Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

30.3.2020

#1012

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 4/2020
Kokouspäivä 30.3.2020
Kokouksen alkuaika 16:30
Kokouksen päättymisaika 20:15
Kokouspaikka Puumilan Taitotalo
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 30.3.2020
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 31.3.2020
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat.

§ 39 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Leila Pusa ja Marjo Niemi. Pöytäkirja tarkastetaan 30.3.2020 ja pidetään nähtävänä 31.3.2020 kunnanvirastossa klo 12-15 ja kunnan tietoverkossa.

Päätöksen lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan 30.3.2020 ja pidetään nähtävänä 31.3.2020 kunnanvirastossa klo 12-15 ja kunnan tietoverkossa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leila Pusa ja Marjo Niemi.

§ 40 Vuoden 2019 tilinpäätös

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenäcolevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot.

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

Vuoden 2019 tilinpäätös oli parempi kuin mitä talousarvio osoitti, sillä vuodelle 2019 oli budjetoitu lisätalousarvio mukaan luettuna noin -1.024.239 euron alijäämä. Vuosikate muodostui noin 312.602 euroa positiiviseksi (167 € asukas). Investointivarausta käyttämällä aliäämäksi muodostui -200.955 euroa. Valtakunnallisesti vuosikate oli negatiivinen 56 kunnassa.

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt tilinpäätöksen kokouksessaan 26.3.2020.

Talouden toteutuminen 2019, koko kunta


TP 2018

TA 2019+MU

Toteuma

Poikkeama

Toteuma %

Tulot

2.284.031

1.826.966

1.975.734

-148.768

108,1

Menot

-14.077.636

-14.841.688

-14.129.738

-711.949

95.2

Toimintakate

-11.793.605

-13.014.722

-12.154.004

-860.717

93.4

Vuosikate

681.135

-510.924

312.601

-823.525

-61,2

Poistot

-611.312

-598.269

-598.510

241

100

Tilikauden tulos 69.823
-1.109.193 -285.908 -823.284 25,8

Poistoero

91.348 84.954 84.954


100

Yli/alijäämä

161.171

-1.024.239

-200.954

-823.284

19,6

Liitteenä 1 on vuoden 2019 tilinpäätös, joka sisältää toimintakertomuksen, talousarvion toteutumisvertailun sekä tilinpäätöksen tarkastelun muiltakin osin. Lisäksi se sisältää tuloslaskelman, rahoituslaskelman, taseen, konserni-taseen sekä vesi- ja viemärilaitoksen tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja taseen. Tilinpäätösasiakirjan sivuilla 5-8 on kunnanjohtajan katsaus, josta ilmenevät tilinpäätöksen keskeiset tiedot.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää:

1. esittää kunnanvaltuustolle, että tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 84.954,00 euroa.

2. tilikauden alijäämä -200.954,96 euroa siirretään taseen edellisten kausien yli- /alijäämä –tilille. Edellisten vuosien alijäämää on taseessa tämän jälkeen - 1.206.996,53 euroa.

3. allekirjoittaa vuoden 2019 tilinpäätöksen ja antaa tilinpäätösaineiston tilintarkastajan tarkastettavaksi.

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

5. oikeuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään tasekirjaan teksti ja numeroaineistossa mahdollisesti esiin tulevien virheiden oikaisu ja tarvittavat täydennykset.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja ja talous- ja hallintojohtaja esittelivät toimialansa tilinpäätöksen.

Tekninen johtaja poistui klo 17.50

§ 41 Valmiuslain käyttöönottoon liittyvät vaikutukset Kihniön kunnan toimintaan, yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen

Viruspandemia ja valtioneuvoston 16.3.2020 antamiin linjauksiin liittyvien valmiuslain käyttöönottoasetusten toimeenpano aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia kunnan toimintoihin. Toiminnan keskeytyksistä ja erilaisista rajoituksista saattaa seurata tilanteita, että työvoiman tarve tilapäisesti muuttuu tai työnteko estyy. Valtioneuvosto päätti 16.03.2020, että Suomen kuntien koulut sulkeutuvat ja oppilaat siirtyvät etäopetukseen. Päätöstä lievennettiin 20.03.2020 siten, että e-3 luokkien oppilailla on oikeus tulla kouluun. Varhaiskasvatus toimii normaalisti. Opetusministeri kuitenkin vetosi vanhempiin, että mahdollisimman moni oppilaista ja lapsista jäisi tulematta päiväkotiin ja kouluun.

Kihniön kunnassa tämä ohjeistus ja yleinen koronaepidemiatilanne on aiheuttanut sen, että Kihniön yhtenäiskoulussa ja Kettukallion päiväkodissa on kummassakin lapsia alle 10. Myös kirjasto, kuntosali ja liikuntasali on suljettu.

Työsopimuslain (TSL) 2 luvun 12 §:n 2. momentissa todetaan seuraavaa:

”Jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä. Jos työnteon estymisen työsopimuksen osapuolista riippumattomana syynä on toisten työntekijöiden työtaistelu-toimenpide, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa, työntekijällä on oikeus saada palkkansa kuitenkin enintään seitsemältä päivältä.”

Se, milloin työnteko on estynyt pykälän tarkoittamalla tavalla tai milloin työnteko on pykälän soveltamisalaa laajemmin muuttunut tuotannollisesti tai taloudellisesti tarpeettomaksi, voi ollatulkinnanvaraista. Nojautuminen ainoastaan TSL 2:12.2 varaan voi aiheuttaa riskin takautuvista palkkavaatimuksista tulkinnanvaraisissa työnteon keskeytymistilanteissa. Lisäksi työ on voinut vähentyä osittain, jolloin kyseeseen voivat tulla myös osaaikaiset lomautukset. Mainittu työsopimuslain pykälä ei koske myöskään viranhaltijoita, joiden kohdalla voitaneen turvautua ainoastaan lomautuksiin, mikäli työtä ei poikkeustilan vallitessa pystytä tarjoamaan.

Työnantajan on näin ollen syytä käynnistää yhteistoimintamenettelyt, joissa käsitellään henkilöstöryhmien mahdollista lomauttamista.

Lain yhteistoiminnasta kunnissa 4 § 1 momentin kohdan 4 mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään esim. sellaiset asiat, jotka koskevat taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Lain yhteistoiminnasta kunnissa 15 §:ssä puolestaan todetaan: ”Jos kunnan viraston, laitoksen tai muun toimintayksikön toiminnan vaarantuminen tai muut erittäin painavat syyt, joita ei ole voinut ennakolta tietää, ovat yhteistoimintamenettelyn esteenä, voidaan 4 §:n 1 momentin 1 ja 4 kohdassa sekä 7 §:ssä tarkoitetussa asiassa tehdä päätös ilman edeltävää yhteistoimintamenet-telyä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu asia tulee käsitellä yhteistoimintamenettelyssä viivytyksettä sen jälkeen, kun perusteita poikkeamiselle säännönmukaisesta menettelystä ei enää ole. Samalla työnantajan on selvitettävä poikkeuksellisen menettelyn syy.”

Voimassa olevan Kihniön kunnan hallintosäännön 60 §:n mukaan kunnanhallitus päättää henkilöstön lomauttamisen periaatteista.

Viranhaltijan ja työntekijän lomauttamisesta toistaiseksi tai määräajaksi päättää osastopäällikkö.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että osastopäälliköt voivat käynnistää tarvittavat yhteistoimintamenettelyt. Osastopäällikkö saa päättää henkilöstön lomauttamisesta, tarvittaessa yhteistoimintalain 15 § mukaisesti, kun asia perustuu suoraan tai välillisesti viruspandemiaan.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Asiantuntijana tämän asian ajan sivistystoimenjohtaja poistui 18.30 eikä osallistunut päätöksentekoon asiassa.

Tiedoksi Henkilöstö
§ 42 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle

Kihniön kunta on valinnut tilintarkastusyhteisöksi BDO Audiator Oy:n. Kihniön kunnanvaltuusto päätti 10.12.2018 / 30 §, että Kihniön kunta jatkaa vuosille 2017-2018 solmittua tilintarkastussopimusta myös tilikausille 2019-2022. Osana tarkastusprosessia yhtiö pyytää kunnalta johdon vahvistusta tilintarkastajalle. Vahvistusmenettely perustuu kansainväliseen tilintarkastusstandardiin, eikä sillä muuteta kunnanhallituksen, muiden tilivelvollisten, viranhaltijoiden eikä tilintarkastajan lainsäädännön mukaisia velvoitteita eikä vastuita


Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää antaa kunnanvaltuuston valitsemalle tilintarkastusyhteisölle BDO Audiator Oy:lle johdon vahvistuskirjeen (liite 2 ) tilintarkastajalle. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan vahvistuskirjeen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi BDO Audiator Oy
§ 43 Pelastustoimen alueiden muuttaminen vastaamaan maakuntajakoa

Valtioneuvosto teki päätöksen maakunnista 29.8.2019, jossa Heinäveden kunta siirtyy Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Karjalan maakuntaan, Joroisten kunta siirtyy Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Savon maakuntaan, Iitin kunta siirtyy Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan, Kuhmoisten kunta siirtyy Keski-Suomen maakunnasta Pirkanmaan maakuntaan ja Isonkyrön kunta siirtyy Pohjanmaan maakunnasta Etelä-Pohjanmaan maakuntaan 1.1.2021 lukien. Tätä ennen valtioneuvosto oli tehnyt päätöksen, jossa Vaalan kunta siirtyi Kainuun maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan 1.1.2016 lukien.

Pelastustoimen alueita muodostettaessa yhtenä valmisteluperiaatteena oli se, että pelastustoimen alueet eivät muodostuisi kahden tai useamman maakunnan kunnista. Sen sijaan maakunnan sisällä saattoi olla useampi pelastustoimen alue kuten esim. Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Pelastuslain (29.4.2011/379) 24 §:n mukaan valtioneuvosto päättää maan jakamisesta pelastustoimen alueisiin ja vahvistetun aluejaon muuttamisesta. Päätöksen aluejaon muuttamisesta valtioneuvosto tekee omasta tai pelastustoimen alueen kuntien kuntalain (410/2015) 57 §:n 1 momentin mukaisella enemmistöllä tekemästä aloitteesta.

Pelastuslain 24 §:n mukaan pelastustoimen alueeseen kuuluvilla kunnilla tulee olla sopimus pelastustoimen järjestämisestä. Sopimuksen hyväksymiseen ja muuttamiseen sovelletaan, mitä kuntalain 57 §:n 1 momentissa säädetään kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta. Sopimukseen sovelletaan muuten, mitä kuntien yhteistoiminnasta säädetään kuntalaissa (10.4.2015/415).

Aluejaon muuttamisen yhteydessä valtioneuvosto asettaa määräajan yllä tarkoitettujen voimassa olevien sopimusten muuttamiselle. Aluejakoa ja sen muuttamista koskevaa päätöstä tehtäessä on kuultava kuntia, joita aluejako tai sen muutos koskee.

Jos kunnat eivät aluejaon muutoksen yhteydessä sovi pelastustoimen yhteistoiminnan järjestämisestä valtioneuvoston asettamassa määräajassa, valtioneuvosto päättää kustannusten jaosta, hallintomallista, virkojen ja tehtävien järjestämisen perusteista ja muista yhteistoiminnan järjestämiseksi välttämättömistä asioista, joista kunnat eivät ole sopineet. Valtioneuvoston päätös on voimassa, kunnes asianomaisilla kunnilla on sopimus pelastustoimen järjestämisestä.

Pelastuslain 24 §:n perusteella sisäministeriö ryhtyy valmistelemaan pelastustoimen aluejaon muutosta seuraavasti:

1. Heinäveden kunta siirretään Etelä-Savon pelastuslaitoksesta Pohjois-Karjalan pelastuslaitokseen.

2. Joroisten kunta siirretään Etelä-Savon pelastuslaitoksesta Pohjois-Savon pelastuslaitokseen.

3. Iitin kunta siirretään Kymenlaakson pelastuslaitoksesta Päijät-Hämeen pelastuslaitokseen.

4. Kuhmoisten kunta siirretään Keski-Suomen pelastuslaitoksesta Pirkanmaan pelastuslaitokseen.

5. Isonkyrön kunta siirretään Pohjanmaan pelastuslaitoksesta Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokseen.

6. Vaalan kunta siirretään Kainuun pelastuslaitoksesta Oulu-Koillismaan pelastuslaitokseen.

Pelastuslain 24 §:n perusteella aluejakoa ja sen muuttamista koskevaa päätöstä tehtäessä on kuultava kuntia, joita aluejako tai sen muutos koskee. Sisäministeriö pyytää niiltä jakelussa mainituilta kunnilta lausuntoa, joita kohdissa 1 - 6 mainitut pelastustoimen aluejaon muutokset koskevat.

Lausunnot pyydetään toimittamaan 17.4.2020 klo 16.15 mennessä sisäministeriön kirjaamoon kirjaamo@intermin.fi tai postitse sisäministeriön kirjaamo, PL 26, 00023 Valtioneuvosto. Lisätietoja antaa pelastusneuvos Janne Koivukoski janne.koivukoski@intermin.fi tai 0295 488 420.

Päätösehdotus

Kihniön kunnalla ei ole huomauttamista kohdassa neljä esitetystä Kuhmoisten kunnan siirtämisestä Keski-Suomen pelastuslaitoksesta Pirkanmaan pelastuslaitokseen. Muihin esityksiin Kihniön kunta ei ota kantaa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi janne.koivukoski@intermin.fi
§ 44 Pyhäniemi - Käskyvuori maastoliikuntareitin maanomistajakorvauksen ja vuokrasopimuksen hyväksyminen

Pyhäniemi – Käskyvuori maastoliikuntareitin 20 vuoden maanomistajasopimukset päättyivät vuoden 2019 lopussa. 29.10.2019 pidettiin maanomistajatilaisuus yhtenäiskoululla, missä keskusteltiin ja sovittiin maanvuokrasopimuksen jatkosta ja ehdoista sekä reitin kehittämisestä. Tilaisuuden henki oli positiivinen ja maastoliikuntareittiä pidettiin tärkeänä osana luonnonkaunista Kihniötä.

Maanomistajatilaisuudessa sovittiin, että Metsänhoitoyhdistys valmistelee laskelman maanomistajakorvauksista.

Korvausperusteena on käytetty menetetyn metsänkasvun odotusarvoa sekä korvausta maapohjan käyttöoikeudesta.

XXX kanssa on neuvotteluilla sovittu, että maapohjakorvaukset noudattavat edellä yhteisesti sovittua korvauslinjaa. Edellä määritellyn lisäksi kunta suorittaa erilliskorvauksen Myllyjoen sillan ylittävästä käyttöoikeudesta 280,94 euroa / vuosi. Vuokrasopimuksen kesto sekä maan käyttöoikeudesta että Myllyjoen ylittävän sillan käyttöoikeudesta on 20 vuotta.

Sopimus liitteenä numero 3

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen vuokrasopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa pieniä teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 45 Eronpyyntö kunniamerkkitoimikunnan jäsenyydestä ja luottamustoimen uudelleen täyttäminen

Jussi Hellgrén on pyytänyt eroa kunniamerkkitoimikunnan jäsenyydestä työesteisiinsä vedoten. Kuntalain 70 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Kunniamerkkitomikunnan asettaa kunnanhallitus.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus myöntää eron Jussi Hellgrénille kunniamerkkitoimikunnan jäsenyydestä ja valitsee uuden luottamushenkilön hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Jussi Helegrénin tilalle valittiin Marjo Niemi.

Tiedoksi Asianosaiset, palkkatoimisto
§ 46 Hallintosäännön muuttaminen

Kihniön kunnan hallintosääntö on hyväksytty 7.12.2017. Tämän jälkeen on erityinen tarve päivitykselle (sähköinen kokous) tullut koronapandemian aikana. Kunnan voimassa olevassa hallintosäännössä ei ole määräystä sähköisestä kokouksesta.

Kunta voi itse päättää, ottaako se käyttöön sähköisiä kokouksia tai sähköistä päätöksentekomenettelyä. Toimielinten päätöksentekotavat ovat

  • Perinteisessä kokouspaikalla tapahtuva kokous
  • Sähköisessä toimintaympäristössä tapahtuva kokous (sähköinen kokous)
  • Sähköisesti ennen kokousta tapahtuva päätöksenteko (sähköinen päätöksentekomenettely)

Kaikissa päätöksentekotavoissa kunnan tulee huolehtia tietoturvallisuudesta.

Jotta sähköisten kokousten järjestäminen on mahdollista, kunnan hallintosäännössä on tullut varautua sähköisen kokousmenettelyn mahdollisuuteen. Sähköisen kokous on toteutettavissa esimerkiksi Teams- tai Skype-kokouksena, tai muulla vastaavalla työkalulla, jolla pystytään teknisesti toimimaan siten, että kuntalain edellyttämä yhdenvertainen näkö- ja ääniyhteys on mahdollinen. Kunnan velvollisuutena on huolehtia, että kokoustekniikka toimii.

Muutokset sähköisen kokouksen mahdollistamisesta esitetään hallintosäännön kohtiin (liite 4):

12 luku Valtuuston kokoukset, 92 § Kokouskutsu

15 luku Kokousmenettely, 127 § Toimielimen päätöksentekotavat, uusi kohta 128 § Sähköinen kokous

Hallintosääntö kokonaisuudessaan luettavissa kunnan verkkosivuilla https://www.kihnio.fi/hallinto-ja-talous/strategia

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön muutokset liitteen 4 mukaisesti.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Kunnanvaltuusto
§ 47 Sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan palvelusopimuksen tulkintatyöryhmän jäsenten nimeäminen

Parkanon kaupungin ja Kihniön kunnan välillä on solmittu sopimus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja tuottamista koskevasta yhteistoiminnasta. Sopimus on astunut voimaan 1.5.2015. Samanaikaisesti on hyväksytty sopimus sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamisesta Parkanon kaupungin ja Kihniön kunnan välillä.

Edellä mainitun palvelusopimuksen kohteena on Kihniön kunnan järjestämisvastuulle kuuluvien terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden järjestäminen ja tuottaminen. Sopimuksen piiriin kuuluu myös terveydenhuoltolain tarkoittama erikoissairaanhoito. Sopimuksen piiriin eivät kuulu ympäristöterveydenhuolto eikä varhaiskasvatus.

Palvelusopimuksen mukaan Parkanon kaupunki voi järjestää sopimuksessa tarkoitetut palvelut tuottamalla ne itse tai käyttämällä siihen ulkopuolisia palveluntuottajia. Tämän mukaisesti Parkanon kaupunki tuottaa sopimuksen mukaiset sosiaalipalvelut itse, muiden palveluiden tuottamisesta Parkanon kaupunki on tehnyt hankintasopimuksen Pihlajalinna Oy:n kanssa.

Konstruktio on periaatteessa hyvin selvä; on yhteistoiminta-alue, jossa tuotetaan tietyt palvelut alueen kuntalaisille sovitulla tavalla. On kuitenkin ilmennyt, että tämän toimintakokonaisuuden perustana oleva sopimuskokonaisuus antaa mahdollisuuden erilaisille tulkinnoille siitä, mitä on sovittu. Viime vuoden aikana alkanut ja edelleen auki oleva tulkintaerimielisyys eräistä asioista on johtanut kaikki tässä sopimuskokonaisuudessa mukana olevat osapuolet erittäin hankalaan tilanteeseen.

Osapuolten kesken 25.3.2020 pidetyssä johtavien viranhaltijoiden ja luottamusmiesjohdon sekä Pihlajalinna Oyj:n sekä Kolmostien Terveys Oy:n johdon välisessä neuvottelussa sovittiin, että Parkanon kaupunki ja Kihniön kunta asettavat yhteisen virkamiestyöryhmän selvittämään lähinnä Parkanon ja Kihniön välisen palvelusopimuksen erilaisia tulkintoja tavoitteenaan löytää niistä yksimielinen näkemys. Työryhmä voi kuulla asiantuntijoita tarpeeksi katsomassaan laajuudessa. Työ tulee olla valmis toukokuun loppuun mennessä.

Päätösehdotus

Hallitus nimeää perustettavaan Parkanon kaupungin ja Kihniön kunnan väliseen palvelusopimuksen tulkintatyöryhmään 2 viranhaltijaa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Palvelusopimuksen tulkintatyöryhmään nimettiin kunnanjohtaja Petri Liukku ja talous- ja hallintojohtaja Kristiina Mäkelä.

Tiedoksi Parkanon kaupunki
§ 48 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Kunnanjohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 49 Puumilan yrittäjäsopimuksen mukaisen vuokran väliaikainen huojentaminen

Puumilan taitotalon yrittäjänä aloittanut Tiia Mantila anoo kunnalta 26.3.2020 saapuneella sähköpostilla vuokranmaksun huojentamista. Syynä tähän on koronaviruksen aiheuttama ravintolatoiminnan vaikeutuminen.

Voimassa olevan hallintosäännön 21 § 8. kohdan mukaan kunnan saatavien ja kunnalle tulevien suoritusten muuttamisesta ja vapauttamisesta päättää kunnanhallitus

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että Puumilan yrittäjäsopimuksen vuokra puolitetaan niiltä koronavirusepidemian aikaisilta kuukausilta, jolloin ravintolatoimintaa joudutaan harjoittamaan rajoituksien alaisena.

Kunnanhallitus delegoi kunnanjohtajalle oikeuden määrittää ajankohdan, milloin siirrytään vuokrasopimuksen mukaiseen vuokranmaksuun 703,59 € / kk + alv.

Kunnanjohtajalle annetaan oikeus myöntää huojennuksia kunnan omistamissa kiinteistöissä samoin em. perustein mikäli yritystoiminta on vaikeutunut koronatilanteen johdosta.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 50 Yksinyrittäjien tuki koronatilanteessa

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ilmoittivat 27.3.2020, että ne ovat valmistelleet rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa. Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin.

Yksinyrittäjien tuen tavoitteena on mahdollistaa yritystoiminnan jatkaminen koronavirustilanteen aiheuttaman katkoksen jälkeen kannattavasti. Tuen kriteerit ovat kaikille kunnille samat. Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan suuntaamalla siihen vuoden 2020 lisätalousarviosta ELY-keskusten yritystukien myöntämisvaltuuksista 100 miljoonaa euroa.

Tuen edellytyksenä on kannattava yritystoiminta ennen koronan aiheuttamaa katkoa toiminnalle. Tuen määrä olisi vakio ja se olisi käytettävissä kaikkiin yritystoiminnasta aiheutuviin kuluihin, erityisesti yritystoiminnasta aiheutuviin kiinteisiin kustannuksiin, kuten vuokriin. Tukiohjelma olisi määräaikainen ja voimassa 6 kuukautta.

Tukea voidaan myöntää rinnakkain yrittäjille laajennetun työttömyysturvan kanssa. Tukea myöntävä kunta varmistaa, että tuesta ei tule ylikompensoivaa yritystoiminnan laajuuteen nähden.

Kunnat pystyvät toteuttamaan rahoituksen kuntien yleisen toimialaan nojaten, eikä malli vaadi uutta lainsäädäntöä. Kunnan tulee sopia tämän toimeksiantotehtävän hoitamisesta työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Kehitys-Parkki Oy selvittää tuen tarpeessa olevien, tukea hakevien yksinyrittäjien tilanteen suhteessa tuen kriteereihin. Kunnat voivat TEM:n mukaan hoitaa tehtävää myös yhteistoiminnassa. Tarkoituksena on, että kuntien yrityspalveluiden kautta tuki tavoittaa sitä tarvitsevat nopeasti ja tehokkaasti. Haku on tarkoitus avata sen jälkeen, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on saatu ratkaistua valtion ja Kuntaliiton kesken.

Valtio ja Kuntaliitto selvittävät lisäksi, voidaanko yksinyrittäjille osoittaa harkinnanvaraista tukea yrityksen kehittämiseen.

Strategisten vaikutusten arviointi:

Merkittävyys

asteikolla 1-5:

Sanallinen arviointi:

Elinvoima ja elinkeinojen

kehittäminen

4

Tuki helpottaa useiden yksinyrittäjien selviytymistä korona-tilanteen yli

Asumisviihtyvyys ja

osallisuus

2

Tuli auttaa vähävaraisten yksinyrittäjienosallisuutta

Hyvät palvelut

4

Tuki auttaa pieniä palveluyrityksiä selviytymään vaikean tilanteenyli

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että Kihniön kunta selvittää ja mahdollisesti sopii Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa määräaikaisesta tuen maksamisesta koronaviruksen vuoksi vaikeuksiin joutuneille yksinyrittäjille, valtion ja Kuntaliiton sopimien tukiehtojen mukaisesti, jotka vielä ovat valmisteluvaiheessa.

Valtio maksaa ylläolevan mukaisesti tuen kunnalle. Kunnanhallitus toteaa, että kunnanjohtaja käy asiasta tarkentavan keskustelun elinkeinoyhtiö Kehitys-Parkin kanssa, joka on käytännön toimija asiassa sekä tiedottamisessa.

Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään mahdollisen sopimuksen Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 51 Ilmoitusasiat

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

5 kiinteistönluovutusilmoitusta

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja §

Talous- ja hallintojohtaja §

Talouspäällikkö § -

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Sivistyslautakunta 18.3.2020

§ 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 17 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

§ 18 Nuorisovaltuuston jäsenen oikeus osallistua sivistyslautakunnan kokouksiin

§ 19 Kouluterveyskyselyn 2019 tulosten esittely

§ 20 Sivistyslautakunnan toimintakertomus 2019

§ 21 Sivistystoimen täytettävät virat ja tehtävät

§ 22 Arviointisuunnitelman mukaiset tiedot sivistyslautakunnalle tiedoksi

§ 23 Liikunta- ja nuorisotoimen avustusten jako 2020

§ 24 Kulttuuritoimen avustusten jako vuonna 2020

§ 25 Kihniön yhtenäiskoulun 9.luokan leirikoulu Splitiin Kroatiaan 08.05 - 13.05.2020

§ 26 Talousarvion toteutumaraportti 01.01. - 31.01.2020

§ 27 Ilmoitus- ja muut asiat

Nuorisovaltuusto 17.3.2020

Saapuneet kirjeet:

1. Pirkanmaan työllisyyskatsaus, helmikuu 2020, Kihniön työttömyys 8,3 %

2. Aluehallintovirasto: Tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle.

3. Sataedu: Tilinpäätös 2019

4. Kirje perhepäivähoitajan lomautusasiasta.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Lautakuntien pöytäkirjojen kunnanhallitus päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Pilvi Kärkelä poistui esteellisenä kiinteistönluovutusilmoitusten osalta, eikä osallistunut päätöksentekoon siltä osin.

Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Markkola Juha-Matti Puheenjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Niemi Marjo Tarkastajat
Pusa Leila Tarkastajat
Korkiakoski Mika Osallistujat
Mäkinen Heikki Osallistujat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Pusa Leila Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Ala-Katara Severi Varajäsenet
Kärkelä Pilvi Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 1.vpj.
Liukku Petri Muu osallistujat
Kunnanjohtaja, esittelijä
Oraluoma Tarmo Käyttäjätunnus on suljettu. Muu osallistujat
Tekninen johtaja § 40
Sillanpää Matti Muu osallistujat
Sivistystoimenjohtaja § 40-41