Kunnanhallitus

Kunnanhallitus 2021-2025

29.11.2021

#2081

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 13/2021
Kokouspäivä 29.11.2021
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouksen päättymisaika 19:40
Kokouspaikka Terveyskeskuksen kokoushuone
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 29.11.2021
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 30.11.2021
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 223 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat.

§ 224 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Kirsi Jytilä ja Nina Niemenmaa. Pöytäkirja tarkastetaan 29.11.2021 ja pidetään nähtävänä 30.11.2021 kunnan tietoverkossa.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 225 Sote-ohjausryhmän kokouksen muistio 2/2021
Muut osallistujat Kärkelä Pilvi

On sovittu, että syksystä 2016 alkaen sote-ohjausryhmän kunkin kokouksen muistio tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi erillisenä asiana. Oheisena sote-ohjausryhmän 4.11.2021 pidetyn kokouksen muistio. Ohjausryhmän puheenjohtaja Pilvi Kärkelä esittelee asiaa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi sote-ohjausryhmän 4.11.2021 pidetyn kokouksen muistion.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Ohjausryhmän puheenjohtaja Pilvi Kärkelä esitteli asiaa klo 17-18.

§ 226 Vaalilautakunnan ja -toimikunnan asettaminen Aluevaaleihin

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestys kotimaassa toimi­tetaan 12.-18.1.2022. Kihniön kunta muodostaa yhden äänestysalueen.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mah­dollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoi­mikunnassa. Sekä varsinaisissa että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kum­piakinvähintään 40 %.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikun­nan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten si­jaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Vaalilautakunnan pääasiallinen tehtävä on vaalipäivän äänestyksen järjestäminen äänestysalueella ja äänestysalueella annettujen äänestyslippujen äänten laskenta.

Vaalitoimikunnan tehtävä on järjestää ennakkoäänestys laitoksissa. Vaalitoimikun­nan työ alkaa viimeistään ennakkoäänestyksen alkamispäivänä. Vaalilain muutok­sesta johtuen vaalitoimikunta ei huolehdi enää kotiäänestyksen toimittamisesta, vaan sen hoitavat keskusvaalilautakunnan erikseen nimeämät vaalitoimitsijat.

Vaalilain 15 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta vaalilautakuntaan ja vaalitoimikun­taan.

  • Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
  • Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä.

Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja re­kisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. On syytä huomata, että oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan tai vaalitoimitsijaksi.

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan (33 ja 36 §). Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin.

Vaalitoimitsija, vaalilautakunnan tai –toimikunnan jäsen ei voi olla keskusvaalilauta-kunnassa, koska keskusvaalilautakunta toimii laillisuuden arviojana.

Oheisena Kuntavaalien vaalilautakunnan kokoonpano

Päätösehdotus

Kunnanhallitus asettaa vuoden 2022 aluevaaleja varten:

1. Kihniön äänestysalueen vaalilautakunnan ja valitsee siihen

-puheenjohtajan,

-varapuheenjohtajan

- kolme muuta jäsentä

- kolme - viisi varajäsentä siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten

sijaan.

2. vaalitoimikunnan ja valitsee siihen

-puheenjohtajan,

-varapuheenjohtajan

-yhden jäsenen

- kolme varajäsentä siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten sijaan.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Vaalilautakuntaan valittiin:

Marketta Malin, Heikki Mäkinen, Kirsti Nieminen, Taija-Maaria Annala ja Mika Korkiakoski. Puheenohtajaksi valittiin Heikki Mäkinen ja varapuheenjohtajaksi Marketta Malin.

Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä: 1. Jouko Yli-Knuuttila 2. Sirkka Laitala 3. Mailis Risku 4. Pirjo Aho 5. Juhani Annala.

Vaalitoimikuntaan valittiin:

Mikael Koivukoski, Sinikka Taupila ja Ulla Vierre. Puheenjohtajaksi valittiin Mikael Koivukoski ja varapuheenjohtajaksi Sinikka Taupila.

Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä: 1. Mirka Koivukoski 2. Anita Korkiakoski 3. Antti Kivioja

Tiedoksi Valitut, palkkatoimisto
§ 227 Konserniohjeen päivittäminen

Kihniön kunnan konserniohje on hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.12.2017 § 49 ja se on tullut voimaan vuoden 2018 alusta alkaen. Tämän jälkeen on tapahtunut muutoksia kunnan konsernirakenteessa. Ohje tulee päivittää muutosten osalta. Muutokset kuntakonsernin yhteisöissä ovat:

  • poistetaan Kehitysyhtiö Liekiö (toiminta päättynyt)
  • lisätään Kihniön Vesi ja Lämpö Oy (kunta omistaa 100 %)


Oheisena muutosehdotus

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy oheisena olevat muutokset konserniohjeeseen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Liitteet
§ 228 Kuntalaisaloite Pyhäniemen ja Kihniön keskustan välisen valaistun latuosuuden muuttaminen koiraladuksi / Kihniön koiraharrastajat ry. ja Kihniön matkailuyhdistys ry.

Aloite Pyhäniemen ja Kihniön keskustan välisen valaistun latuosuuden muuttaminen koiraladuksi.

Ehdotamme, että valaistu latuosuus Pyhäniemen ja Kihniön keskustan välillä muutettaisiin koiraladuksi eli siinä sallittaisiin hiihtäminen koiran kanssa. Tämä palvelisi paikallisia koiraharrastajia, kausiasukkaita sekä Pyhäniemen mökkikylän lomalaisia. Koirahiihto on erittäin tehokas urheilumuoto koiralle ja omistajalleen. Koirahiihdossa järjestetään myös kilpailuja eri sarjoissa sm-tasolle saakka.

Koiralatujen suosio kasvaa ympäri maan kotimaan matkailun suosion kasvettua koronapandemian myötä. Myös koirien määrä Suomessa on lisääntynyt entisestään ja määräksi arvioidaan jo yli 700 000. Koirasta on myös tullut yhä tärkeämpi perheenjäsen ja harrastuskaveri, jonka koulutukseen panostetaan ja joka otetaan myös mukaan mökkilomalle. Pyhäniemessäkin lomailee omistajiensa kanssa paljon koiria, sillä kaikkiin mökkeihin koirat ovat tervetulleita. Pyhäniemen ja Kihniön luonto ja ulkoilumahdollisuudet ovat koiranomistajan unelma ja varmasti syy siihen miksi ihmiset valitsevat Pyhäniemen lomakohteekseen. Koiralatu olisi hyvä jatkumo koirauimarannalle, joka on saanut paljon kiitosta.

Ladun muutos koiraladuksi ei vaatisi suuria kustannuksia. Vain muutama opas,-ja sääntökyltti ladun varteen. Yhdistyksemme auttaa näiden laatimisessa. Koirauimarannan kanssa on todettu, että ihmiset noudattavat ohjeita ja pitävät ympäristön siistinä. Yhdistyksemme voisi tulevaisuudessa myös järjestää kursseja ja antaa opetusta kuinka koirahiihto aloitetaan ja saada koiranomistajat innostumaan hiihtoharrastuksesta yhdessä parhaan nelijalkaisen ystävänsä kanssa!

Muutama linkki aiheesta:

https://www.traildog.fi/sivu/koirahiihto-ja-koiraladut

Juttua aiheesta vuodelta 2019:

https://www.koiramme.fi/jutut/koiraurheilu/603-latupolitiikka-syrjii-koirahiihtaejiae

Kihniön koiraharrastajat ry

Kihniön matkailuyhdistys ry

Päätösehdotus

Kunnanhallitus pyytää sivistys-ja vapaa-aikatoimen lausuntoa asiasta. Aloitteen lähetekeskustelussa kunnanhallitus suhtautui epäillen koiraladun sijoittamisen kunnan eniten hiihdetylle latuosuudelle. Osalle latuharrastajista koirien läsnäolo saattaa tuoda ongelmia.

Esteellisyys Mäkelä Kristiina ( Hallintolaki 28 § kohta 2)
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Kristiina Mäkelä esitti esteellisyytensä käsiteltävään asiaan ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja tämän asian ajan.

§ 229 Talouskatsaus ajalta 1.1.- 31.10.2021

Kunnanjohtaja esittelee taloustilannetta kokouksessa.

Oheismateriaalina toteumavertailu

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talouskatsauksen ajalta 1.1.- 31.10.2021

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 230 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Kunnanjohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista

ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 231 Kunnanhallituksen kokousajat 1. vuosipuoliskolla 2022

Kunnan hallintosäännön mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesti terveyskeskuksen kokoushuoneessa ja pandemia-aikana Puumilassa ja vuoden ensimmäiselle vuosipuoliskolle vahvistetaan seuraavat ajat:

24.1.2022

14.2.2022

7.3.2022

31.3.2022

25.4.2022

16.5.2022

6.6.2022

Tilinpäätös kunnanvaltuusto13.6.2022

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 232 Liittyminen Hanselin yhteishankintoihin

KL-Kuntahankintojen IT-laitesopimusten (KLKH124) voimassaolo umpeutui 7.11.2021. Sopimusten puitteissa tehdyt tilaukset tulee tehdä ennen määräaikaa, vaikka toimitukset tapahtuisivatkin sopimuksen umpeuduttua. KL/Hanselilta on varmistettu, että tämä on sopimusteknisesti oikea tapa menetellä. Nykyistä puitesopimusta ei voi jatkaa, joten liittyminen uusien dynaamisten puitesopimusten (DPS) yhteishankintoihin on suositeltavaa. DPS sopimuksiin voidaan liittyä koska tahansa sopimuskauden aikana. DPS sopimukset eivät edellytä laitteiden/palvelujen tilaamista ennalta määrätyiltä toimittajilta, vaan kunta voi itse valita edullisimman vaihtoehdon.

Ohessa yhteishankintasopimukset (DPS), joihin Kihniön kunnan tietohallinto suosittelee liityttävän.

IT-laitesopimusten (KLKH124) päätyttyä, on turvattava ICT-laitteiden mahdollisimman kilpailukykyinen hankintahinta. Tämän vuoksi olisi hyvä, että Kihniön kunta liittyisi edellä mainittuihin yhteishankintoihin, niin saadaan Hanselin tarjoamat edut tarvittaessa käyttöön.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että kunta liittyy Hanselin yhteishankintasopimuksiin; Tietokoneet 2021-2025, Erikoiskäyttötietokoneet 2021-2025, tulostus- ja ohesilaitteet tarvikkeineen 2021-2025 ja valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään liittymissopimukset.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 233 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus sekä Teollisuustien uusi linjaus (osa-alue 1)
Edeltävä kohta § 84 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus sekä Teollisuustien uusi linjaus

Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus on edennyt hyväksymisvaiheeseen. Tässä vaiheessa kaavaa esitetään jaettavaksi kahteen erilliseen osa-alueeseen, 1 ja 2, mikä mahdollistaa osaalueen 2 rakentumisen käynnistämisen nopealla aikataululla kaavan saatua lainvoiman.

Liite 1 kartta osa-alueesta 1, Liite 3 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus (sis. molemmat alueet)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus:

  • päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen asemakaavan jakamisesta kahdeksi kaava-alueeksi, osa-alue 1 ja osa-alue 2.
  • hyväksyy asemakaavaehdotuksen osa-alue 1 osalta (alue merkitty liitteeseen 1 tummennettu alue) ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.
Esteellisyys Ala-Katara Severi, Silvennoinen Erja, Jytilä Kirsi (Hallintolaki § 28 kohta 3)
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Ala-Katara Severi, Silvennoinen Erja ja Jytilä Kirsi esittivät esteelisyytensä käsiteltävään asiaan ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Katri Toivonen tämän asian ajaksi.

Liitteet
§ 234 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus sekä Teollisuustien uusi linjaus (osa-alue 2)
Edeltävä kohta § 233 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus sekä Teollisuustien uusi linjaus (osa-alue 1)

Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus on edennyt hyväksymisvaiheeseen. Tässä vaiheessa kaavaa esitetään jaettavaksi kahteen erilliseen osa-alueeseen, 1 ja 2, mikä mahdollistaa osaalueen 2 rakentumisen käynnistämisen nopealla aikataululla kaavan saatua lainvoiman.

Asemakaavan muutosehdotukseen osa-alueen 2 osalta ei jätetty muistutuksia.

Liite 2 kartta osa-alue 2, Liite 3 esitetty edeltävän pykälän liitteenä

Päätösehdotus

Kunnanhallitus:

  • päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen asemakaavan jakamisesta kahdeksi kaava-alueeksi, osa-alue 1 ja osa-alue 2.
  • hyväksyy asemakaavaehdotuksen osa-alue 2 osalta (alue merkitty liitteeseen 2 tummennettu alue) ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.
Esteellisyys Ala-Katara Severi, Silvennoinen Erja, Jytilä Kirsi (Hallintolaki § 28 kohta 3)
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Ala-Katara Severi, Silvennoinen Erja ja Jytilä Kirsi esittivät esteelisyytensä käsiteltävään asiaan ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Katri Toivonen tämän asian ajaksi.

Liitteet
§ 235 Poikkeamishakemus
Edeltävä kohta § 81 Poikkeamishakemus

Hakemusasiakirjat on nähtävänä kokouksessa.

Liite 4 karttaote, Liite 5 havainnekuva

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä poikkeamisen teknisen lautakunnan esittämin perusteluin. Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tulee hakea rakennusvalvontaviranomaiselta vuoden kuluessa siitä, kun kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä kunnanhallituksen poikkeamispäätös

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Pirkanmaan ELY, hakija
§ 236 Poikkeamishakemus / rakennusoikeuden ylitys
Edeltävä kohta § 80 Poikkeamishakemus / rakennusoikeuden ylitys

Hakemusasiakirjat on nähtävänä kokouksessa

Liite 6 karttaliite, Liite 7 havainnekuvat

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä poikkeamisen poikkeamisen teknisen lautakunnan esittämin perusteluin. Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tule hakea rakennusvalvontaviranomaiselta vuoden kuluessa siitä, kun kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä kunnanhallituksen poikkeamispäätös.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Pirkanmaan ELY, hakija
§ 237 Koronapassin (EU:n digitaalinen koronatodistus) käyttöönotto kunnan toiminnoissa

EU:n digitaalinen koronatodistus on ollut mahdollista ottaa käyttöön Suomessa koronapassina 16.10.2021 alkaen. Koronarajoitusten kohteina olevat julkiset ja yksityiset toimijat voivat ottaa koronapassin käyttöön vapaaehtoisesti. Koronapassi on vaihtoehto viranomaisten asettamille toimintojen sulkemista lievemmille koronarajoituksille. Koronapassin edellyttäminen voi osaltaan edistää myös rokotekattavuuden lisääntymistä.

Tartuntatautilakiin on lisätty 16.10.2021 voimaan tullut määräaikainen pykälä 58 i § (voimassa 16.10.2021–31.12.2021), joka koskee EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallista käyttämistä. Koronapassin esittäminen mahdollistaa yleisötilaisuuteen tai tilaan pääsemisen, mikäli toimivaltaiset viranomaiset ovat asettaneet kokoontumis-, yleisömäärä- tai aukiolorajoituksia. Jos viranomainen joutuu sulkemaan tilan tai kieltämään yleisötilaisuuden kokonaan, koronapassi ei ole käytössä. Koronapassin esittämistä ei voi myöskään edellyttää rajoitusten poistuessa. Koronapassin esittämistä ei voi edellyttää myöskään paikoissa, joiden voidaan katsoa olevan tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien ja palveluiden käyttämisen kannalta välttämättömiä.

Koronapassia voidaan edellyttää vain 16- vuotiailta ja sitä vanhemmilta. Tartuntatautilain mukaan toiminnanharjoittajan on kirjattava tartuntatautilain 58 h §:ssä tarkoitettuun tartuntatautien torjuntasuunnitelmaan tieto siitä, että se edellyttää koronapassin esittämistä asiakkailta ja toimintaan osallistuvilta. Koronapassi tulee esittää ennen tiloihin pääsyä.

Tartuntatautilain 58 i §:n mukaan koronapassin esittämistä voi vaatia esimerkiksi ravintoloissa ja yökerhoissa sekä yleisötilaisuuksissa, kuntosaleilla ja muissa urheiluun tai liikuntaan käytettävissä sisäliikuntatiloissa, uimahalleissa ja kylpylöissä, tanssipaikoissa ja ryhmäharrastustoimintaan käytettävissä tiloissa, museoissa, näyttelytiloissa ja muissa vastaavissa kulttuuritiloissa.

Koronapassin käyttöön ottamisen edellytykset Kihniön kunnan toiminnoissa:

- koronapassi voidaan ottaa käyttöön, jos tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin ja/tai aluehallintoviranomainen (AVI) on tehnyt päätöksen rajoitustoimista.

- koronapassia voidaan vaatia vain niissä toiminnoissa, joihin rajoitustoimet kohdistuvat. Esimerkiksi, jos AVI määrää rajoituksen vain yleisötilaisuuksien henkilömääristä, ei uimahalleissa ja liikuntasaleissa tai kulttuuritiloissa voi vaatia koronapassin käyttämistä ns. normaalikäytössä. Jos tiloissa järjestään tapahtuma, esitys tai ohjattua toimintaa, koronapassin esittämistä voidaan edellyttää.

- koronapassi voidaan ottaa käyttöön kunnan päätöksellä vain kunnan itsensä järjestämissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Jos kunnan tila on annettu ulkopuolisen toiminnanharjoittajan käyttöön, passin käyttämisestä päättää kyseinen toiminnanharjoittaja. Kunta voi tuolloin kuitenkin suosittaa toiminnanharjoittajalle koronapassin käyttöönottoa.

Tartuntatautilain mukaan koronapassin käyttöön ottamisesta päättää toiminnanharjoittaja. Kunnan osalta tartuntatautilakia voidaan tulkita niin, että periaatepäätöksen tekee kunnanhallitus ja palvelualueet päättävät omien toimintojensa osalta yksityiskohtaisesti tilanteista, joissa passia vaaditaan.

(Lisätietoja: valmistelija hallintoylilääkäri Tarja Marjamäki puh. 044 728 8764)

Koronatodistuksen saa Omakanta-palvelusta tai tulosteena Kihniön Terveysasemalta.

Päätösehdotus

Kihniön kunnanhallitus päättää, että

  • koronapassi otetaan käyttöön niissä kunnan toiminnoissa, joissa se lainsäädännön ja toimivaltaisten viranomaisten päättämien rajoitusten mukaan on mahdollista esittelytekstissä kerrottujen linjausten mukaisesti.
  • koronapassin käyttöön ottamisen edellytysten täyttyessä, päätöksen tekee palvelualueen johtaja toimialallaan.
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Hallintokunnat
§ 238 Kiinteistönluovutusilmoitukset

Kunnalla on etuostolain (5.8.1977/608) 1 §:n mukaan etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista varten sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostoa käytettäessä kunta asettuu ostajan sijaan saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa kauppakirjan mukaisilla ehdoilla.

Kunnan on lisäksi korvattava ostajalle kauppaan liittyvät suoranaiset kulut sekä suoritettava kustannuksille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko. Etuostolain 21 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä. Päätös on tehtävä ja siitä on ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle eli maanmittauslaitokselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksitodistamisesta.

Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona ostajalle ja myyjälle.

Oheisaineistona kiinteistönluovutusluettelo

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

5 kiinteistönluovutusilmoitusta

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 239 Saapuneet päätökset ja pöytäkirjat

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja §

Talous- ja hallintojohtaja §

Talouspäällikkö § -

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Sivistyslautakunta 24.11.2021

Tarkastuslautakunta 16.11.2021

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjat tiedokseen sekä päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

§ 240 Ilmoitusasiat

Saapuneet:

1. Avi: Taruntatautilain 58 §:n mukainen päätös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueelle

2. Terveys- ja hyvinvointijohtaja yta: Suolistosyövän seulonta (yta) kokonaispaketti

3.Terveys- ja hyvinvointijohtaja yta: Kuvantamisen komponentin hankinta

4. Vaasan hallinto-oikeus: Valitukset ympäristölupa-asiassa (Hakojennevan turvetuotanto)

Päätösehdotus

Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 241 Lausuntoluonnos hallituksen esitykseen kaavoitus- ja rakentamislaiksi
Esittelijä Liukku Petri

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee uutta kaavoitus- ja rakentamislakia. Uudella kaavoitus- ja rakentamislailla on tarkoitus korvata voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki. Lausuntopyyntö koskee myös samassa yhteydessä esitettyjä muutoksia eräisiin muihin lakeihin.

Voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan vuoden 2000 alussa. Toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana ja myös näköpiirissä oleva kehitys haastaa uusiin toimiin. Uudella kaavoitus- ja rakentamislailla parannettaisiin sääntelyn vaikuttavuutta erityisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi, kiertotalouden edistämiseksi, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, rakentamisen laadun parantamiseksi sekä alueidenkäytön ja rakentamisen päätösten ja tietosisällön valtakunnallisen digitaalisuuden mahdollistamiseksi.

Tausta

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu käynnistettiin parlamentaarisesti keväällä 2018. Työ organisoitiin asettamalla työryhmä, parlamentaarinen seurantaryhmä ja laaja sidosryhmäfoorumi (ympäristöministeriön päätös 24.4.2018). Työryhmä nimitti lisäksi kuusi valmistelujaostoa, joissa oli jäseninä ympäristöministeriön virkamiehiä ja pysyvinä asiantuntijoina sidosryhmäfoorumiin kuuluvien tahojen edustajia. Eduskuntavaalien jälkeen parlamentaarisen seurantaryhmän kokoonpano muuttui osittain (ympäristöministeriön päätös 26.6.2019). Toimielimet asetettiin 31.12.2021 asti. Valmistelun aikana järjestettiin lisäksi lukuisia seminaareja ja työpajoja sekä kuultiin laajasti eri sidosryhmien edustajia.

Lausuntopyynnön kohteena on ympäristöministeriön ehdotus uutta kaavoitus- ja rakentamislakia koskevaksi hallituksen esitysluonnokseksi.

Tavoitteet

Esityksen päätavoitteita ovat hallitusohjelman mukaisesti hiilineutraali yhteiskunta, luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen sekä rakentamisen laadun parantaminen ja digitalisaation edistäminen. Tavoitteena on lisäksi muun muassa edistää kaavaprosessin sujuvuutta, vahvistaa kuntien maapolitiikkaa, parantaa ihmisten osallistumismahdollisuuksia, edistää rakentamisen luvissa ja ilmoituksissa yhden luukun periaatetta ja sähköistä asiointia sekä luoda rakennetun ympäristön valtakunnallinen digitaalinen rekisteri ja tietoalusta, joihin maankäyttöä ja rakentamista koskevat päätökset ja prosessit tukeutuvat. Lausuntoluonnosta täydennetään kaavoituksen lausunnolla.

Lausunnot on pyydetty toimittamaan ympäristöministeriöön viimeistään tiistaina 7.12.2021. liitteenä 8 lausuntoluonnos, johon on täydennetty rakennusvalvonnan osuus lausunnosta. Kaavoitus toimittaa osuutensa lausuntoon ennen lausuntopyynnön määräajan umpeutumista.

Tausta-aineistossa kuntaliiton näkemyksiä kaavoitus- ja rakentamislain luonnoksesta.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy keskustelun lausuntoluonnoksesta, jonka perusteella kunnanjohtaja valtuutetaan täydentämään liitteenä olevaa lausuntoluonnosta kavoituksen osalta.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Liitteet
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Koivistoinen Hannu Puheenjohtaja
Silvennoinen Erja Varapuheenjohtaja
Liukku Petri Esittelijä
Liukku Petri Pöytäkirjanpitäjä
§ 228
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Jytilä Kirsi Tarkastajat
Niemenmaa Nina Tarkastajat
Toivonen Katri Tarkastajat
§ 233, § 234
Ala-Katara Severi Osallistujat
Jytilä Kirsi Osallistujat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Ojala Janne Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Toivonen Katri Osallistujat
Oksanen Silja Varajäsenet
Pusa Leila Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 2. vpj.
Wiinamäki Petteri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 1. vpj.