Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto 30.4.2019

30.4.2019

#594

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 4/2019
Kokouspäivä 30.4.2019
Kokouksen alkuaika 17:30
Kokouksen päättymisaika 18:16
Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu
§ 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 41 Euroopan nuorisoviikko - kampanja

Euroopan nuorisoviikon kampanja toteutetaan halutessa. Toteuttamista ohjaa ja ohjeistaa Nuorten ääni pirkanmaalla - hanke

Opetushallitukselta on saatu 1000 e kampanjan toteuttamiseen (pirkanmaan yhteinen)

Viikolla toteutetaan ”Nuvat tutuiksi”-somekampanja, jonka tarkoituksena on saada Pirkanmaan kunnissa nuorille tutummaksi omaa nuvaa ja lisää nuoria kiinnostumaan vaikuttamisesta. Kampanja toteutetaan viikon 18 aikana (vappuviikko). Toteutetaan niin, että viikolla haastetaan ja kannustetaan oman kunnan nuoria tykkäämään nuvan somesta (esim. insta, face), tägäämään kavereita ja vastaamaan nuviin liittyvään kyselyyn

Kun tykkää ja täyttää kyselyn osallistuu hyvien palkintojen arvontaan (hankimme 5 erilaista noin 100 e arvoista palkintoa). Lopulla rahalla joka ei mene palkintoihin ostetaan somemainostilaa, joka ohjaa Pirkanmaalaisia nuoria kampanjamme pariin. Kaikki materiaalit ja palkinnot tulee siis valmiina, ei tarvi kuin pyörittää kampanjaa omassa somessa ja mahdollisissa tapahtumissa jos on jotain jo valmiiksi sillä viikolla.
Päätösehdotus

Päätetään osallistua some- kampanjaan. Kampanjan konkreettisesta toteuttamisesta vastaa sihteeri yhdessä nuva ohjaajan kanssa. Ohjeistus kampanjan toteuttamiseen saadaan Nuorten ääni Pirkanmaalla- hankkeelta.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 42 Yhteistyö Kihniön 4H- yhdistyksen kanssa

Kihniön 4H toteuttaa toukokuun lopussa katufestaritapahtuman, jossa nuorisovaltuusto voisi toimia apuna erilaisissa toimissa sekä samalla markkinoida omaa toimintaansa/järjestää tapahtumaa.

Lisäksi 4H järjestää 13-28 - vuotiaille suunnatun yrityskurssin, jonka puitteissa 4H on toivonut nuorisovaltuustolta markkinointiapua tavoittaakseen erityisesti lukiota ja ammattikouluja käyviä nuoria.

Päätösehdotus

Päätetään yhteistyömuodoista.

Asian kokouskäsittely

4H:n yrityskurssia markkinoidaan somen kautta ja lukiolle toimitetaan mainos asiaan liittyen. Katufestaritapahtumassa autetaan 4H:n tarpeen mukaan (koristelu, järjestely, kasvomaalaus tms.). Jäsenet liitetään katufestarijärjestelyjen what´s Up- ryhmään, jossa selvitetään osallistumista.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 43 Nuorisofoorumi

Ilmottautuminen Pirkanmaan nuorisofoorumiin on 3.5.2019.

Päätösehdotus

Nuorisovaltuuston edustaja nuorisofoorumissa tekee ilmottautumisen nettilinkin kautta.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 44 Muut asiat

Mahdolliset muut esille tulevat asiat.


Päätösehdotus

Nuorisovaltuusto käy asioista tarvittavan keskustelun.

Asian kokouskäsittely

Keskusteltiin Kihniön 100- vuotis juhlista. Suunniteltiin mahdollista kesätapahtumaa ja aloitetaan selvitystyöt sen virallisista vaatimuksista. Selvitystyöhön nimettiin Amalia, Fanni, Ilona, Sanni ja Roosa. Nuorille suunnattuja tapahtumia nuorisovaltuuston jäsenet pyrkivät mainostamaan ja osallistumaan niihin itse aktiivisesti.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Autio Marko Varapuheenjohtaja
Toivonen Katri Pöytäkirjanpitäjä
Kärkelä Emilia Osallistujat
Kärki Jarkko Osallistujat
Yli-Lankoski Jemina Osallistujat