Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta 2021-2025

21.8.2024

#5546

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 6/2024
Kokouspäivä 21.8.2024
Kokouksen alkuaika 16:30
Kokouksen päättymisaika 19:37
Kokouspaikka Kunnanviraston kokoushuone
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 21.8.2024
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kunnan tietoverkko
Aika 22.8.2024
Allekirjoittajan nimi Henna Romppainen
Allekirjoittajan titteli Tekninen johtaja
§ 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin kokoukseen osallistujat.

§ 52 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Niina Sillanpää ja Timo Aho. Pöytäkirja tarkastetaan 21.8.2024 ja pidetään nähtävänä 22.8.2024 kunnan tietoverkossa.

Päätöksen lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Niina Sillanpää ja Jarkko Peltomäki.

§ 53 Mäntyperän energiapuisto; kaavaehdotus
Edeltävä kohta § 119 Mäntyperän energiapuisto; kaavaluonnos, § 52 Mäntyperän energiapuisto; kaavaluonnos

Mäntyperän energiapuiston kaavaehdotus on valmistunut. Kaavaehdotuksessa on otettu huomioon luonnosvaiheen jälkeen esille tulleet asiat.

Kaavakonsultti Esa Säkkinen ja hankevastaava Matias Partanen ovat kokouksessa teams-yhteyden välityksellä esittelemässä kaava-asiaa.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan Mäntyperän Tuulipuisto Oy:n kaavaehdotuksen ja päättää esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi ja että kunnanhallitus asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kunnanhallitus
Liitteet
§ 54 Närhinkankaan tuulipuisto; Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63§:ssä mm. seuraavasti: "Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä."

Voimalat sijaitsevat n. 10 kilometriä itä-kaakkoon Kihniön keskustasta Virtain kaupungin ja Ylöjärven kaupungin rajalla. Suunnittelualueen ympäristössä asutus on keskittynyt alueen länsi- ja lounaispuolelle. Lähimmät asuin- ja loma-asunnot sijaitsevat yli 0,7 km etäisyydellä tuulivoimaloista.

Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen, sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia.
Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77(a) §:n mukaisesti.

Närhinnevan Tuulipuisto Oy:n tavoitteena on toteuttaa Kihniön kunnan Närhinkankaan alueella enintään neljän tuulivoimalaitoksen tuulivoima-alue, jonka kokonaisteho olisi enintään 36 MW. Tuulivoimalaitoksen yksikköteho olisi enintään 9 MW ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Närhinkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja esittää sitä edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi ja että kunnanhallitus laittaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kunnanhallitus
Liitteet
§ 55 Talouden toteuma 1.1. - 30.6.2024

Tekninen johtaja esittelee taloustilannetta kokouksessa.

Oheismateriaalina toteumavertailu.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen talouskatsauksen ajalta 1.1. - 30.6.2024.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 56 Määräraha- ja organisaatiomuutos teknisen lautakunnan alaisuuteen siirtyviin siivouksen tukipalveluihin

Sivistys- ja tekninen toimi on syksyllä 2023 teettänyt kunnan siivoustyön mitoituksen, jonka mukaan koko kunnan tasolla siivouspalvelujen järjestämisessä on kehityspotentiaalia. Kunnan toiminnallisten kiinteistöjen ja asuinrivitalojen saunatilojen vuotuinen henkilömitoitus on 3,5 htv, sisältäen ylläpito- ja perussiivouksen.

Kihniön kunnassa kiinteistöjen siivouspalvelut tuotetaan omana palveluntuotantona. Sivistystoimessa on toiminut neljä henkilöä ja teknisellä yksi osa-aikainen henkilö, yhteensä 4,5 htv. Kehittämisen kannalta siivouspalvelujen keskittäminen on keskeistä, jolloin prosessit ja resurssit on helpommin optimoitavissa. Useat siivouspalveluja itse järjestävät kunnat tuottavat siivouspalvelut teknisenä tukipalveluna, joka tavanomaisimmin on organisoitu teknisen toimen kustannuspaikalle.

Helmikuussa 2024 valmistui Kihniön kunnan teknisen sektorin palvelutuotannon organisointi ja toimintamalliselvitys. Suositusten mukaan teknisten palvelujen suorituksen johtamista tulee kehittää siten, että siivous- ja laitosmiespalveluihin osoitetaan työn-johtoresurssia. Kehittämiseen liittyy se, että siivouspalvelut siirretään sivistystoimelta teknisen toimen tukipalveluksi.

Siivouspalvelujen organisaatiomuutos on paitsi kunnan kehitystyötä, myös osa kunnan talouden sopeuttamistyötä. Kunnanvaltuuston hyväksymän talouden sopeuttamisohjelman mukaan vuotuinen säästö siivouspalvelujen keskittämisessä on 34 000 euroa. Kustannustehokkuuden lisäksi muutoksella tavoitellaan palvelutuotannon tarpeenmukaisuutta, joustavuutta sekä edistetään työhyvinvointia. Muutoksen myötä ei tule lomautuksia tai irtisanomisia, vaan henkilöstöjärjestelyt hoidetaan määräaikaisuus- ja eläkejärjestelyin.

Työnantaja on neuvotellut henkilöstön kanssa toiminnan muutoksista johtuvista henkilöstövaikutuksista ja töiden järjestelyistä, jotka eivät johda työntekijöiden irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen. Vaikka käsiteltävässä asiassa ei aiheudu yhteistoimintalain 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, asiasta on käyty neuvottelu siivouspalvelujen työntekijöiden kanssa. Lisäksi asia on käsitelty myös yhteistyösuojelutoimikunnassa.

Siistijöiden esihenkilö on 1.8.2024 alkaen tekninen johtaja.

Kuluvan vuoden talousarvioon tehdään määrärahamuutos, jossa sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisen kustannuspaikan 0033300 Siivous ja puhtaanapito tukipalvelun jäljellä oleva määräraha 64.539 € siirretään teknisen lautakunnan uudelle kustannuspaikalle 006625 Siivouspalvelut.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta:

  • hyväksyy organisaatiomuutoksen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisen siivous- ja puhtaanapitotukipalvelun siirtymisestä teknisen lautakunnan alaisuuteen 1.8.2024 alkaen.
  • esittää valtuustolle määrärahamuutosta, jossa hyvinvointilautakunnan alaisen kustannuspaikan 0033300 Siivous ja puhtaanapito tukipalvelun jäljellä oleva määräraha 64.539 € siirretään teknisen lautakunnan uudelle kustannuspaikalle 006625 Siivouspalvelut
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 57 Lausunto kunnanhallitukselle tarkastuslautakunnan huomioista arviointikertomuksessa

Kihniön kunnan tarkastuslautakunta toteaa vuoden 2023 arviointikertomuksessaan, että toiminta on ollut olennaisilta osin asetettujen tavoitteiden mukaista. Tarkastuslautakunta esitti tekniselle lautakunnalle yhden kysymyksen:

Tavoitteiden toteutumisen sekä toiminnan tuloksellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden arviointi:

Tarkastuslautakunta kysyy, onko keskeneräisten tavoitteiden saavuttamiselle annettu sitova aikataulu?

Teknisen lautakunnan lausunto:

Teknisen toimen tavoitteiden asetteluun ja mittarointiin tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Toiminnalliset tavoitteet tulee asettaa niin, että ne ovat realistisesti saavutettavissa talousarvion käyttötalous- ja investointimäärärahoihin ja suunnitelmavuosiin nähden. Tavoiteasettelua on vuoden 2024 talousarviossa muutettu tähän suuntaan.

V. 2023 tavoitteiden osalta keskeneräisten tavoitteiden aikatauluista todetaan:

Kiinteistökartoitusprojekti ns. kiinteistöveroselvitys

Kiinteistökartoitusprojektia on aloitettu v. 2021-2022, jolloin projektiin on palkattu työntekijä n. neljän kuukauden ajaksi. Kihniön kunnassa on on n. 3300 kiinteistöä ja n. 3600 rakennusta. Selvitystyössä on päästy vasta alkuun. Talousarvioissa ei tämän jälkeen ole resursoitu projektiin määrärahoja ja teknisen toimen vakituisella henkilöstöllä projektia on mahdotonta edistää. Kunnissa, joissa vastaavia selvityksiä on tekeillä tai jo tehty, hankkeet toteutetaan joko määräaikaisia projektityöntekijöitä palkkaamalla tai ostopalveluin.

Mikäli hanke halutaan toteuttaa sitovassa aikataulussa, tulee se hyväksyä talousarvioon ja esittää toteuttamiselle mahdollinen vaiheistus, aikataulu ja resurssit.

Kiinteistön omistamien kiinteistöjen luokitteleminen "salkutus"

Kiinteistöjen salkutus on osa kiinteistö- ja toimitilastrategiaa, jonka päivitystyötä on tehty teknisen hallinnossa. Koska kiinteistöt ovat teknisen suurin yksittäinen vastuualue, edistetään asiaa useammalla rintamalla: osana talouden sopeuttamista, terveyskeskuksen toimitilatyöryhmässä sekä teknisten palvelujen tuotannon kehittämisessä. Sitovaa aikataulua asiakirjan tuomiseksi päätöksentekoon ei ole asetettu, mutta tavoite on viisivuotinen ohjelman laatiminen vuosille 2024-2028. Siihen saakka salkutukseen perustuvassa kiinteistöjen ylläpitostrategiassa edistetään aktiivisesti toimenpiteitä luovuttavien kiinteistöjen myyntiä ja purkua.

Vastaanottohallin rakentaminen

Hanke ei ole kunnan investointilistalla, joten tekninen toimi ei näin ollen voi asiaa edistää vasta kuin hanke etenee suunnittelu- ja toteutusvaiheeseen. Sitovaa aikataulua hankkeelle ei ole esitetty. Tekninen osallistuu hankkeen alustaviin selvityksiin vastuualueelleen kuuluvassa tehtävissä.

Yritystonttien markkinoinnin toimenpiteet, matkailua tukevat toimenpiteet, monipaikkaisuutta edistävät toimenpiteet ja liikuntapaikkojen kehittäminen

Tavoiteasettelu, mittarointi ja seuranta on ollut näiden tavoitteiden osalta varsin laaja ja monitulkintainen. Tavoitteita ja aikatauluja on v. 2024 talousarviossa yksilöity ja päivitetty kuntastrategian mukaisiksi.

Lisäksi tarkastuslautakunta on keskustellut liikuntapaikkojen ylläpidosta ja liikuntasalin siivouksesta ja esittänyt sivistyslautakunnalle kysymyksen:

Tarkastuslautakunta kysyy, millä tavoin liikuntasalin siisteyttä ylläpidetään?

Teknisen lautakunnan lausunto:

Sivistystoimen tilojen siivouspalvelut on tuotettu 31.7.2024 saakka sivistystoimen tukipalveluna siivous- ja puhtaanapito. Salin siivous on näin ollen ollut sivistystoimen vastuualueella ja vastaa mahdollisista laatupoikkeamista. Tekninen lautakunta vastaa kaikista kunnan tuottamista siivouspalveluista 1.8.2024 alkaen. Liikuntasalin siivous on mukana siivoustyöohjelmassa ylläpito- ja perussiivousten osalta. Ylläpitosiivouksen taajuus lukukaudella koulutyön aikana on 5 krt viikossa. Lomien aikana siivoustaajuuteen voi tulla muutoksia.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää lähettää kunnanhallitukselle esityksen mukaisen vastauksen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 58 Kuuleminen ennen tuomitsemista / kiinteistö RN:o 250-407-9-91

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on 2.2.2022 kehottanut kiinteistön RN:o 250-407-9-91 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 28.2.2022 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 6.4.2022 lähetetty kuulemiskirje, jossa kiinteistön omistajalle on varattu mahdollisuus vastineen antamiseen 29.4.2022 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Kuultava ei ole antanut asiassa vastinetta.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 36 kiinteistön RN:o 250-407-9-91 omistajan liittämään kiinteistönsä osoitteessa Majaniementie, 39820 Kihniö, kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti. Jäljennös sopimuksesta tuli toimittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksen tiedoksisaanti tapahtui 1.7.2024.

Jätehuoltoviranomaiselta 8.8.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-407-9-91 osoitteessa Majaniementie ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-407-9-91 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen ympäristönsuojeluviranomaisen määräyksestä huolimatta eikä ole jättänyt asiassa vastinetta. Ennen asian ratkaisemista ja juoksevan uhkasakon tuomitsemista asianosaiselle varataan tilaisuus tulla kuulluksi ja antaa asiassa kirjallinen selitys, joka tulee toimittaa Kihniön tekniselle lautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Selitystä pyydetään erityisesti siitä, miksi annettua määräystä liittää kiinteistö kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen ei ole noudatettu. Mahdollinen selityksen antamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista.

Päätöksen perustelut

Kiinteistön RN:o 250-407-9-91 omistaja on laiminlyönyt ympäristönsuojeluviranomaisen määräystä liittyä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen eikä ole jättänyt lautakunnan päätökseen asiassa vastinetta. Jätehuoltoviranomaiselta 8.8.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistö ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Uhkasakkolain (113/1990) 22 §:n mukaan asianosaiselle on ennen uhkasakon asettamista ja tuomitsemista varattava tilaisuus selityksen antamiseen hallintolain (434/2003) 34 §:n mukaisesti.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137

Uhkasakkolaki (1113/1990) 22, 23 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4 §

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 59 Määräys järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymiseksi / kiinteistö RN:o 250-401-24-2

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajan asunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on 26.8.2020 ja toistamiseen 22.6.2022 kehottanut kiinteistön RN:o 250-401-24-2 omistajaa liittymään kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Viimeisimmän kehotuksen määräaika toimenpiteen suorittamiseen oli 31.7.2022 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 15.5.2024 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 31.5.2024 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä.

Kuultava ilmoitti 26.5.2024 vastineessaan pyrkivänsä ensisijaisesti jätteen synnyn ehkäisemiseen ja toissijaisesti kierrätykseen. Hän kertoi tehneensä sopimuksen jäteastian yhteiskäytöstä jo vuonna 2010 ja ilmoitti kompostoivansa asuinkiinteistöllä syntyvän biojätteen. Lisäksi kuultava kertoi vuonna 2017 silloisen ympäristötarkastajan käyneen paikan päällä ja toteavan kaiken olevan kunnossa. Kuultava kertoi keskustelleensa asiasta myös vuonna 2020 silloisen ympäristötarkastajan kanssa. Nykyinen ympäristötarkastaja kehotti 10.6.2024 kiinteistön omistajaa olemaan yhteydessä Lakeuden Etapin jätehuoltoon, sillä ainoastaan sitä kautta voi kimppa-astiatiedon saattaa kuntoon.

Kiinteistön omistaja oli 14.6.2024 yhteydessä Lakeuden Etappiin, josta hänelle vastattiin, ettei jätteiden kuljettaminen asuinrakennuksesta yli 3 km etäisyydelle katsota olevan kyseisen kiinteistön kiinteistökohtaista jätehuoltoa. Tämän vuoksi jätteenkuljetuksen rekisterissä kiinteistö on edelleen jätehuoltoon liittymättömänä, koska nykyinen yhteisastia ei täytä säädöksiä ja sen ei voida katsoa täyttävät jätelain velvoitetta järjestetystä jätehuollosta.

Velvoitetun mukaan jätehuoltomaksujen pitäisi perustua tuotettuun jätteeseen, ei säännöllisesti tyhjennettyihin astioihin. Lisäksi velvoitettu tiedusteli, koska Etappi siirtyy punnitusperusteiseen poltettavan jätteen keräykseen ja mihin lainkohtaan kilometrirajoitus kiinteistön kiinteistökohtaisesta jätehuollosta perustuu.

Jätelautakunta selvensi velvoitetulle, että 3 km:n välimatka otettiin käyttöön vuonna 2022 ja aiemmin rajoitus oli tätä tiukempi. Kunnalliset jätehuoltomääräykset, jossa välimatkasta määrätään, on annettu jätelain 91 §:n nojalla. Jätelautakunta pahoitteli, ettei pientalojen jäteastioita punnita. Sen sijaan jätemaksut perustuvat jäteastian kokoon, keskimääräiseen täyttöasteeseen ja tyhjennysten määrään. Jätteenkuljetuksen päästöt minimoidaan tehokkaalla reittisuunnittelulla ja lokeroastioiden käytöllä. Ylipitkät tyhjennysvälit vaikuttavat suoraan jätteen laatuun. Tämän vuoksi tyhjennysvälit eivät voi olla esimerkiksi useita kuukausia pitkiä, jolloin jäte muuttuisi kierrätyskelvottomaksi. Lisäksi jätelautakunta tarjosi, että ylipitkä yhteisastia-asia voidaan käsitellä kirjallisesti viranhaltijapäätöksellä, josta on valitusoikeus Vaasan hallinto-oikeuteen. Velvoitettu ei ole vastannut jätelautakunnan selvitykseen.

Jätelautakunnalta 3.7.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-401-24-2 ei ole edelleenkään liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Kihniön tekninen lautakunta on Kihniön kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja siten toimivaltainen päättämään jätelain mukaisten määräysten antamisesta sekä uhkasakon asettamisesta.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-401-24-2 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen viranhaltijan kehotuksesta huolimatta.

Päävelvoite

Kihniön tekninen lautakunta määrää JL 126 §:n nojalla omistajan liittämään kiinteistönsä RN:o 250-401-24-2 kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Jäljennös sopimuksesta on toimitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Määräystä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta (JL 139 §).

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä jätteenkuljetukseen. Jätehuoltoon liittyminen ei ole vapaaehtoista. Jätettä ei saa hävittää polttamalla tai viedä ilman vuosimaksua aluekeräyspisteille. Koska kehotusta jätehuoltoon liittämisestä ei ole noudatettu, on tarpeen antaa jätelain 126 §:n nojalla määräys jätehuoltoon liittymisestä.

Jätelain (2011/646) 126 §:n 1 momentti ja kohta 1)

Valvontaviranomainen voi:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä taikka jätteensiirtoasetusta taikka elohopea-asetusta tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

Kiinteistön RN:o 250-401-24-2 omistaja on laiminlyönyt viranhaltijan kehotuksia liittyä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen eikä ole vastineessa esittänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella laiminlyönti olisi hyväksyttävä. Jätelautakunnalta saadun tiedon mukaan kiinteistö ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Jätelain 139 §:n nojalla annettu määräys määräyksen noudattamisesta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta on perusteltu, jotta jätteen kuljetukseen liittämistä ei enää muutoksenhaulla viivytettäisi. Velvoite on ollut kiinteistön haltijan tiedossa jo vuosia, mutta tarvittaviin toimiin ei ole kehotuksista huolimatta ryhdytty.

Päävelvoitteen tehoste

Kihniön tekninen lautakunta asettaa päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon, joka koostuu velvoitteelle asetettavasta peruserästä ja jokaista määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta koskevista lisäeristä. Päävelvoitetta koskevan uhkasakon peruserä on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerä 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jos päävelvoitetta ei ole noudatettu 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, voi tekninen lautakunta uhkasakkolain 10 §:n mukaisesti tuomita uhkasakon maksettavaksi. Mikäli päävelvoite on määräaikaan mennessä täytetty, raukeaa uhkasakkomenettely.

Perusteet uhkasakolle

Jätelaki (2011/646) 129 §:n 1 momentti

Valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

Ilmoitusvelvollisuus

Kiinteistön omistaja velvoitetaan ilmoittamaan mahdolliselle uudelle kiinteistönomistajalle kiinteistöön liittyvästä hallintopakkotilanteesta. Lisäksi kiinteistön omistajan on ilmoitettava tekniselle lautakunnalle, mikäli kiinteistön omistaja vaihtuu.

Ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa Maanmittauslaitokselle uhkasakkolain 19 §:n mukaisesti kiinteistöä RN:o 250-401-24-2 koskevasta velvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Päätöksestä perittävä maksu

Päätöksenteosta peritään Kihniön kunnan teknisen lautakunnan 26.1.2022 § 6 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (voimaantulo 1.5.2022) mukaisesti 220 euroa. (Jätelain 126 §:n mukaisen rikkomuksen tai sen laiminlyönnin oikaisemiseksi annetun määräyksen antaminen ja valvonta).

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 60 Määräys järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymiseksi / kiinteistö RN:o 250-405-19-2

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on 23.2.2022 kehottanut kiinteistön RN:o 250-405-19-2 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.3.2022 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 15.5.2024 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 31.5.2024 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Kuultava ei ole antanut vastinetta asiassa.

Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-405-19-2 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Kihniön tekninen lautakunta on Kihniön kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja siten toimivaltainen päättämään jätelain mukaisten määräysten antamisesta sekä uhkasakon asettamisesta.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-405-19-2 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen viranhaltijan kehotuksesta huolimatta eikä ole jättänyt asiassa vastinetta.

Päävelvoite

Kihniön tekninen lautakunta määrää JL 126 §:n nojalla liittämään kiinteistönsä RN:o 250-405-19-2 kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Jäljennös sopimuksesta on toimitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Määräystä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta (JL 139 §).

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä jätteenkuljetukseen. Jätehuoltoon liittyminen ei ole vapaaehtoista. Jätettä ei saa hävittää polttamalla tai viedä ilman vuosimaksua aluekeräyspisteille. Koska kehotusta jätehuoltoon liittämisestä ei ole noudatettu, on tarpeen antaa jätelain 126 §:n nojalla määräys jätehuoltoon liittymisestä.

Jätelain (2011/646) 126 §:n 1 momentti ja kohta 1)

Valvontaviranomainen voi:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä taikka jätteensiirtoasetusta taikka elohopea-asetusta tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

Kiinteistön RN:o 250-405-19-2 omistaja on laiminlyönyt viranhaltijan kehotusta liittyä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen eikä ole jättänyt asiassa vastinetta. Jätelautakunnalta saadun tiedon mukaan kiinteistö ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Jätelain 139 §:n nojalla annettu määräys määräyksen noudattamisesta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta on perusteltu, jotta jätteen kuljetukseen liittämistä ei enää muutoksenhaulla viivytettäisi. Velvoite on ollut kiinteistön haltijan tiedossa jo vuosia, mutta tarvittaviin toimiin ei ole kehotuksesta ja kuulemisesta huolimatta ryhdytty.

Päävelvoitteen tehoste

Kihniön tekninen lautakunta asettaa päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon, joka koostuu velvoitteelle asetettavasta peruserästä ja jokaista määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta koskevista lisäeristä. Päävelvoitetta koskevan uhkasakon peruserä on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerä 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jos päävelvoitetta ei ole noudatettu 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, voi tekninen lautakunta uhkasakkolain 10 §:n mukaisesti tuomita uhkasakon maksettavaksi. Mikäli päävelvoite on määräaikaan mennessä täytetty, raukeaa uhkasakkomenettely.

Perusteet uhkasakolle

Jätelaki (2011/646) 129 §:n 1 momentti

Valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

Ilmoitusvelvollisuus

Kiinteistön omistaja velvoitetaan ilmoittamaan mahdolliselle uudelle kiinteistönomistajalle kiinteistöön liittyvästä hallintopakkotilanteesta. Lisäksi kiinteistön omistajan on ilmoitettava tekniselle lautakunnalle, mikäli kiinteistön omistaja vaihtuu.

Ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa Maanmittauslaitokselle uhkasakkolain 19 §:n mukaisesti kiinteistöä RN:o 250-405-19-2 koskevasta velvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Päätöksestä perittävä maksu

Päätöksenteosta peritään Kihniön kunnan teknisen lautakunnan 26.1.2022 § 6 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (voimaantulo 1.5.2022) mukaisesti 220 euroa. (Jätelain 126 §:n mukaisen rikkomuksen tai sen laiminlyönnin oikaisemiseksi annetun määräyksen antaminen ja valvonta).

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 61 Uhkasakkomenettelyn raukeaminen / kiinteistö RN:o 250-407-9-135

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on kehottanut kiinteistön RN:o 250-407-9-135 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.11.2019 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistön omistajalle on 19.8.2020 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 30.9.2020 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Kuultava ei ole antanut vastinetta asiassa.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 37 kiinteistön RN:o 250-407-9-135 omistajat liittämään kiinteistönsä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jätehuoltoviranomaiselta 4.6.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistön RN:o 250-407-9-135 jätehuolto on kunnossa. Päävelvoite on määräaikaan mennessä täytetty, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistön RN:o 250-407-9-135 jätehuolto on kunnossa ja uhkasakkomenettely raukeaa.

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä järjestettyyn jätteen kuljetukseen. Jätehuoltoviranomaiselta 4.6.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistön jätehuolto on kunnossa. Jätelain 126 §:n nojalla annettua määräystä liittää kiinteistö jätehuoltoon on noudatettu, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistajat
§ 62 Uhkasakkomenettelyn raukeaminen / kiinteistö RN:o 250-401-2-36

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on 1.10.2019 kehottanut kiinteistön RN:o 250-401-2-36 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.11.2019 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 19.8.2020 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 30.9.2020 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Asianosaista on kehotettu toistamiseen 2.9.2020 ennen määräyksen antamista ja uhkasakon asettamista jätehuoltoon liittymiseksi. Kuultava ei ole antanut asiassa vastinetta.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 38 kiinteistön RN:o 250-401-2-36 omistajan liittämään kiinteistönsä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jätehuoltoviranomaiselta 27.6.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistöä RN:o 250-401-2-36 ei ole enää lainkaan, joten sitä ei voida liittää kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistöä RN:o 250-401-2-36 ei ole enää lainkaan, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä järjestettyyn jätteen kuljetukseen. Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistöä RN:o 250-401-2-36 ei enää ole, joten sen jätehuollon käsittelemisen voi päättää ja uhkasakkomenettely raukeaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 63 Uhkasakkomenettelyn raukeaminen / kiinteistö RN:o 250-401-6-5

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on kehottanut 16.10.2019 kiinteistön RN:o 250-401-6-5 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.11.2019 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 19.8.2020 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 30.9.2020 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Asianosaista on kuultu Kihniön teknisen lautakunnan 28.4.2021 päivätyllä päätöksellä ennen määräyksen antamista ja uhkasakon asettamista jätehuoltoon liittymiseksi. Kuultava ei ole antanut asiassa vastinetta.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 40 kiinteistön RN:o 250-401-6-5 omistajan liittämään kiinteistönsä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-401-6-5 on 7.6.2024 liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Päävelvoite on määräaikaan mennessä täytetty, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-401-6-5 on liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen ja uhkasakkomenettely raukeaa.

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä järjestettyyn jätteen kuljetukseen. Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistö on 7.6.2024 liittynyt jätehuollon piiriin. Jätelain 126 §:n nojalla annettua määräystä liittää kiinteistö jätehuoltoon on noudatettu, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 64 Uhkasakkomenettelyn raukeaminen / kiinteistö RN:o 250-403-1-84

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on 26.8.2020 kehottanut kiinteistön RN:o 250-403-1-84 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.9.2020 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 3.2.2021 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 26.2.2021 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Asianosaista on kuultu Kihniön teknisen lautakunnan 26.5.2021 päivätyllä päätöksellä ennen määräyksen antamista ja uhkasakon asettamista jätehuoltoon liittymiseksi. Kuultava ei ole antanut vastinetta asiassa.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 39 kiinteistön RN:o 250-403-1-84 omistajan liittämään kiinteistönsä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti.

Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-403-1-84 on 22.5.2024 liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Päävelvoite on määräaikaan mennessä täytetty, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-403-1-84 on liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen ja uhkasakkomenettely raukeaa.

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä järjestettyyn jätteen kuljetukseen. Jätehuoltoviranomaiselta saadun tiedon mukaan kiinteistö on 22.5.2024 liittynyt jätehuollon piiriin. Jätelain 126 §:n nojalla annettua määräystä liittää kiinteistö jätehuoltoon on noudatettu, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Kihniön ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa (voimassa 1.5.2022 alkaen)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistaja
§ 65 Uhkasakkomenettelyn raukeaminen / kiinteistö RN:o 250-403-22-40

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on kehottanut 2.9.2020 kiinteistön RN:o 250-403-22-40 omistajia liittymään jätteenkuljetukseen 17.12.2021 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on 19.1.2022 lähetetty kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajille mahdollisuus vastineen antamiseen 11.2.2022 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä. Asianosaisia on kuultu Kihniön teknisen lautakunnan 18.5.2022 päivätyllä päätöksellä ennen määräyksen antamista ja uhkasakon asettamista jätehuoltoon liittymiseksi. Kuultavat eivät ole antaneet asiassa vastinetta.

Tekninen lautakunta määräsi 22.5.2024 § 41 kiinteistön RN:o 250-403-22-40 omistajat liittämään kiinteistönsä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tekemällä sopimuksen Lakeuden Etapin kanssa. Päävelvoitteen tehosteeksi asetettiin juokseva uhkasakko, jonka peruserän suuruus on 1000 € noudattamatonta päävelvoitetta kohden ja lisäerän 200 € jokaista asetetun määräajan jälkeistä seuraavaa kalenterikuukautta kohti. Jäljennös sopimuksesta tuli toimittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksen todisteellinen tiedoksisaanti tapahtui 29.5.2024 ja 3.6.2024.

Jätehuoltoviranomaiselta 7.8.2024 saadun tiedon mukaan asuinrakennukselle kiinteistöllä RN:o 250-403-22-40 on 26.6.2024 myönnetty jätehuollon keskeytys.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että Lakeuden jätelautakunta on 26.6.2024 myöntänyt asuinrakennukselle kiinteistöllä RN:o 250-403-22-40 jätehuollon keskeytyksen. Keskeytyspäätös on voimassa toistaiseksi. Näin ollen asian käsittely teknisessä lautakunnassa voidaan päättää ja uhkasakkomenettely raukeaa.

Päätöksen perustelut

Kiinteistönhaltija on velvollinen liittämään kiinteistönsä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Jätehuoltoviranomaiselta 7.8.2024 saadun tiedon mukaan asuinrakennukselle kiinteistöllä RN:o 250-403-22-40 on 26.6.2024 myönnetty jätehuollon keskeytys. Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Hakemuksen mukaan rakennus on jäänyt tyhjilleen vuonna 2015. Poikkeamisen liittymisestä on käsitellyt jätehuoltoviranomainen. Näin ollen jätelain 126 §:n nojalla annettua määräystä liittää kiinteistö jätehuoltoon voidaan katsoa noudatetun, joten uhkasakkomenettely raukeaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) §:t 2, 13, 24, 28-30, 35, 36, 41, 122, 126, 129, 137, 139 ja 144

Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 4-9, 18-20, 22-24 §

Hallintolaki (434/2003) 34, 36 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset (voimassa 1.11.2022 alkaen) 4, 8 §

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kiinteistön omistajat
§ 66 Kuntalaisaloite / Kihniön kunnan on päivitettävä rakennusjärjestyksensä uusia mökkiläisiä houkuttelevaksi

Kuntalaisaloitepalvelussa on jätetty aloite:

Aloitteet sisältö:

Kihniön kunnan vakituinen asukasmäärä pienenee noin 30 hengen vuosivauhdilla. Eläkeläisten määrä kunnassa on noin 730, eikä määrä juuri muutu. Väki vähenee aktiiviväestön ja nuorten muuttaessa pois, mikä heikentää kunnan elinvoimaa yhä nopeammin.

Kihniön taloudellisen voimavaran muodostavat mökkiläiset: 1980 kesämökkejä oli 400, vuonna 2000 ylitettiin 750 raja, vuonna 2010 mökkejä oli jo 870. Sitten kasvu loppui, nykyään kesämökkejä (kausiasuntoja) on 900 eikä määrä ole viime vuosina kasvanut.

Keskeinen syy kasvun pysähtymiselle on rakennusoikeuden loppuminen useilla alueilla pirstoutuneen kiinteistönomistuksen vuoksi, lisärakentaminen edellyttäisi nykylain mukaan kaavoitusta, joka on yksittäiselle maanomistajalle liian suuri rasitus.

Uusi rakentamislaki, joka tulee voimaan 1.1.2025, tarjoaa mahdollisuuden virkistää kesämökkien rakentamista. Uudenkin lain mukaan rakennusoikeus osoitetaan yleensä oikeusvaikutteisella yleiskaavalla, asemakaavalla tai ranta-asemakaavalla.

Kunta voi kuitenkin osoittaa rakennusjärjestyksessään alueet, joilla ei ole sijainnin vuoksi odotettavissa suunnittelua (=kaavoitusta) edellyttävää rakentamista. Tällainen rakennusjärjestyksen määräys voi olla voimassa enintään kuusi vuotta kerrallaan.

Rakennusjärjestys on kunnille pakollinen ja olemassa oleva rakennusjärjestys on päivitettävä uuden lain mukaiseksi. Määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Kihniön kunnan nykyisessä rakennusjärjestyksessä on paljon sellaisia määräyksiä, joita uusi laki ei vaadi.

Kihniön rakennusjärjestys on päivitettävä sisällöltään sellaiseksi, että se mahdollistaa kesämökkien rakentamisen ranta-alueillekin ilman rakentamislupaa joustavin ehdoin, eikä esimerkiksi tulisijan rakentamista tule pitää luvanvaraisena. Rakennusjärjestyksen päivittäminen on syytä aloittaa välittömästi, jotta lain antamat mahdollisuudet olisivat heti käytettävissä.

Mikäli jollakin kunnan alueella suunnittelutarve ylittää kaavoitusvaateen, kunnan on käynnistettävä oman etunsa vuoksi itse oikeusvaikutteinen osayleiskaavoitus, josta maanomistajat maksavat uuden lain mukaan puolet.

Aloitteeseen annettava vastaus:

Kihniön kunnan nykyinen rakennusjärjestys koskee koko kunnan aluetta ja se on tullut voimaan 1.7.2014.

Rakentamislaki (RakL) tulee voimaan 1.1.2025. Siirtymäsäännöksen mukaisesti rakennusjärjestys on muutettava rakentamislain mukaiseksi viimeistään 1.1.2027 (RakL 28 §).

Rakentamislain 17.1 §:n mukaan jokaisessa kunnassa on oltava rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä voidaan antaa paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla kiinteistönomistajille tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia (RakL 17.2 §).

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa ja muita alueita, rakennuksen kokoa ja sen sijoittamista, rakennuksen sopeuttamista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennusta pienempiä rakennuskohteita, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja (RakL 17.3 §).

Kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä, että rakentamislupaa ei kunnassa tai sen osassa tarvita rakentamislain 42.2 §:ssä tarkoitettuun rakentamishankkeeseen, jos rakentamishanketta voidaan pitää vähäisenä. Lisäksi kunta voi osoittaa rakennusjärjestyksessä ne alueet ja edellytykset, joilla vapaa-ajanasunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön ei edellytä poikkeamislupaa eikä suunnittelutarvealuetta koskevien sijoittamisen edellytysten tarkastelua ennen rakentamisluvan myöntämistä (RakL 18 §).

Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei saa soveltaa, jos yleis- tai asemakaavassa taikka Suomen rakentamismääräyskokoelmassa julkaistussa määräyksessä määrätään asiasta toisin (RakL 17.4 §).

Koska rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa, olisi selkeintä, että uudistettu rakennusjärjestys tulisi voimaan samanaikaisesti uuden lain kanssa. Suuri osa kunnista kuitenkin käyttää siirtymäaikaa ja odottaa uudistuvan lainsäädännön vakiintumista. Myös Kihniön kunnassa on perusteltua odottaa, millaisia rakennusjärjestysuudistuksia lainsäädännön raameissa kunnissa muodostuu ja koostaa ja täsmentää niitä paikallisiin olosuhteisiin parhaimmin soveltuviksi. Tulee myös huomioida, että Kihniön kunnan maankäytön suunnittelun resurssit ovat rajalliset, jolloin rakennusjärjestyksen laadintatyö on realistista ajoittaa samanaikaisesti Parkanon kaupungin päivitystyön kanssa.

Tekninen lautakunta tiedostaa rakentamislain uudistuksen mukanaan tuomat mahdollisuudet helpottaa ja edistää rakentamista, ja huomioi ne rakennusjärjestyksen uudistamistyössä. Rakennusjärjestyksen päivittämisen aikataulu täsmentyy seuraavan talousarvion laadinnan yhteydessä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 15 §:n mukaisesti rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä 62 §:ssä säädetään (kaavan) vuorovaikutuksesta ja 65 §:ssä kaavaehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta:

  • hyväksyy esittelytekstissä annetun vastauksen
  • toteaa, että rakennusjärjestyksen uudistustyö tehdään lainsäädännön edellyttämässä siirtymäajassa
  • toteaa, että rakennusjärjestystä valmisteltaessa toteutuu vuorovaikutus, jolloin osalliset ja kuntalaiset voivat esittää mielipiteitään yleisesti tai yksilöidysti ja ne tulevat huomioiduksi laadintaprosessissa. Aloite ei siten anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Aloitteen tekijä
§ 67 Ajankohtaisasiat
  • Tekninen johtaja esittelee ajankohtaisia asioita.
  • Sovitaan seuraava kokous 11.9.2024
  • Koulun katolle pääsy ja kamerat jääkiekkokaukalolle
Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee asiat tietoonsa saatetuksi.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 68 Hurulan kiinteistön myynti

Osana talouden sopeuttamista 2024-2026 valtuusto on hyväksynyt kunnan toiminnan kannalta tarpeettomien kiinteistöjen myynnin ja purkamisen. Hurulan kiinteistöstä luopuminen on aikataulutettu vuodelle 2024. Hurula on rakennettu kolmen huoneen sosiaaliasuntolaksi, eikä tällainen asumismuoto enää palvele kunnan palvelutuotantoa tai nykyaikaisen asumisen tarpeita. Sosiaaliasuntoloiden, joihin kuuluu Hurula ja Mansikkamäki, vuotuiset toimintakulut ovat n. 14 000 euroa.

Kohde on ilmoitettu myyntiin Kiertonet -verkkohuutokauppaan 5.7.2024

Hurula (os. Mikkolantie 4) on valmistunut v. 1991 ja on toiminut 3 huoneen asuntolana. Hurulan talo sijaitsee Kihniön kunnan omistamalla kiinteistöllä 250-403-8-238, josta mahdollisen kaupan jälkeen lohkotaan asemakaavan mukainen tontti (pinta-ala n. 1450 m2). Tontti on asemakaavassa osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Tontin rakennusoikeus on n. 290 kem2. Tontin ala siten rakennusoikeuden määrä täsmentyy lohkomisen jälkeen. Tontti on metsäinen, eikä pihaa ole rakennettu.

Rakennus on välttävä/tyydyttäväkuntoinen. Ostajan tulee varautua merkittäviin ja peruskorjaus- ja saneeraustöihin. Kuntotarkastusta tai -tutkimusta ei ole tehty. Kohteessa on tupakoitu sisätiloissa. Rakennus on liitetty Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n vesi- ja viemäriverkostoon sekä Leppäkosken Sähkö Oy: n sähkönjakeluverkkoon. Sähköliittymän koko 3X25A. Liittymät siirtyvät kaupassa. Rakennusten lämmitysjärjestelmä on suorasähkölämmitys ja ilmanvaihto on painovoimainen. Rakennus myydään vuokrattuna (1h + yhteistilat). Irtisanomisaika on 6 kk.

Huutokaupan ehtoina on ilmoitettu:

  • Huutokauppaan osallistuminen ilman ostoaikomusta on kielletty
  • Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous
  • Rakennus myydään siinä kunnossa kuin se myyntihetkellä on
  • Rakennukselle ei ole tehty kuntokartoitusta tai kuntotutkimuksia, ja siinä voi olla sellaisia piileviä vaurioita, jotka eivät ole havaittavissa ilman rakenteiden aukaisemista tai tarkempia tutkimuksia
  • Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin. Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita
  • Myynnin ehtona on, että voittavan tarjoushinnan hyväksyy Kihniön kunnanvaltuusto kokouksessaan, minkä jälkeen kauppakirjat kohteesta voidaan laatia ja allekirjoittaa. Kiinteistön kauppa on tehtävä maakaaressa säädetyssä muodossa
  • Ostaja vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta, varainsiirtoverosta, lainhuuto- ja lohkomiskustannuksista
  • Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset. Huudon tekeminen on sitova ostopäätös. Ellei huutoa lunasteta, peritään 1000 euron kulumaksi

Kohteessa on järjestetty yleinen näyttö 9.8.2024 klo 10-12.

Huutokauppa on päättynyt 18.8.2024 klo 20.06. Tarjoajia oli 11 kpl ja huutoja 36 kpl. Korkein tarjous on 5.100 euroa. Kiertonetin myyntikomissio on 2,4 % myyntihinnasta.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Hurulasta saatu tarjous 5.100,00 euroa hyväksytään.

Esteellisyys Tiina jokioja
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Tiina Jokioja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi eikä osallistunut päätöksentekoon.

§ 69 Mansikkamäen kiinteistön myynti

Osana talouden sopeuttamista 2024-2026 valtuusto on hyväksynyt kunnan toiminnan kannalta tarpeettomien kiinteistöjen myynnin ja purkamisen. Mansikkamäen kiinteistöstä luopuminen on aikataulutettu vuodelle 2024. Mansikkamäen asuinrakennus on 1990-luvulla saneerattu kolmen huoneen sosiaaliasuntolaksi, eikä tällainen asumismuoto enää palvele kunnan palvelutuotantoa tai nykyaikaisen asumisen tarpeita. Sosiaaliasuntoloiden, joihin kuuluu Hurula ja Mansikkamäki, vuotuiset toimintakulut ovat n. 14 000 euroa.

Kohde on ilmoitettu myyntiin Kiertonet -verkkohuutokauppaan 5.7.2024.

Kohde v. 1935 valmistunut ja v. 1992 peruskorjattu omakotitalo, joka on toiminut 3 huoneen asuntolana. Tontilla sijaitsee myös 1990-luvulla rakennettu kokonaisalaltaan 107 m2 verstas/varastorakennus, josta n. puolet on lämpöeristetty sekä 1970-luvulla rakennettu kokonaisalaltaan n. 380 m2 kylmä varastorakennus. Rakennuksia ei ole tarkastusmitattu ja todelliset pinta-alat saattavat poiketa ilmoitetuista. Rakennukset sijaitsevat kunnan omistamalla kiinteistöllä 250-403-1-63 Mansikkamäki, josta kaupan jälkeen lohkotaan asemakaavan mukainen tontti, pinta-alaltaan n. 4900 m2. Tontti on asemakaavassa osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Tontin rakennusoikeus on 750 kem2. Kiinteistö on liitetty Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n vesi- ja viemäriverkostoon sekä Leppäkosken Sähkö Oy: n sähkönjakeluverkkoon. Sähköliittymiä on 2 kpl (asuinrakennuksella ja varastoilla omansa), molempien koko 3X25A. Liittymät siirtyvät kaupassa. Kiinteistöllä on venevalkamaoikeus Sulkuejärveen.

Asuinrakennus on välttäväkuntoinen. Ostajan tulee varautua merkittäviin ja peruskorjaus- ja saneeraustöihin. Kuntotarkastusta tai -tutkimusta ei ole tehty. Kohteessa on tupakoitu sisätiloissa. Asuinrakennus myydään purkukuntoisena/täydellistä peruskorjausta vaativana. Korjauskelpoisuuden arvioimiseksi ulkoseinä, ala-, väli- ja yläpohja sekä vesikattorakenteet tulee tarkastaa laaja-alaisilla rakenneavauksilla. Kiinteistön huutokaupassa määräytyvä arvo tullut määrittää tontin, rakennusoikeuden, varastorakennusten ja liittymien arvon mukaan.

Rakennusten lämmitysjärjestelmä on suorasähkölämmitys ja ilmanvaihto on painovoimainen. Sähkönkulutustiedot neljältä viimeiseltä vuodelta on ollut myynti-ilmoituksen liitteenä.

Kiinteistö myydään vuokrattuna (1h + yhteistilat). Irtisanomisaika on 6 kk. Myös osa vanhemmasta varastorakennuksesta on vuokrattu ja muut tilat toimivat Kihniön kunnan teknisten palveluiden verstas- ja varastotiloina. Vapautuminen varastojen osalta 1 kk kaupasta.

Huutokaupan ehtoina on ilmoitettu:

  • Huutokauppaan osallistuminen ilman ostoaikomusta on kielletty
  • Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous
  • Rakennus myydään siinä kunnossa kuin se myyntihetkellä on
  • Rakennukselle ei ole tehty kuntokartoitusta tai kuntotutkimuksia, ja siinä voi olla sellaisia piileviä vaurioita, jotka eivät ole havaittavissa ilman rakenteiden aukaisemista tai tarkempia tutkimuksia
  • Huutajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön, dokumentteihin ja asiakirjoihin. Ostaja ei jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita
  • Myynnin ehtona on, että voittavan tarjoushinnan hyväksyy Kihniön kunnanvaltuusto kokouksessaan, minkä jälkeen kauppakirjat kohteesta voidaan laatia ja allekirjoittaa. Kiinteistön kauppa on tehtävä maakaaressa säädetyssä muodossa
  • Ostaja vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta, varainsiirtoverosta, lainhuuto- ja lohkomiskustannuksista
  • Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset. Huudon tekeminen on sitova ostopäätös. Ellei huutoa lunasteta, peritään 1000 euron kulumaksi

Kohteessa on järjestetty yleinen näyttö 9.8.2024 klo 13-15.

Huutokauppa on päättynyt 18.8.2024 klo 19.14. Tarjoajia oli 10 kpl ja huutoja 42 kpl. Korkein tarjous on 32.000 euroa. Kiertonetin myyntikomissio on 2,4 % myyntihinnasta.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta:

  • päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Mansikkamäestä saatu tarjous 32.000,00 euroa hyväksytään
  • valtuuttaa teknisen johtajan valmistelemaan teknisten palvelujen varastotilojen muuttoa Tiuran halleilta ja keskittämään toimintoja ensisijaisesti kunnan varikolle ja pienkonehuoltopisteen osalta Terveyskeskuksen entiselle ambulanssitallille
  • päättää, että teknisten palvelujen tarpeeton irtaimisto myydään huutokaupassa Kiertonet-palvelussa.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Wiinamäki Petteri Puheenjohtaja
Sillanpää Niina Varapuheenjohtaja
Romppainen Henna Esittelijä
Tekninen johtaja
Kujansuu Johanna Pöytäkirjanpitäjä
Peltomäki Jarkko Tarkastajat
Sillanpää Niina Tarkastajat
Jokioja Tiina Osallistujat
Kivioja Antti Osallistujat
Korkiakoski Mika Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Vierre Ulla Osallistujat
Peltomäki Jarkko Varajäsenet
Koivistoinen Hannu Muu osallistujat
Kunnanhallituksen puheenjohtaja