Kihniön itsenäisyyspäivän vietto alkoi jumalanpalveluksella ja seppeleenlaskulla. Juhlaa vietettiin perinteiseen tapaan Kihniön seurakuntatalolla. Ohjelmassa oli Melina Hirviniemen juhlapuhe, Silja ja Amanda Oksasen musiikkiesitys, Veteraanien iltahuuto, palkitsemiset ja Maamme-laulu.

Palkittavien uudistuksen myötä tänä vuonna palkittavat valittiin uusista kategorioista. Vuoden liikuntainnostajaksi valittiin Margit Hellgren ja vuoden aktiiviseksi nuoreksi Metta Hirviniemi. Jorma Matikainen palkittiin pitkäaikaisesta vaikuttamisesta paikalliseen kulttuuritoimintaa ja kulttuuriperintöön.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

ITSENÄISYYSPÄIVÄN PUHE 6.12.2024 - MELINA HIRVINIEMI

Arvon juhlavieraat,

kun minua pyydettiin pitämään itsenäisyysjuhlassa juhlapuhe, olin paitsi lämpimästi otettu, myös kovien paineiden alla. Ajattelin, että miten ihmeessä muka yksi ihminen pystyisi muutaman minuutin puheessa tuomaan esille kaiken sen arvostuksen ja rakkauden omaa maatansa ja sen puolesta taistelleita veteraaneja kohtaan? Sitten tajusin vastauksen siihen olevan, että ei se olekaan mahdollista. Ei ole olemassa niin montaa tai täydellistä sanaa, joilla minä tai kukaan voisi kertoa, kuinka paljon tämä päivä merkitsee meille suomalaisille. Siitä huolimatta aion tehdä parhaani ja yrittää.

Jokainen meistä tietää enemmän tai vähemmän, mitä Suomi edustaa tänä päivänä ja mitä se on ollut historiassa. Samaa asiaa sivuten voimme tulla siihen tulokseen, että kukaan meistä ei tiedä, mitä kaikkea Suomi voi olla tulevaisuudessa. Varmaa on silti se, että kaikki, mitä me teemme nyt, vaikuttaa siihen, mitä tuleman pitää huomenna ja ensi viikolla ja kymmenen vuoden päästä. Meidän valintamme - olivat ne sitten suuria tai pieniä - ovat silti aina valintoja, ja valintojen tehtävänä on tuoda muutosta. Ja luonnollisesti me toivomme, että muutos olisi aina parempaan päin.

Siitä herääkin kysymys - miltä tulevaisuuden Suomi tulee näyttämään vuoden tai kolmenkymmenen vuoden päästä? Itsenäisyyspäivä merkityksineen on kokenut monivaiheisia muutoksia jo useiden sukupolvien ajan. On musertavaa ajatella, että jonain päivänä tulee aika, kun ei ole olemassa enää ketään, joka jäisi kertomaan meille ja jälkisukupolville kokemuksistaan rintamalla, kaikista niistä voitoista ja tappioista, joita matkan aikana koettiin sekä siitä, kuinka tajuttoman paljon se vaati, että ne ilmiselvät seikat, joiden kanssa elämme tänä päivänä, eivät aina olleet niin takuuvarmoja asioita. Miten minun sukupolveni ja sen jälkeläiset ja heidän jälkeläisensä tulevat muistamaan, mitä kaikkea jouduttiin uhraamaan sen eteen, että me saamme elää täällä?

Suunnitellessani tätä puhetta minulle esitettiin eräs toive, joka oli, että maailman kurjissa tilanteissa vellomisen sijasta voisin keskittyä puheessa toivoon, valoon ja kiitollisuuteen. Näistä aiheista vahviten omaa sisintäni liikutti kiitollisuus - tuntuu, kuin olisin vasta itsekin hiljaittain ymmärtänyt, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Kiitollisuus on arjen jaloissa pyörivä matto - se kannattelee meitä joka päivä, niin kuin me siltä aina oletammekin. Pesemme siihen likaiset varpaamme ja kengänpohjiin jääneet sotkut, asiat, jotka haittaavat, harmittavat ja huolestuttavat meitä. Valitettavan usein muistamme maton olemassaolon vasta kylmän lattian kohdalla. Toisinaan matosta tulee niin tahrainen, että se peittyy arjen murheiden alle ja joudutaan viemään pois. Ja mitä tapahtuu, kun kiitollisuus viedään meiltä kokonaan pois?

Se on tärkeintä mitä meillä on. Se on kaikkea sitä, mistä itsenäisyyspäivässä kuuluisi olla kyse - kiitollisuuden kasvamisesta sen suurimpaan kehitysmuotoon - rakkauteen. Tänään minä saan olla kiitollinen, ja kuinka valtavan hienolta se tuntuukaan. Eikä kiitollisuus tarkoita sitä, ettenkö minäkin tuntisi huolta tai harmitusta, etteikö minullakin olisi joskus huonoja päiviä tai arjessani harmaita hetkiä. Mutta en usko huolien katoavan, vaikka lakaisisimme ne maton alle, en usko, että ne helpottavat, vaikka sivuuttaisimme ne tai jäisimme jumiin niihin. Niin usein me arvotamme vain tietyt olosuhteet ja tilanteet onneksemme, ja vielä useammin unohdamme, kuinka onnekkaita me jo olemme niiden kaikkien ulkopuolella.

Kiitollisuus on tasapainoa hyvän ja pahan välillä, se on muistutus kaikista niistä asioista, joita meillä jo on. Ne pienet arjen yksityiskohdat, jotka toistuvasti otamme itsestäänselvyyksinä, eivät todellakaan olleet itsestäänselviä asioita 107 vuotta sitten - eivät ne ole itsestäänselviä monille edes tänä päivänä. Kuinka moni sotilas toivoi tuolloin saavansa nukkua sängyssä illan tullen. Kuinka moni lotta pääsi elämään unelmiaan vain silloin, kun sulki silmänsä. Kuinka moni heistä toivoi saavansa syödä vielä yhden lautasellisen lempiruokaansa tai tietää, miltä tuntui kehittyä työuralla, kuinka monelle puhtaat vaatteet olisivat silloin olleet lahja, josta itkeä. Kuinka moni heistä pohti aamun sarastaen sitä, kenelle tämä aurinko oli viimeinen, ja kuinka moni heistä olisi antanut mitä vain, että olisi päässyt takaisin kotiin.

Siksi haluankin kiittää tänään kaikesta mitä minulla jo on, sekä erityisesti siitä, mistä en ole yleensä tajunnut edes kiittää. Kuinka etuoikeutetun kiitollinen saankaan olla, että minulla on opintoja, joista stressata. Kuinka etuoikeutetun kiitollinen saankaan olla, että minulla on äidinkieli, jonka kielioppi ei ole helpoimmasta päästä. Kuinka etuoikeutetun kiitollisia me saammekaan olla siitä, että me pystymme kysymään perheeltämme, mitä he haluaisivat ruoaksi tänään. Kuinka etuoikeutetun kiitollisia saammekaan olla siitä, että meillä on vaatteita, jotka likaantuvat ja autoja, jotka hajoavat, töitä, jotka aiheuttavat meille harmaita hiuksia tai ihmisiä, joita saamme rakastaa läheltä, vaikka emme aina näkisi silmästä silmään.

Kuinka etuoikeutetun kiiitollisia meidän kuuluisi olla siitä, että meillä on matot jalkojemme alla, kun palaamme kotiin maailmalta.

Kun tulee päivä, jolloin viimeinenkin mahdollisuus kuulla veteraaneistamme katoaa, meidän kiitollisuutemme on se, joka jää. On meistä kiinni, millä eväillä sitä ravitsemme, keille siitä opetamme, kuinka suureen arvoon nostamme sen elämissämme tai miten pysyvän me siitä teemme. Joten jätän teille myös saman kysymyksen pohdittavaksi - miltä tulevaisuuden Suomi tulee näyttämään?

Kultainen kiitos veteraaneille, joiden vuoksi saamme kutsua Suomea kodiksemme.

Kultainen kiitos siitä, että on olemassa sellainen päivä kuin itsenäisyyspäivä. Kuinka etuoikeutetun kiitollisia me saammekaan olla siitä, että voimme kutsua Suomen kaltaista maata kodiksemme.

Kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.