Kunnanhallitus

Kunnanhallitus 2021-2025

14.2.2022

#2380

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 2/2022
Kokouspäivä 14.2.2022
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouksen päättymisaika 20:10
Kokouspaikka Puumilan Taitotalo
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 14.2.2022
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 15.2.2022
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat.

§ 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Niemenmaa Nina ja Niemi Marjo. Pöytäkirja tarkastetaan 14.2.2022 ja pidetään nähtävänä 15.2.2022 kunnan tietoverkossa.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tiina Jokioja ja Marjo Niemi.

§ 20 Terveyspalveluiden tilannekatsaus

Kolmostien Terveys Oy:n toimitusjohtaja Marika Nevanpää ja johtava lääkäri Lasse Korpi kertovat terveyspalveluiden tilanteesta Kihniössä.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy keskustelun asian pohjalta.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Lasse Korpi oli yhteydessä teamsin kautta, Marika Nevanpää paikan päällä. Pilvi Kärkelä poistui tämän pykälän jälkeen klo 18.10.

§ 21 Laajan hyvinvointikertomuksen painopistealueiden asettaminen
Muut osallistujat Perälä Anne

Kuntalain (410/2015) mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) velvoittaa kuntaa huolehtimaan terveyden ja hyvinvoinnin edellytysten huomioimisesta kaikkien hallinnonalojen toiminnassa sekä seuraamaan väestön terveyttä, hyvinvointia ja toteutettuja toimenpiteitä.

Valtioneuvoston kesäkuussa 2020 hyväksymä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen periaatepäätös linjaa pitkän aikavälin toimia, joilla suomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden eriarvoisuus vähenee vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on turvata ihmisille kestävä hyvinvointi kaikissa elämänvaiheissa. Ihmisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen ymmärretään tässä linjauksessa laaja-alaisena toimintana, jonka seurauksena ihmiset voivat hyvin ja kokevat osallisuutta. Siinä onnistumiseksi tarvitaan toimia kaikilla hallinnonaloilla sekä esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan ja yritysten tekemistä. (STM 2020)

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on neljä painopistettä:

1. Kaikille mahdollisuus osallisuuteen

2. Hyvät arkiympäristöt

3. Hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta ja palvelut

4.Päätöksenteolla vaikuttavuutta

Terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisestä kunnassa tulee raportoida valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Laaja hyvinvointikertomus on työväline hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun, seurantaan, raportointiin ja arviointiin. Se auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet. Hyvinvointikertomustyö jakaantuu kertomusosaan, jossa kuvataan hyvinvoinnin nykytilanne ja suunnitelmaosaan, jossa on kuvattu tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin parantamiseen. Hyvinvointikertomuksessa tunnistettujen painopisteiden, tavoitteiden ja niistä johdettujen toimenpiteiden tulisi ohjata kunnan hyvinvointityötä. Painopisteitä voidaan muokata sekä tavoitteita ja toimenpiteitä tarkentaa vuosittain hyvinvointiraportin yhteydessä, jos tarkasteltavien mittareiden ja indikaattoreiden perusteella asia huomataan tarpeelliseksi Hyvinvointikertomus tuottaa myös seurantatietoa suunnitelmien,ohjelmien ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista eli hyvinvointipolitiikan onnistumisesta sekä paikallisista ilmiöistä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä kavennetaan hyvinvointi- ja terveyseroja, ylläpidetään ja parannetaan hyvinvointia, terveyttä, osallisuutta ja toimintakykyä, ehkäistään syrjäytymistä, osattomuutta, tapaturmia ja sairauksia. Tärkeää on kohtaaminen, yksilötasolla, ihminen ihmisen kanssa. Yhteistyötä eri toimialojen ja toimijoiden välillä tuleekin tehdä laaja-alaisesti ja yksilöllisiin palvelutarpeisiin vastaten kohtaamista kunnioittaen niin arjessa kuin vapaa-ajalla. Peruspalveluiden ennaltaehkäisevässä työssä on laaja vastuu eri toimijoilla ja yhteistyötä tulee tehdä maakunnan hyvinvointialueen kanssa (kunnille ja hyvinvointialueille on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 6 ja 7 §:ssä säädetty yhteistyövelvoite hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä). Kunnan kumppaneita hyvinvoinnin edistämisessä ovat myös vapaaehtoiset, yhteisöt, järjestöt, yritykset ja seurakunnat, jotka järjestävät kuntalaisille muun muassa aktiviteetteja ja tapahtumia. Ennaltaehkäisevällä työllä voidaan vähentää raskaiden, pitkäaikaisten ja kustannuksia lisäävien korjaavien palveluiden käyttö.

Vuoden 2017-2020 laajan hyvinvointikertomuksen painopisteet Kihniön kunnassa olivat :

  • Terveellisten elintapojen edistäminen
  • Hyvä arki kaikille
  • Perheiden tukeminen

Pirkanmaan alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteet vuosille , jotka kunnan tulisi ottaa huomioon omassa suunnittelussa- kaudella 2021-2024 ovat:

1. Elintavoilla fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia

2. Osallisuus ja vaikuttaminen

3.Turvallinen elinympäristö

4.Vaikuttavat palvelut

Kihniön uudelleen koottu hyvinvointiryhmä (kunnanhallitus 15.11.2021 § 212) Hyvinvointityöryhmän päivittäminen) on kokoontunut 23.1.2022 ja keskustellut Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomuksenpainopisteiden ja tavoitteiden jalkauttamisesta kuntiin. Hyvinvointiryhmä on aloittanut laajan hyvinvointikertomus osan valmistelun ja käyttää apuna sähköistä hyvinvointikertomustyövälinettä.

Hyvinvointiryhmä esittää kunnanhallitukselle, että valtuustokauden 2021-2024 laajan hyvinvointikertomuksen työn painopisteiksi Kihniön kunnassa asetetaan:

  • Terveellisten elintapojen edistäminen
  • Osallisuus ja vaikuttaminen
  • Turvallinen elinympäristö

Hyvinvointikertomuksen painopisteet tukevat kunnan strategian toteuttamista. Painopisteiden tavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten valinnassa sekä tunnuslukujen eli indikaattoreiden ja mittareiden valinnassa työryhmä ehdottaa kuntalaisten kuulemista hyvinvointikyselyllä sekä lausuntoa vanhusneuvostolta sekä nuorisovaltuustolta. Laajaan hyvinvointikertomukseen sisältyvän suunnitelman lisäksi hyvinvointityötä toteutetaan useiden poikkihallinnollisten hyvinvointiohjelmien ja -suunnitelmien kautta, joista osa on kunnille lakisääteisiä. lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, yhdenvertaisuussuunnitelma. Näiden toteuman arviointia tulee tehdä osana hyvinvointikertomusta.

Esityksen liitteenä hallitukselle tiedoksi koonti tunnuslukupaketeista, jotka tulee ottaa huomioon valittaessa seuranta- ja arviointimittareita.

Hyvinvointikoordinaattori Anne Perälä esittelee kokouksessa asiaa

Liite 1 koonti tunnuslukupaketista

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy keskustelun hyvinvointityöryhmän ehdottamista painopistealueista ja tekee niistä ehdotuksen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Anne Perälä esitteli asiaa klo 18.10-18.35.

Tiedoksi Kunnanvaltuusto
Liitteet
§ 22 Lakisääteisen selvityksen antaminen koskien sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen tehtävien ja tietojen siirtoa Pirkanmaan hyvinvointialueelle

Hyvinvointialuelaki astui voimaan 1.7.2021. Sen johdosta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kokonaan hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Kihniö kuuluu Pirkanmaan hyvinvointialueeseen.

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) edellyttää, että kunnan on tehtävä viimeistään 28.2.2022 hyvinvointialueelle selvitys 22, 23 ja 25 §:ssä tarkoitetuista sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevista toimitiloista, siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta, sopimuksista ja vastuista.

18 § mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön sekä opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirto sekä kunnista ja kuntayhtymistä katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä mainittujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on em. tehtävien tukitehtäviä.

22 § mukaan kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät hyvinvointialueen hallintaan 1.1.2023. Hyvinvointialue ja kunta tekevät toimitilojen hallinnasta vuokrasopimuksen siten, että se on voimassa ainakin 31.12. 2025 asti. Hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella.

23 § mukaan hyvinvointialueelle siirtyvät 1.1.2023 sen järjestämisvastuulle kuuluvaan toimintaan liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat.

24 § mukaan hyvinvointialueelle siirtyy 1.1.2023 kunnan järjestämän perusterveyden-huollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen sekä opiskeluhuollon henkilöstöön kohdistuva lomapalkkavelka.

25 § mukaan hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset 1.1.2023, jolleivat hyvinvointialue ja kunta toisin sovi.

Kihniön kunnan on täydennettävä annettua selvitystä viimeistään 30.6.2022, jos toimitiloissa, siirtyvässä omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

Tarkempi ohjeistus asiasta on liitteenä 2. Voimaanpanolaki velvoittaa luovuttamaan hyvinvointialueelle toiminnan järjestämiseen valmistelun edellyttämät tiedot.

Todetaan, että Kihniön kunta on ulkoistanut sosiaali- ja terveyspalvelunsa lukuunottamatta ympäristöterveydenhuoltoa Parkanon kaupungille 1.5.2015 alkaen, jolloin Kihniön kunnan sosiaali- ja terveystoimen sopimukset sekä henkilöstö ovat siirtyneet Parkanon kaupungille ja edelleen Kolmostien Terveys Oy:lle.

Palvelusopimuksen mukaan Kihniössä tuotettavat palvelut suoritetaan Kihniön kunnan osoittamissa tiloissa. Kunta on luovuttanut omistamansa tilat vastikkeetta palvelutuotannon käyttöön. Samoin laitteet, hoito- ja tutkimusvälineet ja kiinteät kalusteet ovat olleet palveluntuottajan käytössä vastikkeetta. Uusien kalusteiden ja laitteiden hankinnasta on vastannut palveluntuottaja. Sopimuksen päättyessä kalusto ja laitteet palautuvat kunnalle. Selvityksen liitteessä 3 on ilmoitettu vielä taseessa olevat hyödykkeet.

Tehostetun palveluasumisen yksikkö Suutarin Pihlajasta on vuokrasopimus (välivuokraus) Kiinteistö Oy Artun Hoiva-asunnot kanssa 31.12.2046 saakka. Kunta on antanut rakennukselle omavelkaisen takauksen. Kiinteistön tontti on vuokrattu Kihniön kunnalta.

Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Kotipihlaja toimii Kihniön Vanhustentaloyhdistyksen vuokraamissa tiloissa. Palvelun tuottaa Kolmostien terveys. Toiminnan tulee jatkua ko. tiloissa.

Kihniön kunta on siirtänyt henkilötietolain mukaiset potilas- ja asiakastietojen rekisterinpitäjätehtävät Parkanon kaupungille ulkoistuksen yhteydessä.



Liitteenä 2 ohjeistus, Liite 3 koontiluettelo

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto

1. hyväksyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle annettavan sosiaali- ja terveystoimea ja pelastuslaitosta koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 26 §:n mukaisen selvityksen siirtyvästä omaisuudesta, sopimuksista, vastuista ja vuokrattavista tiloista (liite nro 3).

2. oikeuttaa Kihniön kunnan talous- ja hallintojohtajan hyväksymään selvitykseen 30.6.2022 mennessä vaadittavat täydennykset.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Kunnanvaltuusto
Liitteet
§ 23 ICT-palveluiden hankinta

Nykyinen sopimus päättyy helmikuun lopussa. Sopimuksen jatkamisesta on käyty neuvottelu Kuukausiveloitus on 4.950 € / kk (alv. 0) sisältää kokonaisulkoistuksen ICT-palveluissa.

Sopimusaika on 1.3.2022-28.2.2023 sekä optio sopimuksen jatkamiselle ajalle 1.3.2023-28.2.2024. Heinäkuun kiinnioloajalta laskutetaan puolen kuun hinta.

Liite 4 tarjous

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä tarjouksen ict-palveluista tarjouksen mukaan 4.950 euron (alv. 0) kuukausihinnalla ajalle 1.3.2022-28.2.2023 sekä option sopimuksen jatkamiselle ajalle 1.3.2023-28.2.2024. Kunnanhallitus valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi IPP Oy
§ 24 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asunnon laajennus
Edeltävä kohta § 9 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asunnon laajennus

Hakemusasiakirjat nähtävänä kokouksessa.

Liitteenä 5-6 asemapiirros ja kaavakartta

Päätösehdotus

Kunnahallitus päättää, että edellä esitetyin perusteluin poikkeamiseen suostuttaisiin, paitsi esitetyn uimakopin sijoituksen suhteen. Sijoittelu poikkeaa rakennusjärjestyksen määräyksestä. Määräyksen tavoitteena on suojella maisemallisia arvoja, jotka saattavat häiriintyä, mikäli rakentaminen aivan rantaviivaan sallitaan. Poikkeuslupaa vastaava rakennuslupa tulee hakea rakennusvalvontaviranomaiselta vuoden kuluessa siitä, kun kunnanhallituksen poikkeamislupa on saanut lainvoiman.

Rakennuslupahakemukseen on liitettävä kunnanhallituksen poikkeamispäätös.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Pirkanmaan ELY, hakija
§ 25 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asunnon muutos vakituiseksi asunnoksi
Edeltävä kohta § 10 Poikkeamishakemus / vapaa-ajan asunnon muutos vakituiseksi asunnoksi

Hakemusasiakirjat nähtävänä kokouksessa.

Liitteenä 7-8 kaavakartat

Päätösehdotus

Kunnahallitus päättää, että edellä esitetyin perusteluin poikkeamiseen suostuttaisiin. Poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tule hakea rakennusvalvontaviranomaiselta vuoden kuluessa siitä, kun kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä kunnanhallituksen poikkeamispäätös.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Pirkanmaan ELY, hakija
§ 26 Mäntyperän energiapuisto; osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Edeltävä kohta § 11 Mäntyperän energiapuisto; osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Liitteenä 9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy Mäntyperän Tuulipuisto Oy:n osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Mäntyperän Tuulipuisto Oy
Liitteet
§ 27 ​Esitys tuulivoimapuiston osayleiskaavan käynnistämisestä
Edeltävä kohta § 13 ​Esitys tuulivoimapuiston osayleiskaavan käynnistämisestä

Liite 10 kaavoitusaloite

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy osayleiskaavan laatimisen aloittamisen Myyränkankaan alueelle.

Esteellisyys Jytilä Kirsi (hallintolaki 28.1 §:n 3)
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Kirsi Jytilä esitti esteellisyytensä käsiteltävään asiaan ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi Abo Wind Oy
Liitteet
§ 28 Maanvuokrasopimuksen päivittäminen
Edeltävä kohta § 123 Maanvuokrasopimuksen hyväksyminen / Salpatuuli

Käsiteltävänä oleva maanvuokrasopimus on tehty ja hyväksytty Salpatuuli Osuuskunnan nimissä kunnanhallituksessa 28.9.2020 §: ssä 123. Vuokraajan muutoksen ja vuokrasopimuksen muutoksen vuoksi asia käsitellään uudelleen.

Liitteenä 11 aiempi sopimus ja liitteenä 12 muutosehdotukset vuokrasopimukseen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä 12 olevan vuokrasopimuksen muutoksen ja valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.

Esteellisyys Jytilä Kirsi (hallintolaki 28.1 §:n 3)
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Kirsi Jytilä esitti esteellisyytensä käsiteltävään asiaan ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi Abo Wind Oy
Liitteet
§ 29 Saapuneet kuntalaisaloitteet

Kuntalaisaloitepalvelun kautta kuntaan on toimitettu seuraavat aloitteet:

- Vanhuksille asumispaikkoja sairaalaan, aloitteen tekijä Hannu Tiainen

- Ajantasalla oleva hallintosääntö on julkaistava Kihniön verkkosivuilla, aloitteen tekijä Jaakko Rytilä

Kunnanhallitus lähettää ensimmäisen aloitteen lausunnolle perusturvalautakunnalle yta, toisen valmistelee talous- ja hallintojohtaja (kunnanhallitus)

Aloitteet kokonaisuudessaan ovat luettavissa www kuntalaisaloite.fi palvelussa.


Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi saapuneet aloitteet ja lähettää ne valmisteluun.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 30 Vuokrasopimusluonnoksen hyväksyminen paloaseman kiinteistöstä
Edeltävä kohta § 10 Vuokrasopimusluonnoksen hyväksyminen paloaseman kiinteistöstä

Kunnanhallitus jätti vuokrasopimusluonnoksen pöydälle 24.1.2022 kokouksessaan lisäselvitystä varten. Selvitettävänä oli erityisesti siivousala sekä kiinteistön käyttökustannusten määrä. Siivousalan kohdalla ei tapahdu muutosta aikaisempaan. vuokrasopimusluonnoksen liitteenä on kiinteistön pohjapiirustukseen merkitty siivousalue.

Kunnanhallitukselle on lähtetty talouden toteuma kiinteistön kuluista vuodelta 2021, jonka pohjalta vuokran määrää voidaan tarkastella. Palotoimen käytössä on 77 % kiinteistöstä. Kiinteistön hoitomenoiksi vuodelle 2022 on varattu noin 30.000 €.

Päätösehdotus

Kunnahallitus hyväksyy liitteenä 13 olevan vuokrasopimusluonnoksen ja valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Tampereen kaupunki, Aluepelastuslaitos
Liitteet
§ 31 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Talous- ja hallintojohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 32 Kiinteistönluovutusilmoitukset

Kunnalla on etuostolain (5.8.1977/608) 1 §:n mukaan etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista varten sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostoa käytettäessä kunta asettuu ostajan sijaan saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa kauppakirjan mukaisilla ehdoilla.

Kunnan on lisäksi korvattava ostajalle kauppaan liittyvät suoranaiset kulut sekä suoritettava kustannuksille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko. Etuostolain 21 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä. Päätös on tehtävä ja siitä on ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle eli maanmittauslaitokselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksitodistamisesta.

Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona ostajalle ja myyjälle.

Oheisaineistona kiinteistönluovutusluettelo

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

3 kiinteistönluovutusilmoitusta

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 33 Saapuneet päätökset ja pöytäkirjat

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja §

Talous- ja hallintojohtaja §

Talouspäällikkö §

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Sivistyslautakunta 26.1.2022

Tekninen lautakunta 26.1.2022

Tarkastuslautakunta 25.1.2022

Keskusvaalilautakunta 21.1.,23.1., 24.1., 26.1.2022

Hyvinvointityöryhmän muistio 23.1.2022

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjat tiedokseen sekä päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
§ 34 Ilmoitusasiat

Saapuneet:

1. Parkanon kaupunki / terveys- ja hyvinvointijohtaja pk ote: Henkilörekisteriliityntä (ADT-sanomaohjelma) ja Kansallisen kuva-arkiston liityntä

2. Aluehallintovirasto: Tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueille

3. Pirkanmaan Ely: Ilmoitus arvioidusta päätöksen antamisajankohdasta (vanha kansakoulu)

4. Pirkanmaan Ely: Työllisyyskatsaus Joulukuu 2021, Kihniö työttömien osuus työvoimasta 7,5 %


Päätösehdotus

Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi.

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Koivistoinen Hannu Puheenjohtaja
Silvennoinen Erja Varapuheenjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Jokioja Tiina Tarkastajat
Niemi Marjo Tarkastajat
Ala-Katara Severi Osallistujat
Jytilä Kirsi Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Ojala Janne Osallistujat
Jokioja Tiina Varajäsenet
Kärkelä Pilvi Muu osallistujat
§ 20 perusturvalautakunnan vpj.
Korpi Lasse Muu osallistujat
§ 20
Nevanpää Marika Muu osallistujat
§ 20
Pusa Leila Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 2. vpj.