilajit (ei lapset ja nuoret)
  • yhteislaulutilaisuudet
  • Vahva maskisuositus annettiin tiistaina julkisiin sisätiloihin, mukaan lukien joukkoliikennevälineet. Kouluille kaksi viikkoa sitten annettua maskilinjausta ei tässä vaiheessa muuteta. Kuntakohtaisia päätöksiä tehtäessä voidaan tarkastella rokotuskattavuutta. Työpaikoilla suositellaan edelleen etätyötä hybridimallissa, jolloin työpaikalla oloa vuoroteltaisiin.

Kirjoittajat

Nimi Kristiina Mäkelä
Tehtävänimike Talous- ja hallintojohtaja
Puhelinnumero +358 44 7541 203
Sähköposti