Kunnanhallitus

Kunnanhallitus 2021-2025

7.12.2021

#2084

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 14/2021
Kokouspäivä 7.12.2021
Kokouksen alkuaika 16:30
Kokouksen päättymisaika 19:10
Kokouspaikka Puumilan Taitotalo
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 7.12.2021
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 8.12.2021
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 242 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin kokoukseen osallistujat.

§ 243 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Marjo Niemi ja Janne Ojala. Pöytäkirja tarkastetaan 7.12. ja pidetään nähtävänä 8.12.2021 kunnan tietoverkossa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 244 Määrärahamuutokset vuoden 2021 talousarvioon
Edeltävä kohta § 72 Lisämääräraha vuoden 2021 talousarvioon

Kuntalain 110 §:n 5 momentin mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Lautakuntien esitykset

Tekninen lautakunta

Tekla 27.10.2021 § 72

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vuoden 2021 talousarvioon, käyttötalouteen, teknisten palvelujen alueelle myönnetään yhteensä 33 800,00 euroa lisämäärärahaa sekä kirjaston investointimenoihin 6 500,00 euroa.

Kunnanhallitus

Sosiaali- ja terveystoimen tehtäväalueelle kustannuspaikka Pandemia tulee varata lisämäärärahaa 200.000 euroa. Määrärahan ylitys johtuu pandemiasta aiheutuneista kustannuksista.

Investointeihin tulee lisätä kustannuspaikalle Teollisuusmaan hankinta 10.600 euroa, koska kaupan teko siirtyi kuluvan vuoden puolelle ja määräraha tähän oli varattu vuodelle 2021.

Kuluvalle vuodelle varatusta investointimäärärahasta oli käytetty noin 20 % lokakuun lopun tilanteen mukaan.

Yhtenäiskoulun kattoasian oikeudenkäynti päättyi ja vahingonkorvaus 99.711 euroa kirjataan hyvityksenä aiemmin tehtyyn investointiin (yhtenäiskoulun peruskorjaus 921031) Hyvitys ei paranna tulosta, mutta pienentää ko. kohdan poistoja.

TulosalueTA 2021muutosTA+Muutos 2021
Kunnanhallitus
Sosiaali- ja terveystoimi
-8.734.972-200.000-8.934.972
Tekninen lautakunta
Tekniset palvelut, tukipalvelut
-223.615 -33.800 -257.415
Yhteensä-233.800

Investoinnit

TulosalueTA 2021Poikeama/
muutos
Ta +Muutos
Teollisuusmaan hankinta (911010)-20.000 -10.600- 30.600
Kirjasto (921035) - -6.500 -6.500
Yhteensä -17.100
Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että esitetyille tulosalueille ja investointeihin tehdään seuraavat muutokset:

Kunnanhallituksen tulosalue

  • Sosiaali- ja terveystoimen tehtäväalueelle (kustannuspaikka Pandemia) varataan lisämääräraha 200.000 euroa.

Teknisen lautakunnan tulosalue

  • Tekniset palvelut, tukipalvelut tehtäväalueelle varataan 33.800 euroa.

Investoinnit

  • Teollisuusmaan hankinta 10.600 euroa
  • Kirjasto 6.500 euroa

Merkitään tiedoksi yhtenäiskoulun peruskorjauksen investoinnin kustannuspaikalle vahingonkorvaushyvitys 99.711 euroa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 245 Vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2023–2024 taloussuunnitelman hyväksyminen

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja –suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Kuntalain mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.

Talousarvioasiakirjan osa I sisältää yleisperustelut sekä yleiset tavoitteet suunnitelmakaudelle samoin kuin historia- ja kehystietoa taloudesta ja tuloslaskelmista, rahoituslaskelman sekä talousarvion sanalliset perustelut osastoittain / tehtäväalueittain. Osa II sisältää vuoden 2022 talousarvion numero-osan ja siihen liittyvä tuloslaskelman, investoinnit ja rahoitus-suunnitelman. Osa III sisältää taloussuunnitelman vuosille 2023 – 2024 ja siihen liittyvät tuloslaskelmat, investoinnit ja rahoitussuunnitelman. Talousarvioasiakirjan lopussa on liitteenä Kihniön kuntastrategia 2025.

Vuoden 2022 talousarvioesitys on noin 56.262 euroa ylijäämäinen. Vuosikate on 478.169 euroa positiivinen. Käyttötalouden toimintamenot ovat 15.435.749 euroa ja toimintatulot 2.470.300 euroa. Nettolainamäärä vähenee talousarviovuonna 2022 noin 641.000 eurolla. Kokonaislainamäärä on talousarviovuode lopussa noin 6.724.000 euroa. Nettoinvestoinnit ovat noin 749.000 euroa vuonna 2022.

YT-toimielin käsittelee talousarvion ja taloussuunnitelman kokouksessaan 7.12.

Osastopäälliköt ovat kokouksessa asiantuntijana tämän asian ajan.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy oheisena olevan talousarvion vuodelle 2022 ja vuosia 2023 – 2024 koskevan taloussuunnitelman.

Kunnanhallitus oikeuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään talousarvioasiakirjaan tarvittaessa teknisluonteisia oikaisuja ja täydennyksiä.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Osastopäälliköt ja talouspäällikkö esittelivät talousarviota ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

§ 246 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali

Suomen Kuntaliiton ylimpään toimielimeen, valtuuskuntaan, valitaan 66 jäsentä ja 66 varajäsentä jäsenäänestyksellä eli 15.11. - 31.12.2021 vaalipiireittäin toimitettavalla vaalilla. Vaalipiirit määräytyvät samoin kuin eduskuntavaaleissa. Kustakin vaalipiiristä valitaan jäseniä vaalipiirin asukasluvun suhteessa.

Pirkanmaan vaalipiiristä valitaan 6 jäsentä ja 6 varajäsentä suoraan vaalituloksen perusteella. Kunnalla on vaalissa kunnan asukaslukua (30.11.2020) vastaava äänimäärä. Kihniön kunnan äänimäärä on 1817.

Valtuuskuntaan valitaan lisäksi 9 jäsentä ja 9 varajäsentä tasauspaikoilta. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta laskee ja jakaa tasauspaikat puolueiden kesken puolueiden ehdokaslistojen saamien valtakunnallisten äänimäärien perusteella. Tämän jälkeen määritellään mihin vaalipiiriin puolueen saama tasauspaikka menee. Lisäksi Ahvenanmaan maakunnasta valitaan yksi jäsen ja varajäsen.

Vaalipiirin kuntapäiväkokous on hyväksynyt ehdokaslistat. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta on vahvistanut ehdokaslistat ja laatinut vaalipiireittäin ehdokaslistojen yhdistelmän. Pirkanmaan vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä on esityslistan oheismateriaalina. Vaali on suljettu suhteellinen listavaali. Jokaisella valtuutetulla on yksi ääni, jonka hän antaa valitsemalleen ehdokaslistalle kirjoittamalla äänestyslippuun ehdokaslistan numeron. Valtuutettu voi myös antaa tyhjän äänen. Äänestyslippu hylätään, jos esimerkiksi äänestyslipun numero ei vastaa yhdenkään ehdokaslistan numeroa. Em. tapauksissa osa kunnan äänistä jää käyttämättä.

Kunnan äänestystulos lasketaan jakamalla kunnan asukasluku kokouksessa läsnäolevien valtuutettujen lukumäärällä ja kertomalla osamäärä ehdokaslistan saamalla äänimäärällä. Saadut ehdokaslistojen äänimäärät pyöristetään kokonaislukuun. Vastaavalla tavalla lasketaan ja pyöristetään kokonaislukuun tyhjät äänet. Valtuuston pöytäkirjanpitäjä vie kunnan äänestystuloksen eli kunnasta ehdokaslistoille annetut asukasluvun ja valtuutettujen määrän mukaan lasketut äänimäärät Kuntaliiton sähköiseen äänestysjärjestelmään kuntakohtaisen linkin kautta. Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin tulos lasketaan ja vahvistetaan Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunnan kokouksessa tammikuussa 2022.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toimittaa suljetuin lipuin Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin, jossa äänen voi antaa Pirkanmaan vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmässä olevalle ehdokaslistalle.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 247 Saapuneet päätökset ja pöytäkirjat

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja §

Talous- ja hallintojohtaja §

Talouspäällikkö § -

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Tekninen lautakunta 24.11.2021

Tekninen lautakunta 2.12.2021

Nuorisovaltuusto 1.12.2021

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjat tiedokseen sekä päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 248 Kiinteistönluovutusilmoitukset

Kunnalla on etuostolain (5.8.1977/608) 1 §:n mukaan etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista varten sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostoa käytettäessä kunta asettuu ostajan sijaan saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa kauppakirjan mukaisilla ehdoilla.

Kunnan on lisäksi korvattava ostajalle kauppaan liittyvät suoranaiset kulut sekä suoritettava kustannuksille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko. Etuostolain 21 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä. Päätös on tehtävä ja siitä on ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle eli maanmittauslaitokselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksitodistamisesta.

Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona ostajalle ja myyjälle.

Oheisaineistona kiinteistönluovutusluettelo

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

1 kiinteistönluovutusilmoitusta

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 249 Ilmoitusasiat

Saapuneet:

Pirkanmaan Te-palvelut: Tiedote 23.11.21, Kihniön työttömien määrä 7,3 % työvoimasta

AVI: Tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueelle

Yhteistyösopimus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP), Länsi-Pirkanmaa

Päätösehdotus

Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 250 Anomus väliaikaisen rahoituksen pidentämisestä / hankkeessa Nuoret verkossa
Esittelijä Liukku Petri

Kihniön 4H- yhdistys anoo Kihniön kunnalta väliaikaisen rahoituksen maksuajan pidentämistä koskien kehittämishanketta Nuoret verkossa. Haettavan rahoituksen määrä on ollut 10.000 euroa ja maksamatta tästä summasta on vielä 3.000 euroa. Nuoret verkossa hanke loppuu 31.12.2021.

4H- yhdistys anoo maksuajan pidentämistä 31.12.2022 saakka.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus myöntää hakemuksen mukaisesti Kihniön 4H- yhdistykselle hankkeessa Nuoret verkossa 3.000 € väliaikaisrahoituksen pidentämistä 31.12.2022 saakka.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Taloustoimisto, Kihniön 4H-yhdistys
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Koivistoinen Hannu Puheenjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Niemi Marjo Tarkastajat
Ojala Janne Tarkastajat
Ala-Katara Severi Osallistujat
Jytilä Kirsi Osallistujat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Ojala Janne Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Markkola Juha-Matti Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston pj.
Pusa Leila Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 2. vpj.
Sillanpää Matti Muu osallistujat
Sivistystoimenjohtaja
Törmä Marita Muu osallistujat
Talouspäällikkö
Wiinamäki Petteri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 1. vpj.