Kunnanhallitus

Kunnanhallitus 2025-2029

27.10.2025

#7621

Tila

Julkaistu
Kokouspäivä 27.10.2025
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouspaikka Kunnanviraston kokoushuone
§ 194 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.
§ 195 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Janne Ojala ja Matti Sillanpää. Pöytäkirja tarkastetaan 27.10.2025 ja pidetään nähtävänä 28.10.2025 kunnan tietoverkossa.

§ 196 Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen laajeneminen ja yhteistoimintasopimuksen päivittäminen

Sastamalan kaupunki, Punkalaitumen kunta, Ikaalisten kaupunki, Parkano kaupunki ja Kihniön kunta ovat solmineet kuntalain 49-54 §:n mukaisen yhteistoimintasopimuksen ympäristöterveydenhuollon palveluista. Sastamalan kaupungilla vastuukuntana on järjestämisvastuu yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollosta edellä mainitussa sopimuksessa määritellyllä tavalla. Ympäristönsuojelun osalta ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät Sastamalan kaupunki tuottaa vain Punkalaitumen kunnalle.

Vastuukunnan toimielinorganisaatiossa on kaupunginhallituksen alainen ympäristöterveydenhuollon jaosto, jossa on jäseniä kaikista sopijakunnista. Jaoston tehtäviä ovat eläinlääkintähuollon, ympäristönsuojelu-, terveydensuojelu-, elintarvikevalvonta- ja leirintäaluevalvontaviranomaisen tehtävät sekä kunnalle kuuluvat kemikaalilain, tupakkalain sekä lääkelain mukaiset nikotiinivalmisteita koskevat valvontatehtävät, maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävät ja muut laissa säädetyt toimialaa koskevat tehtävät.

Yhteistoiminta-alueella eläinlääkintähuollon palvelut tuotetaan kahdella pienemmällä alueella siten, että Alueen 1 muodostavat Sastamala ja Punkalaidun ja Alueen 2 Ikaalinen, Parkano ja Kihniö. Kustannustenjakoperusteet ovat alueilla erilaiset. Sopijakuntien kesken on neuvoteltu uudesta kustannustenjakomallista Alueen 2 osalta. Tähän saakka kustannukset on jaettu Alueella 2 tasan kuntien kesken, mutta jatkossa esitetään kustannukset jaettavaksi seuraavasti: Ikaalinen 40 %, Parkano 40 % ja Kihniö 20 %. Lisäksi esitetään, että näistä kahdesta alueesta 1 ja 2 muodostetaan yksi yhteinen päivystysalue, jonka päivystyskorvaukset jaetaan puoliksi Alueelle 1 ja Alueelle 2.

Hämeenkyrön kunta on ilmoittanut halunsa tulla mukaan tähän ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen ympäristönsuojelun osalta. Jatkossa Sastamala tuottaisi ympäristönsuojeluviranomaisen palvelut sekä Punkalaitumelle että Hämeenkyrölle. Tältä osin kustannukset jaettaisiin kuntien asukaslukujen mukaisessa suhteessa.

Edellä mainitut muutokset on otettu huomioon päivitetyssä yhteistoimintasopimuksessa, joka on liitteenä.

Ympäristöterveydenhuollon voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen mukaan uuden osapuolen liittyessä yhteistoiminta-alueeseen sovelletaan tämän sopimuksen periaatteita ja yhteistoimintasopimusta muutetaan vastaamaan uutta tilannetta valtuustojen yhtäpitävin päätöksin. Samoin yhteistoimintasopimuksen muutoksista päätetään valtuustojen yhtäpitävillä päätöksillä.

Liite 1 yhteistoimintasopimus

Liite 2 Palvelusopimus ja talousarvio 2026 ympäristöterveydenhuollon palvelut

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen muutokset liitteen 1 mukaisesti. Sopimus tulee voimaan 1.1.2026.

Liitteet
§ 197 Vuoden 2026 tuloveroprosentti

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Kunnan tulee ilmoittaa verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2025 on 7,54 ja Pirkanmaalla se on 8,26 %.

Kihniön tuloveroprosenttia vuodelle 2006 korotettiin 18,75 %:sta 19,25 %:iin, jonka mukaisena se pysyi vuoden 2007. Vuodelle 2008 sitä jälleen korotettiin 0,50 prosenttiyksikköä ja vuodelle 2014 tuloveroprosentiksi määrättiin 20,50. Vuodelle 2015 tuloveroprosentti nostettiin 21,50 %:iin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirrettiin kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirrettiin valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Vuodelle 2023 kunnan tuloveroprosenttia laskettiin vähentämällä 12,64 prosenttiyksikköä vuoden 2022 veroprosentista. Aikaisemmista vuosista poiketen, tuloveroprosentti ilmoitettiin sadasosaprosenttiyksikön tarkkuudella. Kihniön veroprosentti muuttui 8,86 vuodelle 2023 ja sitä lukua pyöristettiin Verohallinnon ohjeistuksen mukaan kymmenyksen tarkkuudelle 8,90 vuodelle 2024. Veroprosenttia nostettiin 0,50 %- yksikköä vuodelle 2025.

Ensi vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella.

Kuntaliitolta saadun verotuloennusteen mukaan kunnallisveroa kertyy Kihniössä kuluvana vuonna 2.621.000 €. Vuodelle 2026 ennusteen mukaan kunnallisveroa kertyisi 2.722.000 €.

Talouden tilanteen heikennyttyä, tulee talouden tasapainottamistoimien yhteydessä tarkastella myös tuloveroprosentin korotusta. Puolen prosentin korotusvaikutus on noin 130.000 euroa ja prosentin korotuksen 260.000 euroa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kihniön kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2026 määrätään 9,40 %.

§ 198 Kiinteistöverot vuodelle 2026

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää kiinteistöveroprosentin suuruuden vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tulovero-prosentin. Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella suoritettava vero, jonka kiinteistön kotikunta saa kokonaisuudessaan.

Kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajojen vaihteluvälit ovat seuraavat:

1.Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 – 2,00

2. Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 1,30–2,00 %

3. Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,41 – 1,00

4. Muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,93 – 2,00

5. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93–3,10 %

6.Yleishyödylliset yhteisöt 0,00 – 2,00 %

Kunnalla on mahdollisuus periä rakentamattomista tonteista korotettua veroa, jonka suuruus on 2,00 – 6,00 %. Tämän veron periminen edellyttää rakentamattomalta rakennuspaikalta tiettyjä perusvaatimuksia, jotta veroa voidaan periä.

Talouden tilanteen heikennyttyä, tulee talouden tasapainottamistoimien yhteydessä tarkastella myös kiinteistöveroprosenttien korotusta.

Kiinteistöveroprosentteja on laajemmin tarkasteltu 2017.

Kiinteistöveroprosenttien tarkistaminen Pirkanmaan keskimääräisiin prosentteihin tuo noin 22.000 euroa lisää kiinteistöveroa.

  • Vuoden 2025 kiinteistöveroprosentit ovat olleet seuraavat (pienet kunnat ja Pirkanmaan luvut ovat keskiarvoja):
  • VerolajiKihniöPirkanmaaalle 2000 as.kunnat
    Yleinen kiinteistöveroprosentti
    1,101,161,23
    Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti1,301,301,32
    Vakituisten asuntojen veroprosentti
    0,550,580,59
    Muiden asuinrakennusten veroprosentti
    1,101,141,35
    Yleishyödylliset yhteisöt veroprosentti
    0
    Voimalaitosten veroprosentti2,85
    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuodelle 2026 vahvistetaan seuraavat kiinteistöveroprosentit:

    1. yleinen 1,16

    2. maapohja 1,30

    3. vakituiset asuinrakennukset 0,58

    4. muut asuinrakennukset 1,14

    5. yleishyödylliset yhteisöt 0

    6. voimalaitokset 2,85

    Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että rakentamattomalle rakennuspaikalle ei määrätä erillistä veroa.

    § 199 Sopimus tontilla olevan kulkuyhteyden ottamisesta yleiseen käyttöön
    Valmistelija Väliharju Reijo

    Koivikon teollisuusalueen suunnittelussa ajoyhteyttä teollisuusalueen läpi on pidetty tarpeellisena ja asemakaavassa yhteys on ratkaistu Paavontien jatkamisella. Esitetyssä sopimuksessa tämä yhteys, Paavontien jatke, korvataan huomattavasti lyhyemmällä ja huomattavasti edullisemmalla yhteydellä.

    Sopimuksen sovitaan siitä, että maanomistajien toteuttamien tonttimuutosten jälkeen kunta vuokraa alueen ja sille sallitaan myös yleinen liikenne, jolloin kunta vastaa alueen ylläpidosta. Vuokra-aikana kunta käynnistää kaavoitustyön, jonka tavoitteena on muodostaa alueesta yleinen tie. Vuokrasopimuksen myötä alueen omistus myös siirtyy kunnalle.

    Kunta toteuttaa tarvittavat liikennemerkkimuutokset sopimuksen tekemisen jälkeen.


    Liite 3 Sopimus Koivikon teollisuusalueen yleisen liikenteen yhteyden vuokraamisesta

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä 3 olevan sopimuksen ja oikeuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Kunnanjohtajalla on myös oikeus tarvittaessa tehdä teknisluontoisia muutoksia sopimukseen.

    Liitteet
    § 200 Edustajan nimeäminen Pori-Parkano-Haapamäki -raideliikennekäytävän työryhmään

    Pori-Parkano-Haapamäki (PPH) –ratatyöryhmä on perustettu v. 2014.

    Ryhmään kuuluu edustajia Satakunnan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakuntien liitoista, raideliikennekäytävän kunnista (Pori, Pomarkku, Kankaanpää, Jämijärvi, Parkano, Kihniö, Keuruu, Virrat), kauppakamareista ja eduskunnasta.

    Vuodenvaihteessa 2023-2024 mukaan tulivat myös Savonlinnan kaupungin ja Etelä-Savon liiton edustajat.

    Kukin taho vastaa edustajansa osallistumisen kuluista.

    Pyydämme mukana olevia kuntia ilmoittamaan/nimeämään edustajansa ratatyöryhmään kaudelle 2025-2029.

    Kunta saa vapaasti määrittää edustajansa valitsemistavan.

    Tiedot (edustajan nimi, nimike ja sähköpostiosoite) voi toimittaa Satakuntaliiton kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo@satakunta.fi.

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus nimeää edustajan Pori-Parkano-Haapamäki -raideliikennekäytävän työryhmään.

    Tiedoksi valittu, palkkatoimisto, kirjaamo@satakunta.fi
    § 201 Kihniön kunnan edustajan nimeäminen Pirkanmaan Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen

    Kihniön kunnasta on kunnanjohtaja ollut nimettynä Pirkanmaan Virkistysalueyhdistyksen hallitukseen, jonka toimikausi on kalenterivuosi. Uusi hallitus nimetään vuosittain aina marraskuun syyskokouksessa, joka on tänä vuonna torstaina 6.11.

    Periaatteena on ollut, että jokaisesta yhdistyksen jäsenkunnasta (15 kpl) on nimetty edustaja, joka on joko hallituksen jäsen tai henkilökohtainen varajäsen. Kihniön edustaja on ollut yhdistyksemme puheenjohtajan (Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto) henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen kokouksia on ollut vuosittain yleensä neljä vuodessa.

    Edellisen kunnanjohtajan jäätyä pois kunnanjohtajan pestistä, tulisi uusi nimetä edustaja, kuka olisi jatkossa Kihniön kunnan edustaja Pirkanmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa. Haussa on siis puheenjohtajan varajäsen, jolla on kokouksissa läsnäolo ja puheoikeus.

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus nimeää edustajan Pirkanmaan Virkistysalueyhdistyksen ry:n hallitukseen.

    § 202 Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän hankinta

    Kihniön päiväkodilla käytössä olevan varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän päivitys ja ylläpito päättyy järjestelmän toimittajan puolelta 31.12.2025. Tämän vuoksi päiväkodin tulee hankkia ja ottaa käyttöön uusi ohjelmisto ennen vuoden vaihdetta 2025.

    Hankinta ei ylitä julkisten hankintojen kynnysarvoja, joten siihen ei sovelleta lakia julkisista hankinnoista. Hankintaprosessi on edennyt siten, että tarjoukset pyydettiin neljästä eri järjestelmästä syyskuussa 2025. Sivistystoimen johtoryhmä kävi läpi tarjousten sisällön ja päätyi siihen, että jatkoneuvottelut käydään Daisy ja Päikky-ohjelmistojen toimittajien kanssa, siten että keskustelussa on mukana myös tietohallinto.

    Jatkoneuvottelujen perusteella esitys kunnanhallitukselle on, että Kihniön kunta valitsee Päikky- varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän. Valinnan perusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Järjestelmän kokonaishinta neljälle vuodelle on 50 400 €. (tarjousvertailu oheismateriaalina).

    Vertailutaulukko ohjelmista hankintajakso 4 vuotta;

    Päiväkodin toiminnanohjausjärjestelmien tarjousvertailu

    eVaka

    Juulia

    Daisy

    Päikky

    Kokonaishinta 4 vuotta

    88 200

    17000

    23460

    50 400

    Toiminnallisuus

    hyvä

    välttävä

    hyvä

    hyvä

    Mobiilisovellus

    on

    on

    on

    hyvä

    Käytettävyys

    kohtalainen, laaja pienelle kunnalle

    kohtalainen

    kohtalainen

    hyvä

    Integraatio muihin ohjelmiin

    laaja, pienelle kunnalle jopa liian laaja

    ei sisällä laskutusintegraatiota

    integraatio muihin ohjelmiin toimiva

    integraatio muihin ohjelmiin toimiva

    Sopimus varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmästä tehdään sen jälkeen, kun kunnanhallitus on tehnyt päätöksen. Lisäksi tarjouksen toimittajalta edellytetään ennen sopimuksen hyväksymistä, että tarjoaja toimittaa ja täyttää kaikki tilaajavastuulain 1233/2006 mukaiset velvoitteet ja toimittaa siihen liittyvät dokumentit (esimerkiksi Luotettava kumppani-raportti tai muu vastaava) kuntaan.


    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus päättää valita kokonaistaloudelliseen edullisuuteen perustuen varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmäksi Päikky-ohjelmiston.

    Tiedoksi Tarjoajat, tietohallinto, päiväkodinjohtaja, taloustoimisto
    § 203 Kunnanvaltuuston kokouksen 13.10.2025 päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

    Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa mm. valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on silloin viipymättä saatettava kunnanvaltuuston uudelleen käsiteltäväksi. (KuntaL 96 §)

    Kunnanvaltuuston 13.10.2025 kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:

    § 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

    § 42 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

    § 43 Talouden toteutumisen osavuosikatsaus 30.6.2025 mukaan

    § 44 Lausunnot kunnanhallitukselle tarkastuslautakunnan huomioista tarkastuskertomuksessa

    § 45 Muutosesitykset vuoden 2025 talousarvioon

    § 46 Sidonnaisuusilmoitukset

    § 47 Muut asiat

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus toteaa kuntalain 96 §:n mukaisesti, että valtuuston päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, eikä valtuusto niitä tehdessään ole ylittänyt toimivaltaansa, eivätkä ne muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna päätökset täytäntöön.

    § 204 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan rakennus
    Edeltävä kohta § 78 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan rakennus

    Oheisena sijaintikartta ja asemapiirros.

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus päättää, että teknisen lautakunnan esittämin perusteluin poikkeamiseen suostutaan. Rakentaminen tulee sopeuttaa ympäristöön ja maisemaan.

    § 205 Talouden toteuma 1.1.-30.9.2025

    Kunnanjohtaja esittelee taloustilannetta kokouksessa. Oheisena toteuma

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talouskatsauksen ajalta 1.1.- 30.9.2025

    § 206 Kiinteistönluovutusilmoitukset

    Kunnalla on etuostolain (5.8.1977/608) 1 §:n mukaan etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista varten sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostoa käytettäessä kunta asettuu ostajan sijaan saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa kauppakirjan mukaisilla ehdoilla.

    Kunnan on lisäksi korvattava ostajalle kauppaan liittyvät suoranaiset kulut sekä suoritettava kustannuksille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko. Etuostolain 21 §:n mukaan kunnanhallitus päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä. Päätös on tehtävä ja siitä on ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle eli maanmittauslaitokselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksitodistamisesta.

    Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona ostajalle ja myyjälle.

    Oheisaineistona kiinteistönluovutusluettelo

    Kiinteistönluovutusilmoituksia:

    4 kiinteistönluovutusilmoitusta

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

    § 207 Saapuneet päätökset ja pöytäkirjat

    Viranhaltijapäätökset:

    Kunnanjohtaja § 41,45-46,48

    Talouspäällikkö §

    Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

    § 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

    § 77 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

    § 78 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan rakennus

    § 79 Nerkoonjärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus / kaavaehdotus

    § 80 Teknisen osaston toimiston asiakaspalvelun kehittäminen

    § 81 Talouden toteuma 1.1.2025 - 31.8.2025

    § 82 Ajankohtaisasiat


    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus merkitsee saapuneet päätökset ja pöytäkirjat tiedokseen sekä päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

    § 208 Ilmoitusasiat

    Saapuneet:

    1. Pirkanmaan ELY: Työllisyyskatsaus syyskuu, Kihniön työttömyys % 6,4

    2. HAO: Päätös hallintoriita-asian päättämisestä

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

    Lataa pdf

    Henkilöt

    Henkilöt
    Markkola Juha-Matti Puheenjohtaja
    Ojala Janne Varapuheenjohtaja
    Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
    Ojala Janne Tarkastajat
    Sillanpää Matti Tarkastajat
    Sillanpää Matti Osallistujat
    Silvennoinen Erja Osallistujat
    Tarsia Essi Osallistujat
    Vehmasto Jenni Osallistujat
    Wiinamäki Petteri Osallistujat