Tekninen lautakunta 2021-2025
2.6.2025
Tila
Kokousnumero | 6/2025 |
---|---|
Kokouspäivä | 2.6.2025 |
Kokouksen alkuaika | 16:30 |
Kokouspaikka | Puumila |
§ 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus |
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.
|
---|
§ 55 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus |
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Erja Silvennoinen ja Ulla Vierre. Pöytäkirja tarkastetaan 2.6.2025 ja pidetään nähtävänä 3.6.2025 kunnan tietoverkossa. |
---|
§ 56 Myyränkankaan tuulivoimahankkeen tilannekatsaus
Edeltävä kohta | § 48 Myyränkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotus |
---|---|
Myyränkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusta on muokattu Teknisen lautakunnan edellisessä kokouksessa esittämällä tavalla, joten tältä osin osayleiskaavan ehdotuksen käsittelyä olisi mahdollista jatkaa. Myyränkankaan tuulivoimapuisto on yksi kokonaisuus, joka sijaitsee kahden kunnan alueella. Tuulivoimapuiston osayleiskaava laaditaan yhtenä kokonaisuutena, jolloin sen nähtävillä pito ja siihen liittyvä julkinen esittely on perusteltua toteuttaa mahdollisimman samanaikaisesti kummankin kunnan osalta. Virtain kaupungilta saadun tiedon mukaan heidän kunnan osalta osayleiskaavan nähtävillä olo olisi toteutumassa vasta syksyllä, joten kaavan nähtävillä pidon määrittely ei ole tällä hetkellä mahdollista. Tämän takia Myyränkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotuksen käsittely ei ole tällä hetkellä mahdollista. |
|
Päätösehdotus |
Merkitään Myyränkankaan tuulivoimapuiston tilannekatsaus tiedoksi. |
Tiedoksi | Kunnanhallitus |
§ 57 Korpilahden ranta-asemakaavaehdotus
Edeltävä kohta | § 15 Korpilahden ranta-asemakaavaehdotus |
---|---|
Edellisen käsittelyn jälkeen maakuntamuseon lausunnossa vaadittiin arkeologisen tarkkuusinventoinnin tekoa. Hakija on teettänyt inventoinnin Mikroliitti Oy:llä. |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. |
Tiedoksi | Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto |
Liitteet |
- (64.6kt)
- (13.8Mt)
- (83.3kt)
- (331.6kt)
- (183.3kt)
- (1.4Mt)
- (5.1Mt)
- (1.2Mt)
§ 58 Poikkeamishakemus / Vapaa-ajan asunto
Rakennuspaikka ja sen sijainti: Rakennuspaikka on 2560 m2:n suuruinen olemassa oleva rakennuspaikka, jonka kiinteistötunnus on 250-401-5-75. Rakennuspaikka rajoittuu Kankarinjärveen noin 62 metrin matkalla. Oheismateriaalina asemapiirros.
Esitetty toimenpide: Poikkeamista haetaan uuden vapaa-ajanrakennuksen 80 k-m2 rakentamiselle. Hakija haluaa rakentaa uuden vapaa-ajanrakennuksen vanhan tilalle ja purkaa vanhan 27 k- m2 vapaa-ajanrakennuksen pois. Uusi vapaa-ajanrakennus sijoitetaan 20 metrin päähän rantaviivasta. Rakentamistilanne: Rakennuspaikalla sijaitsee olemassa oleva vapaa-ajanrakennus 27 m2. Lisäksi rakennuspaikalla on saunarakennus 17 m2 ja varastorakennus 23 m2. Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne: Alueella ei on voimassa olevaa ranta-asemakaavaa tai osayleiskaavaa, jota voitaisiin käyttää rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Tällöin rakentamisessa sovelletaan Kihniön kunnan voimassa olevan rakennusjärjestyksen määräyksiä ja ohjeita. Rakennusjärjestyksen kohdan 7.2 alle 5000 m2 kiinteistön rakennusoikeus on 125 m2 ns. lämmintä tilaa (vapaa-ajanrakennus, sauna, aitta) + 30 m2 kylmää varastotilaa+ 30 m2 katosta + 16 m2 savusauna. Rakennusten tulee sijoittua rantaan nähden siten, että muun kuin saunarakennuksen etäisyyden rantaviivasta tulee olla vähintään 20 metriä. Naapureiden kuuleminen: Naapureilla ei ole huomautettavaa asiasta. (RakL 63 §) Poikkeamisen edellytyksen perustelut: RakL 57 § mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla. Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Edellä säädetty ei kuitenkaan koske kelpoisuusvaatimuksia, tonttijakoa, maisematyöluvan tarvetta ja edellytyksiä eikä 46 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyjä asemakaavan laatimista koskevia sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueella. Poikkeamisluvan voi myöntää muista sijoittamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Edellä 1 momentissa tarkoitettua lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1)aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2)vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3)vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; 4)johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Kiinteistön nykyinen rakennettu kerrosala on 67 k-m2. Uuden vapaa-ajanrakennuksen rakentamisen myötä kiinteistön rakennettu kerrosala tulisi olemaan 120 k-m2. Rakentaminen sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa alueen maisema-arvoille eikä luonnon –ja vesiensuojelulle. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään johda vaikutukseltaan merkittävään rakentamiseen tai muuten aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö – tai muita vaikutuksia. Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että poikkeamiseen suostuttaisiin ja lähettää päätöksen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Rakentamisessa tulee noudattaa ajantasaisen jätevesiasetuksen määräyksiä ja asetuksia. Poikkeamislupapäätös on voimassa 1 vuoden, jonka aikana poikkeamislupaa vastaava rakentamislupa tulee laittaa vireille. Poikkeamislupapäätös on liitettävä rakentamislupahakemukseen. |
---|---|
Tiedoksi | Kunnanhallitus |
§ 59 Poikkeamishakemus / talousrakennus
Rakennuspaikka ja sen sijainti: Rakennuspaikka on 3840 m2:n suuruinen rakennuspaikka, jonka kiinteistötunnus on 250-407-4-39. Rakennuspaikka rajoittuu Kankarinjärveen noin 146 metrin matkalla. Oheismateriaalina asemapiirros.
Esitettytoimenpide: Poikkeamista haetaan uuden talousrakennuksen 29,8 k-m2 rakentamiselle. Hakija haluaa rakentaa uuden talousrakennuksen Hurstinlahti-Kuttiniemi rantakaavan määräyksissä määrättyä 20 metriä lähennäs rantaviivaa. Uusi talousrakennus sijoittuisi 16 metrin päähän rantaviivasta eli 4 metriä lähemmäs kuin rantakaavassa määrätään. Perusteena hakija esittää, että tällöin rakennuksen alta ei tarvitsisi kaataa isoa puustoa ja maaperä on rakentamiselle sopiva. Rakentamistilanne: Rakennuspaikalla sijaitsee olemassa oleva vapaa-ajanrakennus 49 m2.Lisäksi rakennuspaikalla on saunarakennus 10 m2 ja puuvarastorakennus/puucee. Yhteensä talousrakennuksen rakentamisen jälkeen kiinteistön käytetty rakennettu kerrosala olisi 90 m2. Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne: Alueella on voimassa oleva Hurstinlahden-Kuttiniemenranta-asemakaavaa, jossa määrätään, että muun kuin saunarakennuksen tulee sijoittua vähintään 20 metrin päähän rantaviivasta. Rantakaava-alueelle rakennettavien rakennusten tulee olla muodoltaan, materiaaliltaan ja väreiltään luontoon soveltuvia. Naapureiden kuuleminen: Naapureilla ei ole huomautettavaa asiasta. (RakL 63 §) Poikkeamisen edellytyksen perustelut: RakL 57 § mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla. Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Edellä säädetty ei kuitenkaan koske kelpoisuusvaatimuksia, tonttijakoa, maisematyöluvan tarvetta ja edellytyksiä eikä 46 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyjä asemakaavan laatimista koskevia sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueella. Poikkeamisluvan voi myöntää muista sijoittamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Edellä 1 momentissa tarkoitettua lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1)aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2)vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3)vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; 4)johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Rakentaminen sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa alueen maisema-arvoille eikä luonnon –ja vesiensuojelulle. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään johda vaikutukseltaan merkittävään rakentamiseen tai muuten aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö – tai muita vaikutuksia. Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että poikkeamiseen suostuttaisiin ja lähettää päätöksen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Rakennuksen ulkoasu tulee suunnitella maisemaan sopivaksi ja väritys on oltava tummahko. Poikkeamislupapäätös on voimassa 1 vuoden, jonka aikana poikkeamislupaa vastaava rakentamislupa tulee laittaa vireille. Poikkeamislupapäätös on liitettävä rakentamislupahakemukseen. |
---|---|
Tiedoksi | Kunnanhallitus |
§ 60 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asuinrakennus ja varasto
Edeltävä kohta | § 66 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asuinrakennus ja varasto |
---|---|
Rakennuspaikka ja sen sijainti: Rakennuspaikka on Ylikoski-niminen 3990 m2 suuruinen kiinteistö, jonka kiinteistötunnus on 250-407-14-67. Kiinteistö sijaitsee kaavoittamattomalla ranta-alueella ja rajoittuu Nerkoo-järveen 36 metrin matkalla. Oheismateriaalina asemapiirustus. Esitetty toimenpide: Poikkeamista haetaan vapaa-ajan rakennuksen 100 m2 ja varastorakennuksen 30 m2 rakentamiselle. Rakentamistilanne: Kiinteistö on rakentamaton. Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne: Alueidenkäyttölaki 72§;Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena. (21.4.2023/752) Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi. RakL 57§; Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Edellä säädetty ei kuitenkaan koske kelpoisuusvaatimuksia, tonttijakoa, maisematyöluvan tarvetta ja edellytyksiä eikä 46 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyjä asemakaavan laatimista koskevia sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueella. Poikkeamisluvan voi myöntää muista sijoittamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Edellä 1 momentissa tarkoitettua lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1)aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2)vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3)vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; 4)johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Alueella ei ole voimassa olevaan kaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Täten alueen rakentamisessa noudatetaan Kihniön kunnan rakennusjärjestystä. Rakennusjärjestyksen kohdassa 7.1 määrätään rakennusten sijoittamisesta ranta-alueelle. Rakentamisen määrä alle 5000 m2 rakennuspaikalla määritellään rakennusjärjestyksessä siten, että rakennuspaikalla saa olla enintään yksi loma-asunto, sauna ja aittarakennus, joiden yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 125 m2 ja kerrosten lukumäärä enintään 11/2. Erillisen sauna-ja varastorakennuksen kerrosala saa olla enintään 30 m2.Ns. lämpimän kerrosalan lisäksi saa rakentaa kylmää varastotilaa 30 m2 ja se yhteyteen autokatoksen 30 m2. Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 20 metriä mitattuna terassin ulkoreunasta. Rakennuspaikan koosta rakennusjärjestyksessä määrätään seuraavaa; asemakaava-alueen ulkopuolella haja-asutusalueella tontin koko tulee olla vähintään 3000 m2. Milloin rakennus liitetään yleiseen viemäriverkkoon, rakennuspaikan pinta-ala voi olla edellä sanottua pienempi, ei kuitenkaan alle 2000 m2. Naapureiden kuuleminen: Naapurit on kuultu. Kiinteistö 250-407-14-69 on jättänyt huomautuksen asiasta, jossa tuo esille, että rakentaminen on huomattavan tiivistä ja paikka ahdas. Poikkeamisen edellytyksen perustelut: RakL 57§ mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla. Kyseinen kiinteistö sijaitsee Nerkoo - järven rannalla kaavoittamattomalla ranta-alueella, jolloin ennen rakennusluvan käsittelyä, on rakennusoikeus ja rakentamisen soveltuvuus tarkasteltava poikkeamisluvan kautta. Kyseisen kiinteistön 250-407-14-67 osalta on aiemmin MRL:n voimassa ollessa tehty kielteinen poikkeamislupapäätös, koska rakentamisen tiheys ylittää mitoituksellisesti sen, mitä poikkeamisluvalla on mahdollista myöntää. Asiassa ei ole tapahtunut sisällöllisesti mitään muutosta, vaan käytännössä saman sisältöinen päätös käsitellään uudelleen. Maankäyttö-ja rakennuslain voimassa olessa kaavoittamattomalla alueella rakentamattoman kiinteistön rakennusoikeus tutkittiin kantatilatarkastelun avulla. Kantatilatarkastelussa selvitetään kiinteistöjaotus poikkileikkausajankohtana, joka yleisesti on ollut rakennuslain ja -asetuksen voimaantulopäivä 1.7.1959 ja jota käytetään kantatilatarkastelussa rakennusoikeuden määrittämiseksi kaavoittamattomilla ja rakentamattomilla ranta-alueilla. Samaan kantatilaan kuuluvia tiloja tarkastellaan kokonaisuutena. Jokainen muodostettu rakennuspaikka ranta-alueella vähentää kantatilan jäljellä olevaa rantarakennusoikeutta. Mitoitettavan alueen ulkopuolella eli yli 200 metrin päässä rantaviivasta sijaitsevat rakennuspaikat eivät vaikuta rakennusoikeuden määrään. Kiinteistön 250-407-14-67 kantatila on kiinteistö 250-407-14-19(x) Viikeri (muod. 9.2.1954). Viikeristä on lohkottu 11.3.1963 kiinteistö Palaneenlahti 250-407-14-20. Jäljelle jääneestä Viikeristä 250-407-14-21 on lohkaistu17.6.1966 kiinteistö Palaneenlahti II, jolloin on muodostunut kiinteistö Viikeri 250-407-14-23 (x). Viikeristä on lohkaistu 3.4.1967 kiinteistöt Haapaniemi 14:26, Silosenkallio 14:27, Rantaketo 14:28, Prunttiniemi 14:29 ja Viikeri 14:30(x). Viikeristä 14:30 on jälleen lohkaistu kiinteistöt Heinilä II 14:35, Kotiranta 14:36, Ryysyranta 14:37, Runttila 14:38, Hellinkari 14:39, Yrjölä 14-40, Prunttilahti 14:42, Nurmiranta 14:41 ja Viikeri 14:43. Edelleen kiinteistöstä Viikeri 14:43 on lohkaistu kiinteistöt 14:44 Kaponen, 14:45 Tommila, Rinneranta 14:46(x), Antinranta 14:47, Peltola 14:48, Vinskilä(x) 14:49 ja Viikeri (x) 14:50. Kiinteistöstä Vinskilä (x) 14:49 ja Viikeri on muodostettu kiinteistö Vinskilä 14:68 (2.3.2005). Kiinteistöstä Viikeri 14:50 kiinteistön Rinneranta(x) 14-46 lohkomisen jälkeen on edelleen muodostunut kiinteistö Viikeri 14:69 (3.7.2007). Kiinteistöstä Viikeri 14:50 on myös lohkaistu kiinteistö Ylikoski 14:67 (28.8.2004). Poikkeamislupakäsittelyn vakiintuneena mitoitusperiaatteena on käytetty 4-6 rakennuspaikkaa/rantaviivakilometri. Tällöin mitoitukseen jää vielä kaavoitusvara, jolloin mitoitusperiaatteena voidaan käyttää 7-8 rakennuspaikkaa/rantaviivakilometri. Kantatilalla 250-407-14-19 Viikeri on ollut rantaviivaa 1240 metriä eli 1,24 km. Mitoituslaskelmassa on käytetty todellista rantaviivan pituutta, vaikkakin kantatilan rantaviivassa on niemeke, jolloin tulisi mitoituksessa huomioida ns. muunneltu rantaviiva. Mitoituslaskelma: 1,24 km m x 6 kpl / km=7,44 kpl (rakennusoikeus) < 18 rakennuspaikkaa käytetty. Mitoituslaskelman perusteella saadaan tulos, että kantatilalla on oikeus maksimissaan 7,44 kpl rakennuspaikkaan eli 7 rakennuspaikkaan. Kantatilasta 250 -407-14-67 on lohkottu 18 kiinteistöä, joista kaikki 18 kpl ovat käyttäneet rakennusoikeutta. Voidaan todeta, että poikkeamislupamenettelyllä ei uusia rakennuspaikkoja voida myöntää vaan kantatilan rakennusoikeus on ylitetty noin 2,5 kertaisesti. Jos asiaa tutkitaan rantakaavoitukseen varatulla tehokkuusluvulla 8, niin vastaava mahdollisten rakennuspaikkojen olisi noin 10, kun pyöristetään ylöspäin. Toisin sanoen rantakaavoituksen keinoinkin tarkasteltuna rannan rakentamistiheys on ilman lisärakentamistakin ylittänyt mitoituksellisesti sen, mitä edes ranta-asemakaavalla voitaisiin myöntää. Rakennuspaikan rantaviivan pituus on myös Kihniön rakennusjärjestyksessä määrätyn vähimmäispituuden vastainen. Rakennusjärjestyksen kohdan 6. Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella; 6.1 Rakennuspaikka; vesistön rannalla olevan rakennuspaikan vesistöön rajoittuvan rantaviivan pituuden tulee uuden rakennuspaikan osalta olla vähintään 50 metriä. valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta ei puolla poikkeamisluvan myöntämistä uuden rakennuspaikan muodostamiselle ja sinne suunniteltaville rakennuksille, koska asiasta on aiemmin 16.11. 2023 §66 tehty kielteinen poikkeamispäätös edeltävän mitoituksen ja alla olevan aiemmassa esityksessä esiin tuotujen perustelujen perusteella. Rakentamislain voimaantulo ei ole muuttanut rantarakentamisen mitoitusperusteita. Rannan lisärakentaminen on vastoin Rakentamislain 57 §:ää. Rakentaminen on vastoin Kihniön rakennusjärjestyksen kohta 6. Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella, 6.1 Rakennuspaikka; määräystä. Uuden rakennuspaikan osalta rantaviivan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä. Kiinteistön 250-407-14-67 kohdalla rantaviivan pituus on vain 36 metriä. Tekninen lautakunta toteaa, että kiinteistön rakennusoikeus on tutkittu vakiintuneen käytännön ja ympäristöministeriön ohjeiden mukaisesti kantatilatarkastelun avulla ja rakennusoikeuden määrittäminen on suoritettu samoin kriteerein kuin muidenkin vastaavien kiinteistöjen. Hyvän hallintotavan näkökulmasta on tärkeää, että poikkeamislupapäätöksen valmistelussa noudatetaan hallintolain ja perustuslain mukaisia periaatteita. Tämä tarkoittaa asian tasapuolista ja puolueetonta käsittelyä, asianosaisten kuulemista, päätöksen asianmukaista perustelemista sekä viranomaisen velvollisuutta toimia tarkoitussidonnaisesti ja suhteellisuusperiaatetta kunnioittaen. Kansalaisella on oikeus luottaa siihen, että viranomaisen toiminta on avointa, oikeudenmukaista ja ennakoitavaa, mikä on keskeinen osa oikeusvaltiota ja hallinnon legitimiteettiä. Aikaisemmasta päätöksestä poikkeavan päätöksen tekeminen ei olisi linjassa aiempien päätösten kanssa ja loisi epätasa-arvoisen asetelman muihin maanomistajiin nähden. |
Tiedoksi | Kunnanhallitus |
§ 61 Rakennusvalvontaviranomaisen rakennustarkastajalle delegoitavat tehtävät 1.7.2025 alkaen
Kihniön kunnanvaltuusto käsitteli hallintosääntöuudistuksen kokouksessaan 26.5.2025. Hallintosäännön 38 § mukaan toimielin voi siirtää sille tässä luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen, ellei toimivallan edelleen siirtämisestä ole erikseen määrätty tässä hallintosäännössä. Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa (410/2015) säädetään. Hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi. Seuraavassa viranhaltijoille delegoitavat tehtävät ja päätösvalta: Rakennustarkastaja
Viranhaltija voi tarvittaessa saattaa asian, joka hänellä on oikeus ratkaista teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta päättää delegoida toimivaltaa ylläolevan luettelon mukaisesti. Samalla lautakunta päättää delegointipäätöksen tulevan voimaan 1.7.2025 alkaen. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 26.5.2025 hyväksynyt hallintosäännön muutokset. |
---|
§ 62 Talouden toteuma 1.1.2025 - 30.4.2025
Tekninen johtaja esittelee taloustilannetta kokouksessa. Oheismateriaalina toteumavertailu. |
|
Päätösehdotus |
Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen talouskatsauksen ajalta 1.1. - 30.4.2025
|
---|
Henkilöt
Wiinamäki Petteri | Puheenjohtaja | ||||
Sillanpää Niina | Varapuheenjohtaja | ||||
Väliharju Reijo |
Esittelijä
Tekninen johtaja
|
||||
Kujansuu Johanna | Pöytäkirjanpitäjä | ||||
Aho Timo | Osallistujat | ||||
Jokioja Tiina | Osallistujat | ||||
Kivioja Antti | Osallistujat | ||||
Korkiakoski Mika | Osallistujat | ||||
Shemeikka Mika | Osallistujat | ||||
Silvennoinen Erja | Osallistujat | ||||
Vierre Ulla | Osallistujat | ||||
Ojala Janne |
Muu osallistujat
Kunnanhallituksen edustaja
|
||||
Yli-Kärkelä Minka |
Muu osallistujat
Nuorisovaltuuston edustaja
|