Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta

14.8.2019

#666

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 6/2019
Kokouspäivä 14.8.2019
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouksen päättymisaika 18:09
Kokouspaikka Kunnanviraston kokoushuone
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 15.8.2019
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniön kunnan verkkosivulla
Aika 16.8.2019
Allekirjoittajan nimi Satu Alajärvi
Allekirjoittajan titteli Tekninen johtaja
§ 52 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 53 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

Päätösehdotus

Tarkastusvuorossa ovat Tiina Jokioja ja Irja Keskinen. Pöytäkirja tarkastetaan 15.8.2019 ja pidetään nähtävänä kunnan tietoverkossa 16.8.2019 alkaen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 54 Lausunto kunnanhallitukselle tarkastuslautakunnan huomioista arviointikertomuksessa

Kihniön kunnan tarkastuslautakunta pyytää vuoden 2018 arviointikertomuksessaan kunnanhallitusta antamaan valtuustolle kuntalain 121.5 §:än perustuvan lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Teknisen lautakunnan osalta tarkastuslautakunta toteaa, että: "kunnan omistamat kiinteistöt muodostavat merkittävän osan kunnan varallisuudesta. Tarkastuslautakunta kiinnittää kunnanhallituksen huomiota siihen, että se vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Tarkastuslautakunta korostaa suunnitelmallisuuden merkitystä kiinteistöjen ja verkostojen hoidossa. Lisäksi tarkastusalutakunta pitää tärkeänä, että huoltokirjoja käytetään aktiivisesti kiinteistöjen hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa".

Talousarviossa vuodelle 2019 on teknisen toimen kiinteistöjen tehtäväalueelle kirjattu tavoitteeksi kunnan omistamien kiinteistöjen salkustus eli kiinteistöjen luokittelu pidettäviin, kehitettäviin sekä luovutettaviin kiinteistöihin. Salkutuksen jälkeen voidaan kiinteistöistä laatia pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS). Pitkän tähtäimen suunitelmassa otetaan kantaa siihen mitä, miten ja milloin toteutetaan kiinteistön korjaushankkeet.

Niin salkutuksen kuin korjaushankkeidenkin suunnittelussa on apuna kiinteistöhoidon sähköinen ohjelmisto, joka on otettu käyttöön huhtikuussa 2019. Ohjelmiston avulla saadaan kiinteistöstä ajantasaista tietoa mm. huoltokäyntien määrän ja laadun suhteen. Ohjelmistoon sisältyy myös sähköinen huoltokirja, jota muokataan/täydennetään huoltokirjojen käytön yhteydessä.

Kunnan vesijohto- ja viemäriverkostolle tehtävä kuntotutkimus ja siihen liittyvä vuotovesiselvitys vähentävät riskiä putkirikoista ja vuotovesiselvityksen jälkeen voidaan toimenpiteitä kohdistaa sinne, missä vuotokohdat sijaitsevat ja näin ollen vähentää jätevesiviemäriin kulkeutuvan huleveden määrää. Kuntotutkimusta ja selvitystyötä tullaan ehdottamaan vuoden 2020 talousarvioon.

Liite nro 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää antaa yllä olevan lausunnon kunnanhallitukselle.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 55 Sähkön toimitus ja salkunhoito vuosille 2020-2024

Kihniön kunta/tekninen toimi on kilpailuttanut sähkön toimituksen keväällä 2018 ja sopimus on voimassa 31.12.2020 asti. Sopimusta on mahdollisuus jatkaa optioilla (1+1) vuoden 2022 loppuun. Tekninen toimi on kilpailuttanut myös sähkön salkunhoidon ja sopimus on voimassa toistaiseksi kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

Nyt Hansel yhdessä Kuntahankintojen kanssa on kilpailuttamassa sähkösalkun hallinnan ja hintasuojauksen sekä fyysisen sähkön toimituksen. Hankinnassa on kaksi erillistä kokonaisuutta, jotka toteutetaan joko saman toimittajan kautta tai valitsemalla molemmille omat toimittajat:

  • fyysisen sähkön toimitus (sähköenergia)
  • sähkösalkun hallinta ja hintasuojaus

Asiakkaat voivat valita molemmat tai pelkän fyysisen sähkön toimituksen. Fyysisen sähkön hinnoittelusta on alustavasti ajateltu seuraavaa:

  • asiakas maksaa käyttämästään sähköstä (MWh) kulutusta vastaavan tunnin sähköpörssin spot-hinnan (€/MWh), profiilikustannukset kohdistuvat asiakaskohtaisesti
  • asiakas maksaa toimittajalla käyttämästään sähköstä kilpailutetun kiinteä marginaali (€/MWh)
  • lisäksi toimittaja voi laskuttaa käyttöpaikoista erikseen kiinteän kuukausimaksun (€/kk/käyttöpaikka)

Salkunhallinnassa ja hintasuojauksessa asiakkaiden sähkövolyymi kasataan sähkösalkkuun, jonka tulevaisuuden hintoja suojataan, jotta asiakas ei olisi täysin altis tunneittain vaihtuvalle sähkön spot-hinnalle. Sähkösalkun suojausstrategia muodostetaan yhdessä asiakkaiden, sähköntoimittajan, Kuntahankintojen sekä Hanselin kanssa.

Sähkösalkun hallinnalla ja hintasuojauksella on alustavissa suunnitelmissa kiinteä kuukausimaksu, joka jyvitetään asiakkaille asiakkaan sähkönkulutuksen suhteessa koko salkun volyymiin.

Palvelumaksu

Kuntahankintojen tai Hanselin palvelumaksu olisi 0,10 €/MWh fyysisen sähkön osalta. Palvelumaksu laskutetaan toimittajalta.

Sopimuskausi

Fyysisen sähköntoimituksen sopimuskausi alkaa 1.1.2021. Jos sopimukseen sitoutuu uusi asiakas, joka ei osta sähköä nykyisestä Kuntahankintojen sopimuksesta, ja joka haluaa aloittaa sähköntoimitukset jo vuonna 2020, voidaan sopimuskauden alkamispäivämäärästä sopia erikseen.

Sähkösalkun hallinnan ja hintasuojauksen sopimuskausi alkaa 1.1.2020.

Sopimuskaudella liittyminen ei enää ole mahdollista, joten liittymislomake tulee allekirjoittaa syyskuun 2019 loppuun mennessä.

Lisätietoa Kuntahankintojen sivulta: https://kuntahankinnat.fi/energia/sahko-ja-salkunhoito-2020-2024

Päätösehdotus

Kihniön kunta / tekninen lautakunta päättää liittyä Hanselin ja Kuntahankintojen "Sähkö ja salkunhoito 2020-2024" - puitejärjestelyyn ja valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan liittymislomakkeen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 56 ”Vuokrapirtti”- rivitalon vesikaton uusiminen/urakoitsijan valinta

Kihniön kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarviossa vuodelle 2019 investointimäärärahan Vuokrapirtti-nimisen rivitalon kunnostukseen. Tekninen toimi on pyytänyt tarjouksia ajalla 20.6–2.8.2019 em. rivitalon vesikaton uusimisesta. Tarjouspyyntö julkaistiin kunnan Internet-sivustolla ja tieto tarjouspyynnöstä on laitettu myös kunnan Facebook-sivustolle.

Hankinta on kansallisen hankinta-arvon alittava ja hankintamuotona oli avoin menettely.

Tarjouksen valintaperusteena oli hinnaltaan halvin.

Tarjouksia saatiin määräaikaan 2.8.2019 klo 14 mennessä yksi (1) kpl. Tarjous oli:

Jytkyt Oy 34 959,68 euroa (alv 0 %)

oheismateriaalina:

  • tarjouksen avauspöytäkirja (kokouksessa nähtävänä)
Päätösehdotus

Tarjouspyynnön mukaisesti tilaaja pidättää itselleen oikeuden hylätä kaikki saadut tarjoukset perustellusta syystä. Tilaaja katsoo, että koska hankinnasta on saatu vain yksi hyväksytty tarjous, niin riittävää vertailua hintojen kesken ei pystytä tekemään. Tämän vuoksi saatu tarjous hylätään ja hankinta keskeytetään.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Jytkyt Oy/Juho Jytilä
§ 57 Poikkeamishakemus/vapaa-ajanrakennuksen rakentaminen kaavoittamattomalle ranta-alueelle

Rakennuspaikka ja sen sijainti:

Rakennuspaikka on noin 10 ha:n suuruinen tila, jonka kiinteistötunnus on 250-409-8-20. Tila rajoittuu Nerkoojärveen noin 413 metrin matkalla. Oheismateriaalina asemapiirros.

Esitetty toimenpide:

Poikkeamista haetaan vapaa-ajanrakennuksen 150 m2 rakentamiselle. Rakennuspaikan koko on 3200 m2.

Rakentamistilanne:

Tilalla sijaitsee ennestään asuinrakennus talousrakennuksineen.

Naapureiden kuuleminen:

Naapureiden kuuleminen on suoritettu hakijan toimesta 24.5.2019. Rajanaapureina on kuultu kiinteistöjä 250409-8-14, 250-409-8-33, 250-409-8-39 ja 250-409-8-21. Naapureilla ei ole huomautettavaa asiasta. (MRL 133 §)

Kiellot, rajoitukset ja kaavallinen tilanne:

Alue on kaavoittamatonta ranta-aluetta.

Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

MRL 171 §:n mukaisesti poikkeamisvalta on kunnalla ja kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Poikkeamisen edellytykset:

Kaavoittamattomalle alueelle rakennettaessa tulee rakennusoikeus selvittää emätilatarkastelun avulla. Tarkastelun perusteella emätilalla 250-409-8-19 on jäljellä rakennusoikeutta 2 rantarakennuspaikkaa, jotka voidaan jakaa lohkotilojen 250-409-8-20 Järvenpää ja 250-409-8-21 Viinalahti kesken kummallekin 1 rantarakennuspaikka.

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa alueen maisema-arvoille eikä luonnon -ja vesiensuojelulle.

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään johda vaikutukseltaan merkittävään rakentamiseen tai muuten aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö –tai muita vaikutuksia.

Rakentamisen määrä:

Rakentamisen määrä määräytyy Kihniön kunnan rakennusjärjestyksen mukaan. Alle 5000 m2 tontilla rakennusoikeus on 125 m2 käsittäen vapaa-ajanasunnon, saunan ja aitan. Lisäksi saa rakentaa 30 m3 kylmää varastotilaa ja 30 m2 katosta. Muun kuin saunarakennuksen tulee sijaita vähintään 20 metrin päässä keskiveden korkeuden mukaisesta rantaviivasta. Saunarakennus tulee olla vähintään 15 metrin päässä rannasta.

Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen


Päätösehdotus

Tekninen lautakunta puoltaa poikkeuksen myöntämistä vapaa-ajanrakennukselle, mutta koska tontin koko on alle 5000 m2, rakennusoikeuden määrä on rakennusjärjestyksen määräysten mukaisesti 125 m2. Lisäksi voidaan rakentaa 30 m2 kylmää varastotilaa ja 30 m2 katosta.

Tekninen lautakunta esittää, että poikkeamiseen suostuttaisiin edellä mainituin ehdoin ja lähettää asian kunnanhallituksen päätettäväksi. Rakentamisessa tulee noudattaa Kihniön kunnan rakennusjärjestyksen mukaisia määräyksiä rakentamisen määrästä ja etäisyyksistä ranta-alueella. Rakennus tulee sovittaa väritykseltään ja muodoiltaan luontoon ja maisemaan.

Poikkeuslupapäätös on voimassa yhden vuoden ja poikkeamista vastaava rakennuslupa tulee saattaa vireille tänä aikana. Poikkeuslupapäätös on liitettävä rakennuslupahakemuksen liitteeksi.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Asianosaiset
§ 58 Teknisen johtajan ajankohtaisasiat
  • Haja-asutusalueiden, ranta- ja pohjavesialueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmien tulee täyttää lain asettamat puhdistusvaatimukset 31.10.2019 mennessä. Kuntaan on tullut paljon kyselyitä aiheeseen liittyen ja myös useampi yhteydenotto, jossa on kysytty mahdollisuutta anoa poikkeusta lain vaatimuksista. Kuitenkaan ennen 31.10.2019 ei ole lain mukaan mitään, mistä poiketa, minkä vuoksi poikkeuslupahakemuksia ei tulisi käsitellä ennen em. määräaikaa. Hakemuksia kuntaan voi jättää ja niitä käsitellään mutta mm. yhtenäisen linjan varmistamiseksi, hakemuksista kannattaa tehdä päätökset vasta 31.10.2019 jälkeen.
  • Puumilan keittiötilojen vesivahingon korjaus alkaa 19.8. Urakoitsijana toimii Recover Nordic Korjausrakentaminen Oy.


Päätösehdotus

Tekninen lautakunta käy asioista tarvittavan keskustelun ja merkitsee asiat tiedokseen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 59 Muut asiat

Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset 14.5.- 6.8. 2019 (liite nro 2)

Rakennustarkastajan päätökset 17.5.2019 (liite nro 3).

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Ala-Katara Severi Puheenjohtaja
Koivisto Markus Käyttäjätunnus on suljettu. Varapuheenjohtaja
Annala Hanna Osallistujat
Jokioja Tiina Osallistujat
Keskinen Irja Käyttäjätunnus on suljettu. Osallistujat
Koivisto Juha Osallistujat
Korkiakoski Mika Osallistujat
Tiainen Hannu Käyttäjätunnus on suljettu. Varajäsenet
Silvennoinen Erja Muu osallistujat
Kunnanhallituksen jäsen