Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta 2021-2025

16.3.2022

#2494

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 3/2022
Kokouspäivä 16.3.2022
Kokouksen alkuaika 16:30
Kokouksen päättymisaika 18:05
Kokouspaikka Puumila
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 16.3.2022
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniön kunnan tietoverkko
Aika 17.3.2022
Allekirjoittajan nimi Tarmo Oraluoma
Allekirjoittajan titteli Tekninen johtaja
§ 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja merkittiin kokoukseen osallistujat.

§ 26 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Shemeikka Mika ja Jokioja Tiina. Pöytäkirja tarkastetaan 16.3.2022 ja pidetään nähtävänä 17.3.2022 kunnan tietoverkossa.

Päätöksen lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mika Shemeikka ja Tiina Jokioja.

§ 27 Teknisen lautakunnan toimintakertomus 2021

Lautakunnan on laadittava toiminnastaan kertomus kultakin kalenterivuodelta. Teknisen lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2021 liitteenä.

Teknisen lautakunnan toimintakertomus 2021, liite 1

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen nro 1 mukaisen toimintakertomuksen vuodelta 2021.

Päätöksen lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 28 Määräys järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymiseksi / kiinteistö RN:o 250-401-3-36

Jätelain (646/2011) ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jokaisen vakinaisen ja vapaa-ajan asuinkiinteistön on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen liitytään omalla jäteastialla tai lähikiinteistöjen kanssa yhteisellä jäteastialla eli kimppa-astialla. Vapaa-ajanasunnoilla on mahdollisuus viedä jätteet myös aluekeräyspisteeseen tai jäteasemalle. Kaikissa vaihtoehdoissa liittymisestä sovitaan Lakeuden Etappi Oy:n kanssa.

Poikkeamista liittymisestä voi hakea, mikäli asuinrakennus on perustelluista syistä täysin käyttämätön tai tyhjillään. Poikkeamisen liittymisestä käsittelee jätehuoltoviranomainen, jona toimii Lakeuden jätelautakunta. Mahdollisista pakkotoimista liittymisen osalta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristötarkastaja on kehottanut 2.9.2020 kiinteistön RN:o 250-401-3-36 omistajaa liittymään jätteenkuljetukseen 31.10.2020 mennessä. Tämän jälkeen kiinteistölle on lähetetty 10.11.2021 kuulemiskirje, jossa on varattu kiinteistön omistajalle mahdollisuus vastineen antamiseen 3.12.2021 mennessä uhalla, että tämän jälkeen kiinteistö voidaan määrätä liittymään jätteenkuljetukseen uhkasakkomenettelyllä.

Kiinteistön omistaja haki tämän jälkeen jätelautakunnalta jätteenkuljetuksen keskeyttämistä, mutta jätelautakunta ei sitä myöntänyt (päätös 16.12.2021).

Lakeuden Etappi Oy:ltä saadun tiedon mukaan kiinteistö RN:o 250-401-3-36 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Kiinteistön omistaja ei ole toimittanut myöskään vastinetta kuulemiskirjeen johdosta tai ollut muutoinkaan yhteydessä asian osalta.

Valmistelija: ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää todeta, että kiinteistö RN:o 250-401-3-36 ei ole liittynyt kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen viranhaltijan kehotuksesta huolimatta eikä ole jättänyt asiassa vastinetta.

Lautakunta ilmoittaa todetun laiminlyönnin johdosta, että se tulee määräämään kiinteistön omistajan liittymään kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Mikäli kiinteistö ei liity jätteenkuljetukseen, voi lautakunta käyttää asiassa uhkasakkolain mukaisia pakkotoimia.

Ennen määräyksen antamista lautakunta varaa kiinteistön omistajalle mahdollisuuden vastineen antamiseen. Vastine tulee toimittaa kahden viikon sisällä kirjeen vastaanottamisesta uhalla, että asia voidaan tämän jälkeen käsitellä ilman vastinetta.

Sovelletut oikeusohjeet Jätelaki 35, 36, 41, 126, 129 §

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräykset 4, 8 §

Päätöksen lisätiedot

Esittelijän päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 29 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan rakennuksen rakentaminen kaavoittamattomalle ranta-alueelle

Rakennuspaikka ja sen sijainti:

Rakennuspaikka on Haanmetsä-niminen 2000 m2 suuruinen tila, jonka kiinteistötunnus on 250-403-10-56. Kiinteistö sijaitsee kaavoittamattomalla ranta-alueella ja rajoittuu Pääjärveen noin 57 metrin matkalla.

Oheismateriaalina asemapiirros.

Esitetty toimenpide:

Poikkeamista haetaan vapaa-ajanrakennuksen/ saunarakennuksen/talousrakennuksien rakentamiselle 125 m2.

Rakentamistilanne:

Kiinteistö on rakentamaton.

Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne:

Alueella ei ole voimassa olevaa kaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Täten alueen rakentamisessa noudatetaan Kihniön kunnan rakennusjärjestystä. Rakennusjärjestyksen kohdassa 7.1. määrätään rakennusten sijoittamisesta ranta-alueella. Rakentamisen määrä kaavoittamattomalla ranta-alueella alle 5000 m2:n rakennuspaikalla määritellään rakennusjärjestyksessä siten, että rakennuspaikalla saa olla enintään yksi loma-asunto, sauna ja aittarakennus, joiden yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 125 m2 ja kerrosten lukumäärä enintään 1 ½. Erillisen sauna –ja varastorakennuksen kerrosala saa olla enintään 30 m2. Lisäksi saa rakentaa kylmää varastotilaa 30 m2 ja sen yhteyteen autokatoksen 30 m2.

Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 30 metriä mitattuna terassin etureunasta. Rakennuspaikan koosta Kihniön kunnan rakennusjärjestyksessä määrätään seuraavaa; asemakaava-alueen ulkopuolella haja-asutusalueella tontin koko tulee olla vähintään 3000 m2. Milloin rakennus liitetään yleiseen viemäriverkkoon, rakennuspaikan pinta-ala voi olla edellä sanottua pienempi, ei kuitenkaan alle 2000 m2.

Naapureiden kuuleminen:

Naapureiden kuulemislomaketta ei ole toimitettu. Hakija sanoo kuulleensa naapurin suullisesti.

Poikkeamisen edellytyksen perustelut:

MRL 171§ mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla.

Kyseinen kiinteistö sijaitsee Pääjärven rannalla kaavoittamattomalla ranta-alueella, jolloin ennen rakennusluvan käsittelyä, on rakennusoikeus ja rakentamisen soveltuvuus tarkasteltava poikkeamisluvan kautta. MRL 72 §; Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Kaavoittamattomalla alueella rakentamattoman kiinteistön rakennusoikeus tulee tutkia kantatilatarkastelun avulla. Kantatilatarkastelussa selvitetään kiinteistöjaotus poikkileikkausajankohtana, joka yleisesti on ollut rakennuslain ja-asetuksen voimaantulopäivä 1.7.1959 ja jota käytetään kantatilatarkastelussa rakennusoikeuden määrittämiseksi kaavoittamattomilla ja rakentamattomilla ranta-alueilla. Samaan kantatilaan kuuluvia tiloja tarkastellaan kokonaisuutena. Jokainen muodostettu rakennuspaikka ranta-alueella vähentää kantatilan jäljellä olevaa

rantarakennusoikeutta. Mitoitettavan alueen ulkopuolella eli yli 200 metrin päässä rantaviivasta sijaitsevat rakennuspaikat eivät vaikuta rakennusoikeuden määrään.

Kiinteistön 250-403-10-56 kantatilana on kiinteistö 250-403-10-38 Ranta, joka on rekisteröity 22.2.1957. Kantatila on lohkaistu 4 eri kiinteistöksi 17.2.1968, jolloin on muodostunut kiinteistöt Kiviranta 250-403-10-47, Nuottakallio 250-403-10-46, Maunonniemi 250-403-10-48 ja Ranta 250-403-10-49(x). Kiinteistöstä Ranta 10:49 on edelleen 14.8.1969 lohkaistu kiinteistöt Kesälä (250-403-10-53), Kaukoranta (250-403-10-52) ja Karhusalo (250-403-10-54). Jäljelle on jäänyt Ranta 250-403-10-55(x). Kiinteistöstä Ranta 10:55 on edelleen 10.5.1971 lohkaistu kiinteistöt Mattila 250-403-10-58, Haanmetsä 250-403-10-56, Koivikko 250-403-10-59 ja Annala 250-403-10-57. Jäljelle on jäänyt Ranta 250-403-10-60(x), josta on edelleen 4.7.1973 lohkaistu kiinteistö Koivuranta 250-403-10-61. Jäljelle on jäänyt kiinteistö Ranta 250-403-10-62 (x), josta on edelleen lohkaistu kiinteistö Lyytinen 250-403-10-65. Jäljelle on jäänyt kiinteistö Ranta 250-403-10-66.

Kantatilan rantaviivan pituus

Kantatilalla on ollut rantaviivaa yhteensä 1012 metriä Pääjärven rannalla. Osa rantaviivasta on niemekkeistä, jolloin vakiintuneen tavan mukaan tulisi käyttää muunneltua rantaviivaa rantarakennusoikeuden laskemisessa, joka pienentää rantaviivan pituutta ja vähentää rakennusoikeutta. Kyseisen kiinteistön osalta on laskennassa kuitenkin käytetty todellista rantaviivaa, jolloin voidaan varmistua siitä, että muunnoskerroin ei vaikuta rakennusoikeuden määräytymiseen negatiivisesti hakijan kannalta. Poikkeuslupamenettelyssä vakiintunut mitoituksessa käytetty uusien rakennuspaikkojen maksimi määrä per rantaviivakilometri on 6 kpl. Tämän suurempaan rakennuspaikkojen määrään ei poikkeuslupamenettelyssä voida päästä, koska ranta-alueelle on jätettävä ns. kaavoitusvara.

Laskelman mukaan emätilan rakennusoikeus on:

rantarakennusoikeus= 1,012 km x 6 kpl/ km rakennuspaikkaa/ rantaviiva km = 6,072 > 6 paikkaa.

Rakennnusoikeus

Laskelman mukaan emätilalla on ollut oikeus kuuteen (6) rantarakennuspaikkaan. Kantatilasta lohkotuista rantarakennuspaikoista 11 lohkotilaa on käyttänyt rantarakennusoikeuttaan, joten tämä ylittää melkein kaksin kertaisesti sen määrän, joka poikkeamisluvalla yleisesti voidaan myöntää. Kyseisen kantatilan Ranta 250-403-10-38 osalta on Turun ja Porin lääninhallitus tehnyt kielteisen päätöksen uuden lomarakennuksen rakentamisesta 17.2.1981 ja todennut, että kyseisen alueen rakentamista ei voida enää ratkaista ilman rantakaavaa ottaen huomioon jo kantatilasta muodostetut rakennuspaikat.

Rakennusoikeuden ovat käyttäneet tilat:

Koivikko 250-403-10-59

Mattila 250-403-10-58

Annala 250-403-10-57

Karhusalo 250-403-10-54

Koivuranta 250-403-10-61

Kesälä 250-403-10-53

Maunonniemi 250-403-10-48

Kaukoranta 250-403-10-52

Ranta 250-403-10-66

Kiviranta 250-403-10-47

Nuottakallio 250-403-10-46

MRL 171 §; kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Kiinteistön 250-403-10-56 osalta tehdyn kantatilatarkastelun perusteella ja jo aiemmin annetun lääninhallituksen päätöksen perusteella voidaan todeta, että kiinteistön ja koko alueen uusien rakennuspaikkojen muodostaminen tulisi tehdä kaavallisen tarkastelun kautta.

Kiinteistön omistaja on ennen kiinteistön ostamista ollut tietoinen kiinteistön luonteesta ja siitä, että kiinteistö on ns. rakennuskiellossa.

Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo- Manninen

Oheismateriaalina lausunto kantatilatarkastelusta.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta ei puolla poikkeamisluvan myöntämistä uuden rakennuspaikan muodostamiselle ja sinne suunniteltaville rakennuksille. Tekninen lautakunta toteaa, että kiinteistön rakennusoikeus on tutkittu vakiintuneen käytännön ja ympäristöministeriön ohjeiden mukaisesti kantatilatarkastelun avulla ja rakennusoikeuden määrittäminen on suoritettu samoin kriteerein kuin muidenkin vastaavien kiinteistöjen. Poikkeavan päätöksen tekeminen ei olisi linjassa aiempien päätösten kanssa ja loisi epätasa-arvoisen asetelman muihin kiinteistönomistajiin nähden. Kiinteistön rakennusoikeus tulee tutkia kaavoituksellisen menettelyn kautta. Tässä yhteydessä tulee huomioida mm. muodostettavan kiinteistön kokovaatimus, että se on riittävä.

Päätöksen lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen ja esittää kunnanhallitukselle, ettei se myönnä poikkeamislupaa.

Tiedoksi Kunnanhallitus
§ 30 Poikkeamishakemus / kerrosalan ylitys

Rakennuspaikka -ja sen sijainti:

Rakennuspaikka sijaitsee Nerkoo-järven rannalla Kirvesniemen rantakaava-alueella.

Kiinteistönumero on 250-407-15-38 ( Lokkilahti). Kiinteistön pinta-ala on 3000 m2 ja kiinteistö rajoittuu Nerkoo-järveen noin 60 metrin matkalla.

Esitetty toimenpide ja perustelut:

Hakija haluaa rakentaa rakennuspaikalle erillisen rantasaunan, jonka kerrosala on 34 m2. Suunnitellun saunarakennuksen kerrosala ylittää kaavamääräyksissä sallitun kerrosalan. Rakennuspaikan kaavan mukainen kokonaisrakennusoikeus ei kuitenkaan ylity. Uusi rakennus sovitetaan maisemaan ulkomuodoltaan ja väritykseltään siten, että merkittävää näköhaittaa ei järvelle päin synny.

Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne:

Kiinteistö sijaitsee Kirvesniemen rantakaava-alueella, jonka kaavamääräyksissä rakennuspaikalle saa rakentaa yhteensä 100 m2 loma-asunnon sauna-ja talousrakennuksineen. Erillisen saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 20 m2. Saunarakennus tulee sijoittaa vähintään 10 metrin päähän rantaviivasta etäisyys mitattuna terassin etureunasta. Lisäksi saa rakentaa kylmää varastotilaa 30 m2.

Rakentamistilanne:

Kiinteistöllä on ennestään vapaa-ajanrakennus 36 m2 ja puuliiteriliiteri 8 m2.

Aiotun rakentamisen jälkeen rakennettu kerrosala rakennuspaikalla olisi 78 m2, jolloin rantakaavassa sallittu kokonaisrakennus oikeus ei ylity.

Naapurin kuuleminen:

Naapureilla ei ole huomautettavaa rakentamiseen.

Poikkeamisen edellytykset:

MRL 171§; kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se;

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön

muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden

saavuttamista; tai

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa

merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Aiottu rakentaminen ylittää Kirvesniemen rantakaavamääräyksissä saunarakennukselle sallitun kerrosalan. Saunarakennuksen kerrosalan ylitys ei kuitenkaan johda rakennuspaikan kaavamääräysten mukaisen kokonaisrakennusoikeuden ylittämiseen. Rakentaminen on alueen luonteeseen sopivaa ja ei aiheuta merkittävää haittaa kaavoitukselle ja alueiden käytön muulle

järjestämiselle.

Rakentaminen sopeutetaan maisemaan siten, että rakennuksen väritys on tumma jamuotoilu sellainen, että järven suuntaan ei aiheudu näköhaittaa.

Rakentamisen ei voida katsoa haittaavan luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Rakentaminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen.

Oheisaineistona:

Asemapiirustus

Sijaintikartta

Valmistelija: Raisa Karinsalo-Manninen

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että edellä esitetyin perusteluin poikkeamiseen suostuttaisiin. Saunarakennus tulee sijoittaa vähintään kaavamääräyksessä mainitun 10 metrin etäisyydelle rantaviivasta mitattuna terassin etureunasta. Saunarakennuksen muotoilu ja väritys tulee sovittaa maisemaan siten, että näköhaittaa ei järven suuntaan aiheudu. Rakennuksen jätevedet tulee käsitellä ajantasaisen jätevesiasetuksen ja kunnan ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Poikkeuslupaa vastaava rakennuslupa tulee hakea rakennusvalvontaviranomaiselta vuoden kuluessa siitä, kun kunnanhallituksen poikkeamislupa on saanut lainvoiman. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä kunnanhallituksen poikkeamispäätös.

Päätöksen lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Kunnanhallitus
§ 31 Öljystä luopuminen

Suomen ” Hallitusohjelmassa on tavoite, jossa julkisen sektorin toivotaan näyttävän esimerkkiä siirtymisestä kestävämpään lämmitysmuotoon jo vuonna 2024”

Öljystä luopumisen kustannuksiin on saatavissa ARA-tukea 2022-2023 (30%), joka tietysti pitäisi meidän käyttää hyödyksi.

Alustava suunnitelma 2 liitteessä.

Tälle vuodelle rahaa 85.000 budjetissa. Kohteina Rajakallion rivitalot (maalämpö) ja Lottala (kaukolämpö).

Ensi vuonna Koivikon rivitalot (maalämpö) ja Puumila (maalämpö).

Kettukallion rivitalo (nyk.öljy) ja Toimelan rivitalo (nyk.kaukolämpö) ovat vanhoja kiinteistöjä, joissa tulee tarkastella onko mittava peruskorjaus kannattavaa.

Alustava suunnitelma liite 2.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä alustavan suunnitelman mukaisen esityksen öljystä luopumiseksi eri kiinteistöillä.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 32 Talousarvion toteumaraportti 01.01. - 31.01.2022

Teknisen lautakunnan tulojen toteutumaprosentti on 3,3 ja menojen toteutumaprosentti on 7,8.

Toteumaraportti oheisena.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee toteumaraportin tietoonsa saatetuksi.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 33 Lausuntopyyntö Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: Rakennussuojeluesitys Kihniön kansakouluun liittyen

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ELY-keskus) on vireillä Kihniön kansakoulu ry:n esitys Kihniön kunnassa sijaitsevan Kihniön kansakoulun suojelemiseksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla.
Asian käsittelyä varten ELY-keskukselle on toimitettu uusina selvityksinä Pirkanmaan maakuntamuseon lausunto 21.3.2019 dnro 106/2019 koskien Kihniön kansakoulun purkamista sekä Kihniö-Seura ry:n selvitys Kihniö - Järvi- ja suokylien pitäjä (2021).
ELY-keskus varaa Kihniön kunnalle tilaisuuden tulla kuulluksi ja antaa lausunto uusien selvitysten johdosta. Lausunto tulee antaa 25.3.2022 mennessä.

Kihniön kunta on aiemmin antanut jo kaksi lausuntoa asiaan liittyen 10.4.2019 ja 24.2.2021. Molemmissa lausunnoissa on ollut käytössä Pirkanmaan Maakuntamuseon lausunto (21.3.2019 DIAR: 106/2019).
Kihniön kunta viittaa edelleen näihin lausuntoihinsa ja vastustaa edelleen suojelupäätöksen tekemistä. Asemakaavan muuttaminenkaan ei ole kunnan mielestä aiheellista asian tiimoilta.
Rakennuksen laajamittaisen kunnostuksen toteuttaminen ei ole mahdollista kunnan taloudellinen tilanne huomioiden.

Liitteenä 3 lausuntopyyntö sekä aiemmat lausunnot.



Päätösehdotus

Tekninen lautakunta keskustelee asiasta ja valtuuttaa teknisen johtajan kirjoittamaan nykytilanteen mukaisen lisälausunnon.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 34 Teknisen johtajan ajankohtaisasiat
  • Investointien tilanne; Koivikon rivitaloremontti jatkuu, Ojaniemen alueen rakentaminen jatkuu heti keväällä; valmis syyskuussa, teollisuusalueen tiesuunnitelma laitetaan vireille, museon ulkokunnostus kesällä
  • Kunnan rakennustöiden kilpailutus; tarjouspyynnöt tuntihinnoista
Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee asiat tietoonsa saatetuksi.

Päätöksen lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimieliseti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 35 Muut asiat
  • Rakennustarkastajan lupapäätökset 24.1. - 10.3.2022 (liite 4)
Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee asiat tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 36 Asuntolainoitettujen ja vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien tarkistus

Tekninen lautakunta tarkastelee vuosittain asuntolainoitettujen ja vapaarahoitteisten asuntojen vuokrankorotustarpeita. Tekninen lautakunta on aiemmin (28.9.2010 §57) tehnyt päätöksen vuosittaisista korotuksista , jotka on sidottu elinkustannusindeksiin. Vuosittainen vähimmäiskorotus on ollut 2 %.
Vuonna 2021 vuokria ei korotettu.

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää korottaa asuntolainoitettujen ja vapaarahoitteisten asuntojen vuokria 1.7.2022 alkaen

Päätöksen lisätiedot

Tekninen lautakunta päättää korottaa asuntolainoitettujen ja vapaarahoitteisten asuntojen vuokria Koivikon rivitaloilla 1% ja muissa taloissa 2% 1.7.2022 alkaen.

Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Wiinamäki Petteri Puheenjohtaja
Kujansuu Johanna Pöytäkirjanpitäjä
Jokioja Tiina Tarkastajat
Shemeikka Mika Tarkastajat
Aho Timo Osallistujat
Jokioja Tiina Osallistujat
Kivioja Antti Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Annala Taija Varajäsenet
Kaikkonen Sirpa Varajäsenet
Ojala Janne Muu osallistujat
kunnanhallituksen edustaja
Shemeikka Olivia Muu osallistujat
nuorisovaltuuston edustaja